Inhoan imetystä

Heräsin yöllä kahden maissa imettämään. Kolmen jälkeen pääsin takaisin sänkyyn, neljän jälkeen sain jopa unta. Kuudelta taas imettämään, varttia yli seitsemän takaisin sänkyyn. Puoli yhdeksältä luovutin, 0,5-1,5h päästä olisi pitänyt joka tapauksessa imettää taas ja uni tuntui karttelevan (tuossa vaiheessa jo senkin takia, että itkin nukkumisyritystuskissani). No okei, en inhoa imetystä (olen edelleen erittäin kiitollinen siitä, että imetys on sujunut näin uskomattoman hyvin). Inhoan nukahtamisvaikeuksiani, joita on kyllä ollut aina välillä jo ennen vauvaa tai raskautta. Toivottavasti eivät ole perinnöllisiä.

Mutta sen verran puolitotuus tuossa otsikossakin on, että ihan joka hetki ei tuo imetys niin riemuisalta tunnu. Yöheräämiset tuntuu kerta kerralta hankalammilta. Univelkaa ja muuten vain uuvahtamista on sen verran, että sitä herää aika syvästä unesta ja on ihan tokkurassa kun lähtee liikkeelle. Ja vaikka pieni nykyään osaa halutessaan syödä vaikka viidessä minuutissa, niin yöllä nautiskellaan paaaaljon pidempään (en lähellekään aina edes katso kellosta, että minkä verran sitä aikaa taas meni. Puoli tuntia taitaa kuitenkin olla melko yleinen). 

Tokihan tänään voisi periaatteessa ottaa päikkäritkin. Jotenkin sitä ei vain halua käyttää kaikkea ”omaa aikaa” nukkumiseenkaan. Ja valmiiksi jo kammottaa, että jos se päikkäriaikakin menisi unien metsästyksessä. Jos ensi yönä ei saa kunnon unia niin huomenna täytyy kyllä sitten harkita niitä päikkäreitäkin. Tänään sen sijaan tehotin kaikkea hyödyllistä. Kummasti sain energian riittämään kirjahyllyn siivoamiseen, jauhelihakeiton tekemiseen, kahteen sämpylätaikinasatsiin, jauhelihapihvien + lihapullien tekoon (pihvit menee itse tehtyihin hampurilaisiin, joihin sämpylätaikinasta taioin isot sämpylät) pullien leipomiseen (koska laskiainen on nurkan takana) ja mokkaruutujen leipomiseen (koska ystävänpäivä: ovat miehen lempileivonnaisia…. okei… myös mun lempileivonnaisia).