Miksi isällä pitää olla oikeus bilettää jos äitikään ei voi?

Musta on jännää, miten naisen elämä yleensä mullistuu ihan totaalisesti lapsen tulon myötä, miehen ei lainkaan niin paljoa. Varsinkin jos nainen imettää. Ei tehdä mitää yön yli reissuja ja iltamenotkin vaatii erityisjärjestelyjä. Tai siis nainen ei tee, miehelle kaikki on mahdollista. Ja jos sitä miehen menoa alkaa rajoittaa niin se tuntuu jotenkin väärältä (siis kun kyse ei muutenkaan ole mistään päivittäisestä, jokaviikkoisesta tai yömenojen suhteen edes jokakuukautisesta meiningistä).

Ja niin, mä en pidä sellaisesta periaatteesta nillittämisestä että kun en mä niin et säkään, noin niinkuin ihan vaan periaatteesta. Mutta jos ne miehen menot aiheuttaa itselle ongelmia jaksamisen kanssa niin alkaahan siinä väsypäässä helposti miettiä, että jos en mä niin et säkää. Tai ehkä enemmän että kun en jaksa niin onhan mulla oikeus toivoa, että toinen pysyy kotona yöt. Ja silti tuntuu, että ei ole oikeutta ja olen ihan paska. Kun mies on oikeasti aivan ihana ja osallistuva, antaa meille paljon aikaa ja hoitaa ne yörauhoittamiset niin että mä saan edes jotenkin nukuttua. Eikä käy juuri missään (ei käynyt ennen vauvaakaan). Tuntuu ihan tyhmältä valittaa siitäkin vähästä.

Ehkä (ja todennäköisesti) tämä olo tästä paranee kun saa taas vähän unta pollaan, ehkä mä muutaman viikon päästä taas sanon ett mee vaan, mee ny jo. Juuri nyt olen runsaan vuorokauden hoitanut vaavia, joka luonteensa vastaisesti ei ole ollut oikein mihinkään tyytyväinen ja on nukkunutkin tavanomaista paljon vähemmän. Syli on ainut missä vähän rauhotutaan eikä siinäkään kunnolla. Tämän ja omien unihaasteiden takia nukuin viime yönä hätinä kolme tuntia. Ja sitten aloin taas kuunnella sitä kitinää. Nyt pieni on ulkona nukkumassa, menisin itsekin nukkumaan mutta itkarista kuuluu vähän väliä lintujen lurittelua niin ei siitä nukkumisesta mitään tulisi.

Että miksi sitä pitää tuntea olonsa niin paskaksi jos toivoo, että toinen ei viipota yön yli reissuissa. Miksi tuntuu niin tyhmältä toivoa, että ei tulisi tällaisia unettomia öitä. Tuleehan kuitenkin varmasti vielä niitä aikoja kun kaikki nukkuvat taas ihan hyvin. Ja silloin mäkin voin kai lähteä jo pikkureissuihin, eikä mulle näissä arpajaisissa jää vaan se 2-3h unien kortti kerta toisensa jälkeen. Nyt aattelin ehottaa, että mitä jos molemmat otettaisiin mieluummin sellaisia päivä/iltamenoja ja rentouduttais niillä ja oltais sitte kuitenkin koko konkka ronkka yhteentoista mennes nukkumas niin yks ei väsyis kohtuuttomasti siitä että toinen tuulettuu (kunnes mun nukkumiset alkaa olla kondiksessa).

Äh, emmä tiä oliko tässä nyt mitää tolkkua (harvassa asiassa on kun on muutenkin kehnosti nukutun päälle valvonut liki koko yön). Jaa niin, se jäi vielä sanomatta, että ei tässä oikeastaan ole edes kyse mun väsystä (pelkästään). Itse kukin varmaan tietää, miten pitkä pinna sitä ihmisellä on kun oikein väsyyn vetää ja samalla kuuntelee kun pieni ei ole mihinkään tyytyväinen. Ei ole kiva olla yksin vastuussa pienestä kun huomaa ett pinna kiristyy (vastustan itku-unikouluja sun muita, mutta viime yönä puoliltaöin oli kyllä pakko lähteä toiseen huoneeseen rauhottuun niin kauan kun tyytymätön mutina oli vain mutinaa eikä itkua). 

Jaa niin, hirveet respectit yksinhuoltajille, ja keikkatyöläisten vaimoille ja ja ja. En ymmärrä miten jaksatte. Ja tiedostan, miten pikkujutuista mä tässäkin valivalivalittelen :D.