Kaipaus

Katselen ulos työpaikkani ikkunasta. Aurinko paistaa. Nuori nainen heijaa vaunuja lasitetulla parvekkeella. Mä en niin todellakaan halua istua tässä työkoneen ääressä ja tehdä jotain diippadaappatestauspaskaa. Mäkin haluun olla parvekkeella heijaamassa vaunuja, nukuttamassa omaa pikkuista vauvaani. Onhan tuo onnekas varmistanut ettei tuolla parvekkeella vainkaan tule liian lämmin...

Edit: huomasin juuri, että olisin voinut nimetä tämän postauksen toisellakin K:lla alkavalla sanalla: kateus. Onko se nyt tullut taas kiusakseni? Aiemmin olin kateellinen niille, jotka olivat löytäneet vierelleen ihanan miehen. Sitten nille, jotka voivat kutsua tuota ihanaa miestä aviomiehekseen. Mä niin en haluaisi olla kateellinen kellekään, olla tyytyväinen tähän hetkeen. Miten se on joskus niin vaikeaa?