Kultaakin arvokkaampaa

Myönnettävä se kai on: en ole osannut ottaa imetystä (tai oikeastaan rintamaidon tuotantoa) lainkaan niin rennosti kuin alunperin ajattelin. Raskausaikana toivoin kovasti, että imetys onnistuisi, mutta kuvittelin hyväksyväni sen että kaikilla se ei onnistu ja että korvikekin on ihan jees. Sitten tuli keskosuus ja taisin sen johdosta nostaa omat paineeni imetyksen suhteen kymmenenteen potenssiin (tai mistä sitä tietää, miten kovasti tällä olisin stressannut vaikka olisinkin saanut täysiaikaisen vauvan). Sairaalassa painotettiin, miten tärkeää juuri keskosille on saada äidinmaitoa, sillä muun muassa paikataan immuunipuolustukseen keskosuuden johdosta syntynyttä  vajetta.

Ei ole tainnut mennä päivääkään, tai edes tolkuttoman montaa tuntia, että en olisi miettinyt että miten tämäkin asia vaikuttaa imetykseen tai tuleekohan sitä maitoa tarpeeksi tai tai tai… Monet aamut (tämä aamu mukaanlukien) olen pilannut hyvän mahdollisuuden nukkua pohtimalla että ”jos pikkuinen on nyt tunti sitten syönyt pullosta niin sille tulee parin tunnin päästä nälkä ja kello on niin ja niin paljon. Pumppasin silloin ja silloin eli se tekee niin ja niin monta untia. Oi voi voi, kyllä se nyt on liin pitkä väli. Toisaalta kun sitten silloin taas myös pumppaan molemmat ja normaalisti imetän yhdestä tissistä kerrallaan ja toiselle tissille tulee aina noin niin ja niin pitkä tauko niin ei kai se nyt niiin paljon liian pitkä tauko ole. Voi voi, kyllä se nyt kuitenkin aika pitkä tauko on. Apua, vaikuttaako tämä nyt jotenkin siihen maidontuotantoon…”. Että silleen. Saunassa uskallan käydä korkeintaan yhdissä löylyissä (nekin hieman huonolla omallatunnolla), olen huomannut että sauna usein pienentää maidontuloa seuraavan vuorokauden, on vaikeaa juoda niin paljon että se estäisi saunoessa nestehukan.

Alkuaikoina maitopanikointiani yllytti se, että pumppasin kaiken maidon ja näin koko ajan, että minkä verran sitä tulee. Ei oikeastaan ollut edes merkitystä sillä, että todellinen maitomäärä olisi todennäköisesti isompi mitä pumpattuna tulee, pieni sai pitkään syötäväkseen joka tapauksessa vain sen määrän, mitä se pumppu oli saanut irti.

Uskon vieläkin, että pumppauksen alkutaival ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Maito nousi mielestäni tosi hyvin. Sitten sain kehotuksen että kyllä vartin pumppauksen pitäisi riittää (tuli tunne, että tätä pidemmällä pumppauksella pilaan tissini ja koko homman). Ja sitten tunnollisena tyttönä aloin kellottaa pumppausta (voi kun pumppaus menikin näin hitaasti, sairaalassa sen aikana ei edes voinut katsoa telkkua tms). Myöhemmin olen lukenut, miten tärkeää on imetyksen alussa, että rinnat tyhjenisivät mahdollisimman hyvin, että se vaikuttaa niihin määriin myöhemminkin. Minulla tissit tottuivat ensimmäiset viikot että maitoa ei tarvita kuin sen mitä vartissa tulee. Eikä se ollut järin paljoa, alussa maito tuntui tulevan selvästi hitaammin mitä nyt. Myöhemmin aloin pyrkimään, että pumppaan tissit melkolailla tyhjiksi, en kuitenkaan pidempään kuin puolta tuntia.

Siihen nähden, miten tärkeää rintamaito on keskosille niin se pumppaukseen liittyvä opastus ja tuki oli mielestäni sairaalassa aika ala-arvoista. Opastus oli tyyliä ”on tärkeää pumpata ja tiheästi” ja tässä on pumppauskone, paina tästä (ja tuokin ohjaus meni pieleen kun ohjeistettiin että pumpussa olisi ollut valmisohjelma ja se olisi lopettanut itsestään. Se mitää itsestään lopettanu). Ja sitten se vartin pumppauksen riittäminen. Ei ollut mitään, että miten niitä suuttimia tulisi pitää tisseillä (kiinni siitä suuosasta, ei esim pullosta). Ei mitään että synnytyksestä ensimmäisten parin viikon aikana on tärkeää saada maidontuotanto hyvälle tasolle, sen lisääminen myöhemmin on jo paljon hankalampaa. Ei juuri mitään siitä, miten maidontuotantoa saa lisättyä. Ja se vartin sääntö taisi mennä totaalimetsään.

Pumpatessa olen about jatkuvasti huolissani maidon riittävyydestä. Ja olen lukenut että tuollainen stressikin voi vaikuttaa maidontuloon negatiivisesti ja sitten stressaan sitäkin. Jokainen ylijäänyt maitotilkka meni ja menee pakkaseen. Että jos jossain vaiheessa maito ei riitä niin voi sitten jatkaa vielä täysimetystä pakkasessa olevan turvin (ja pakkasesta en ota ikinä maitoa koska haluan että tisseistä lähtee joka päivä pois maitoa sen verran kuin pieni tarvitsee koska muuten sekin vaikuttaa taas negatiivisesti maidontuotantoon). Jokaiselle hukkaanmenneelle maitotilkalle on suurinpiirtein järjestetty hautajaiset. Pikkuraukka on pullosta syödessään joutunut toisinaan syömään enemmän kuin olisi halunnut ja tarvinnut koska muuten se lämmitetty maito menisi  hukkaan (no, menee se noinkin kun tulee pulautuksena, mutta sitä ei huomaa niin selvästi). Kerran kaadoin väsypäissäni parikytämilliä maitoa pöydälle enkä meinannut päästä siitä millään yli. Kerran jouduin valuttamaan jääkaapissa vanhaksi mennyttä maitoa viemäriin ja suurinpiirtein itkin verta.

Vielä olisi kuukauden verran jäljellä täysimetystaivalta. Sitten pitäis aloittaa kiinteiden opettelu, joka noilla keskosilla ilmeisesti aloitetaan tyypillisesti 3-4kk iässä. En ole vielä ihan varma, että onko pakko aloittaa jos pieni kasvaa hyvin. Imetystähtäin on nyt kuitenkin tammikuun lopussa. Mutta kyllä mä varmasti sen jälkeenkin asialla stressaan (että apua apua, nyt on kiinteiden myötä maidontulo vähentyny, pian se loppuu ihan tykkänään, varmana loppuu…). Takaraivoon on iskostunut, että äidinmaito on kultaakin arvokkaampaa elämän eliksiiriä ja siitä ja sen riittävyydestä pitää pitää hyvää huolta, mahahaavan uhallakin.