Kun pelot alkavat muuttua todellisuudeksi
Jos jotain asiaa pelkää oikein kovasti niin voiko se jo itsessään aiheuttaa pelkäämänsä asian toteutumisen? Noh, olisi ehkä kannattanut tehdä vähän jotain muutakin kuin vain pelätä, nimittäin toimia niin, että olisi edes pienentänyt todennäköisyyksiä pelkäämänsä asian toteutumiseen. Vaikka ei se alussa kyllä ainakaan helppoa olisi ollut.
Tänään oli pitkään pelkäämäni päivä: the sokerirasituskoe. Paasto meni yllättävänkin helpolla siihen asti, että pistettiin ensimmäisen kerran ja sai litkut. Ja sen jälkeenkin vielä sain luettua jotenkuten toiseen näytteenottoon asti. Olkoonkin että oli väsy, kuuma, jano ja paha olo (jep, en ollut nukkunut kunnolla taas viime yönä. Ja pistämisestä tulee aina vähän heikko olo vaikka en neuloja ja verta pelkääkään. Suonetkin niin huonosti, että taas saatiin vähän ronkkia). Toinen pistos ei onnistunut kyynärtaipeesta pienellä etsimiselläkään, vaan oli turvauduttava kämmenselkään. Kaikkineen tuli hirmuinen pyörrytys, johon ei oikein istuminen pää polvissa tai pieni tilkka vettä auttanut vaan oli mentävä makuulle. Makuulla oli ihan ok olo (pohdin jopa että pitäisikö googlailla, että saako kesken sokerirasituksen nukkua. Sinnittelin hereillä, niin hyvin kuin taisin). Viimeinen piikkikin meni makuulla ihan hyvin ja pääsin pian liikkeelle. Olo parani syömällä nyt kun taas sai.
Tänään oli myös yksi toinen pelkäämäni päivä: sokerirasituskokeen tulosten ilmoitus. Ja arvasit oikein, ei tiedä hyvää jos neuvolasta otetaan yhteyttä vielä samana päivänä. Koska en vastannut puhelimeen (otin pieniä päiksyjä päivän koetosten ja lämmön rasittamana), sain tekstarin jossa vain todettiin, että yksi näytteistä oli patologinen (miksei hoitohenkilökunta voi vaan puhua suomea?). Keskiviikkona olisi luvassa dieettineuvontaa ja ohjeistusta sokeriarvojen mittaukseen. Koeta tässä sitten olla hermoilematta keskiviikkoon asti…
En tiedä, olenko omalla toiminnallani voinut aiheittaa raskausajan diabeteksen tai onko sitä minulla nyt vielä varsinaisesti diagnosoitu (meniköhän jotenkin niin, että seuraavaksi olisi omatoimisesti vielä seurattava arvoja ja vasta sitten tulisi varsinainen diagnoosi…). Jokatapauksessa en ole päästänyt kroppaani tämän asian suhteen niin helpolla kun olisin voinut. Olen ollut kyllä tietoinen, että raskauden aikana kroppa joutuu sokereiden suhteen koetukselle. Alkuraskaudesta välipaloina ei juuri muu mennyt alas kuin makeat välipalat ja kyllä pahoinvoinnin hellitettyäkin on makeaa tehnyt mieli. Ja aivan liian usein olen antanut periksi makeannälälleni. Yksi himotuimmista ruoistani on nyt ollut ranskalaiset ja niitäkin on tullut syötyä kerta viikkoon, eikä ruokavalio muutenkaan ole ollut terveyden perikuva. Noh, tuolle kaikelle taisi tulla nyt stoppi ja tämä mamma ryhdistäytyy än yy tee nyt.
Toivottavasti kaikki muuttuu vielä hyväksi. Seuraavaksi taidan googlettaa kaiken mahdollisen raskausajan diabeteksesta. Vaikka olen pelännyt tuota kuin ruttoa, en ole hankkinut siitä juuri lainkaan tietoa (jonkinlainen silmienummistamiskieltämisreaktio?)
Yksi hopeareunus: tänään saatiin pikkuisen terveysvakuutuksen vakuutuspaperit ja eka lasku. Olin kovasti pelännyt, että jos vakuutusta ei saa ennen sokeriongelmia, voi se jäädä saamatta ennen pienen syntymää. Nyt vakuutuksen pitäisi kai olla voimassa, ensimmäinen laskukin jo kirjattu verkkopankkiin.
Rv24+3