Mahdollisuuden antamisesta

Olin ajatellut, että ihan ihan ihan aikaisintaan antaisimme uudelle raskautumiselle mahdollisuuden toukokuussta lähtien. Lähinnä imetykseen liittyvistä seikoista johtuen. Mutta jotenkin kummasti ne kumit jäi laatikkoon pölyttymään jo nyt. 

Asiaan liittyy aika sekalaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Toisaalta on iskenyt kasvava raskauskuume. Katson haikeudella ja ihaillen raskausmahoja (ja myös niistä ihan pienenpienistä vastasyntyneistä). Toisaalta olen kauhuissani siitä mahdollisuudesta, että mahdollisessa toisessakin raskaudessa pahin raskausoire olisi unettomuus ja se olisi perin kauhea yhdistelmä vauvan/taaperon hoidon kanssa. Että pitäisikö kuitenkin lykätä. Ja sitten taas, jokainen raskaus on kuulemma erilainen ja siten uusi ei välttämättä oirehtisikaan unettomuutena (ja ties vaikka siinä ekankin raskauden unessa oli osansa sitten kuitenkin sillä gradulla mitä kirjoitin samaan aikaan. Heh, aikamoisia toiveaatoksia 😀 ). Ja oikeasti pahin yhdistelmä olisi taaperoelämä + töissäkäynti + raskausajan unettomuus.

Haaveilen innolla uudesta perheenjäsenestä. Ja harmittelen, miksi ihmessä edes yritettiin ehkäistä moista. Mikä on ihan järjetön ajatus, koska kehoni ei missään määrin ole vielä lähtenyt toimimaan ja siten en olisi edes pystynyt tulemaan raskaaksi vaikka olisimme ilman ehkäisyä panneet kuin puput viimeiset puoli vuotta. Pelottaa, miten pitkään kestää, että keho lähtee toimimaan. Mitä jos tarvitaan jotain pillereitä, milloin niitä mahtaisi olla mahdollisuus saada. Minulla on aiemmin ollut yli puolen vuoden taukoja kierrossa ja jostain olen kuullut, että imetys voi laittaa ”terveenkin” kehon kierrot sekaisin tyyliin vuodeksi imetyksen loputtuakin. Apua.

Toisaalta kärsin jonkinsortin uupumuksesta edelleen. Onko mitään järkeä tähän soppaan vielä lähteä pyrkimään uudelleen raskaaksi? Mutta koska olisi sopiva hetki. Koska tässä vauva-arjessa ja tulevassa taaperoarjessa olisi riittävän energinen? Ja tosiaan, onko tilanne todellakaan parempi sitten kun olen esimerkiksi palannut työelämään. Viime raskauden aikana en olisi kyllä selvinnyt kovinkaan kunnialla töistä. Nyt ainakin olen vielä kotona ja jos kohtuullisessa ajassa raskautuisin niin ei tarviisi välissä mennä lainkaan töihin. Kai sitä jotenkin pärjäisi ja rankkaa se varmasti joka tapauksessa on. Ei tässä iässä oikein voi jäädä odottelemaankaan, että sitten kun eka on selvästi vanhempi niin siiitte. Se se ainakin kaduttaisi jos homma ei sitten sujuisikaan.

Niin tai näin tai noin. Ehkäisyä ei nyt enää taideta käyttää. Ei myöskään varsinaisesti yritetä. Eihän tuo kroppakaan vielä toimi ja tämä kaikki on toistaiseksi kovin teoreettista. Nähtäväksi jää, miten omaan meininkiin sopii tällainen ”annetaan mahdollisuus” -mentaliteetti, jossa tarkoituksena ei olisi olla alvariiste pissailemassa raskaustestitikkuihin. Lauantain ensimmäinen suojaamaton sessio ainakin sai jo pään sekaisin: ”kylläpäs mä taas nykyään haistan tosi herkästi kaiken, mitä jos…” (joo, hedelmöityksen jälkeisenä päivänähän ne oireet alkaa…), ”mitä jos tää uupumus onki…” (kyllä, aivan varmasti olen tullut raskaaksi, ku harrastanut seksiä kumin kanssa joskus ja jouluna ja täysimettänyt puol vuotta…), ”en saanu taas yöllä pariin tuntiin unta, mitä jos…” (niin niin, edelleen, alkaa ne raskausoireet toki vuorokauden sisällä hedelmöityksestä…). Ei hyvää päivää :D. Onneksi toistaiseksi lähinnä itsekin nauran moisille. Vain kerran käynyt puoli sekuntia mielessä että mitä jos kuitenkin pissais tikkuun :D.