Kesän parhaimmistoa

Yksi kesän ehdottomia parhaita puolia on oma piha ja sielä kasvava sato. Mikä sen ihanampaa kun kierrellä oman suloisen taaperon kanssa omalla pihalla napsien milloin mitäkin herkkua suuhun. Pihalta löytyy muun muassa:

 

Satokausi lähti käyntiin kasvihuoneessa kasvavilla kausimansikoilla. Ensimmäiset punaiset herkut kypsyivät jo toukokuussa. Tässä säikähdin tehneenikin heti alkuun pienen mokan: annoin Murulle kasvihuoneesta löytyneen mansikan ja hän innostui siitä niin, että ihan omatoimisesti meni napsimaan lisää. Ei siinä mitään, mutta mäkin halusin muutaman kypsän mansikan kesän aikana! Muru kuitenkin otti neuvoista huolimatta myös ihan raa-an mansikan. Ei vissiin maistunut niin hyvälle kun mansikat saivat vähän paremmin olla rauhassa jatkossa. Kausimansikoiden satokausi muuten jatkuu edelleen.

Meiltä löytyy myös ihan tavallisia mansikoita. Mansikkamaa on edellisten asukkaiden istuttama, eikä voi tällä hetkellä järin hyvin. Lähiviikkoina olisikin tarkoitus istuttaa pari uutta riviä näitä ihanuuksia. Samalla täytyy keksiä joku näppärämpi verkkoratkaisu – laiskalla menee hermo tuohon perinteiseen kivillä maahan ankkuroituun rastarverkkoon (ja ilman sitä ei kyllä yhden ainutta marjaa näe kypsänä). 

Herneet ovat Murun ykköslemppareita. Nekin ovat aikaisen kevään ansiosta kypsyneet ajoissa. Täytyy ensi kesänä laittaa vähän enemmän herneitä kasvamaan, Murun jäljiltä ei kovin paljoa muille satoa jäämyt tänä vuonna (no, eipä minua juuri harmita: en uskalla syödä herneitä mielin määrin ettei siitä tulisi vatsanpuruja minulle ja kuopukselle).

Vadelmat taitavat olla vähän enemmän äidin herkkua, mutta kyllä nekin Murulle maistuvat. Näiden kanssa täytyy olla vain tarkkana, että Muru ei ota niitä suoraan puskasta. Piikit ovat ikäviä ja osa marjoista perin juurin matojen valloittamia.

Mustaherukkoja löytyy myös (myöskin punaherukoita olisi, mutta rastaat söivät ne taas viimeistä marjaa myöden. Jospa jo ensi vuonna harkitsisi niidenkin verkottamista. Aiempina vuosina myös mustaherukat ovat kelvanneet rastaille, mutta mahtavatko tänä vuonna sitten syödä samaan aikaan kypsiä mustikoita vai mikä on kun mustaherukkoja löytyi puskista meille ihmisillekin). Myös nämä kelpaavat Murulle – pienet kourat (ja suu) olivat nopeasti täynnä kun kävimme vierailulla puskan luona.

Karviaiset maistuvat, raakana. Muistan itsekin syöneeni näitä lapsena aina nimenomaan raakana, taisin olla jo aikuisuuden kynnyksellä kun sain tietää että nämä myös kypsyvät sellaisiksi vähän vähemmän karvaiksi. No, raakana ne silti maistuvat parhaalle.

Kuvista uupuvat puolukat ja mustikat. Myös niitä löytyy ihan omasta pihasta ja niitä olemme myös napsineet menemään. Pihassa on myös pari omenapuuta. Juuri nyt alkaa valkeakuulaan sato olla parhainmillaan ja nämä tuntuvat myös maistuvan Murulle :).

 

Myönnettäköön: kun pihan antimista on nautittu antaumuksella, ei ruoka välttämättä maita enää niin hyvin ja osa lounaasta/päivällisestä voi jäädä lautaselle. Olen kuitenkin miettinyt tämän niin, että esimerkiksi jos vertaa mustaherukan ja perunan ravintoarvoja niin ihan mieluusti annan Murun syödä sydämensä kyllyydestä pihan satoa. Ja onhan se satokausikin kuitenkin aika rajattu aika vuodesta, nautitaan kun voidaan :).