Miten meni tammikuu?

Mielessä on ollut, että täytyisi kenties vähän enemmän kirjoitella itselle ylös, miten missäkin vaiheessa hommat on sujuneet. Niin nopeasti menneestä tulee sumua. Tässä hieman summausta tammikuun kuulumisista:

Imetyksissä on välillä ehkä tapahtunut  pientä muutosta. Vaikka aina puhutaan, että ajan myötä vauva alkaa syödä nopeammin, meillä on itseasiassa alettu syödä hitaammin (veikkauksenani on lähinnä nautiskelu ja läheisyydenkaipuu. Välillä kuitenkin tulee mieleen, että riittääkö se maito). Tunnin maratonit saapuivat meille kunnolla vasta nyt, vaikka eivät ne kovin yleisiä vieläkään ole. Näiden johdosta imetys myös sattuu toisinaan. Varsinkin maratonin lopussa pienellä tuntuu olevan tapana imeä jotenkin huonolla otteella. Aiemmin en juurikaan tehnyt mitään muuta imetyksen aikana, kuten katsonut telkkaria (jostain olen kuullut, että imetyksen aikana ei kuuluisi tehdä mitään muuta. Mutta ei sitä vauvaakaan vaan jaksa katsoa tunnista toiseen. Ja niskat menee jos sitä siinä toljottaa koko ajan). Nyt on kuitenkin välillä alkanut tylsistyttää niin turkasesti (kun tämän piti nopeutua, eikä hidastua!), että tästäkin olen lipsunut. Paska mutsi.

Ja pieni on myös alkanut raivota imettäessä. Imetyksen alku sujuu yleensä vielä hyvin. Toisinaan kuitenkin hetken päästä alkaa meuhkaaminen. Kädet viuhtoo, jalat potkii ja pieni huutaa ihme huutoa. En ole päässyt perille, että mistä tässä oikein on kyse. Jos vaihdetaan rintaa niin hetken taas imetään innokkaasti, joskus loppuimetys sujuu rauhaisasti. Joskus toisellakin rinnalla aletaan meuhkaamaan. Joskus vaihdan vielä uudelleen rintaa. Sitten saatetaan ottaa vielä yksi huikallinen ja rauhoittua. Olen siis miettinyt, että raivoaminen liittyisi siihen, että maito loppuu/maito tulee liian hitaasti. Kylläiseltä pieni ei ainakaan tuossa kohdin kovin usein vaikuta, eli vaikka ottaisin meuhkaavan pienen pois rinnalta niin pieni ei rauhoitu vaan itkee vähän nälkäitkutyyppistä itkua. Tästäkin olen alkanut pelkäämään, että mitäjossemaitoeiriitä,apuaapua. Mutta toistaiseksi on aina tultu lopulta tyytyväiseksi ja tyypillisesti tällaisen jälkeen myös puklaillaan runsaasti. Niin ja tätä useinmiten alkaa esiintyä enemmän iltaa kohden. Ei kuitenkaan yöllä. Yöllä syödään yleensä rauhallisesti. Ja yösyöttöjen jälkeen ei yleensä pukailla sänkyyn.

Nukkumaan ei enää maltettaisi aina mennä. Nukahtamista vastustellaan monesti sylissäkin ja vaikka pieni alkaa selvästi olla väsynyt, ei nukahtaa haluttaisi. Olisi niin paljon mukavampaa vain töllistellä maailmaa. Nukkumaan pitäisi laittaa juuri sillä oikealla hetkellä, ei hetkeäkään liian aikaisin tai liian myöhään. Tässä on vielä selviä ajoitusongelmia, joista johtuen nukahtaminen tapahtuu usein pienen tai vähän suuremmankin itkeskelyn tahdittamana. Pahimpia ovat illat, jolloin väärällä ajoituksella saa kuunnella parikin tuntiakin täyttä huutoa (tai ainakin oletan, että osa iltaitkuista on tällaista väsyitkua).

Tammikuussa nukkumaan alettiin mennä koko perhe yhtä aikaa. Pienen ajanjakson ajan pieni meni nukkumaan jo kahdeksan aikoihin ja minäkin painuin tuolloin pehkuihin, että sain riittävästi unta. Sittemmin liian aikaisesta nukkumaan menosta saa vain itkut ja nykyään sopivampi nukkumaanmenoaika tuntuisi olevan kymmenen maissa (mikä alkaa minulle olla jo vähän turhan myöhään, koska välillä on herättävä imettämään klo 1-2 ja aamuherätys on tyypillisesti jo klo 5-6). Onni on mies, joka valvoo pienen nukkumista, eli lohduttaa ja laittaa tuttia suuhun. Minä en vahtivuorossa saisi edelleenkään unta.

Meillä nukutaan päivisin vallan sylissä. Mikä on ihanaa. Mutta toisaalta tämän takia päivisin ei oikein paljon mitään saa tehtyä.

Itkuissa tuli jonkinlainen huippu loppiaisen jälkeen. Silloin saatettiin saada ihme itkukohtauksia, paheten iltaa kohden. Epäilisin masuvaivoja. Tämän jälkeen varsinkin iltaisin on itketty aiempaa enemmän.

BabyBjörnin sitterissä pieni on alkanut viihtyä myös. Sitteriä alettiin käyttämään, koska pian olisi kiinteiden opettelun vuoro ja sitteri tuntui tähän sopivimmalta paikalta näin pienellä. Sitterissä istutaan lähinnä äidin ruokailun ajan (voi kun äidin syömistä onkin kiva seurailla) ja jos äidin tarvii jotain puuhailla. Pääasiallinen hengailupaikka sylin ohessa on kuitenkin leikkimatto.

Leikkimatolla pyritään jumppailemaan ahkerasti. Mahamakuulla harjoitellaan lähinnä silloin, kun ruokailusta on kulunut jo tovi, muuten tulevat eväät turhankin herkästi pihalle (ja herkästi ne kyllä muutenkin tulevat). Mahalta kierähdetään jo välillä selälleen, mutta vielä tämä ei ole kovin systemaattista. Ja silloin kun ei kierähdetä, ei siinä mahallaan kovin pitkään viihdytä. Noin yleisestkin puklailusta ym johtuen mahatreenit ovat turhan harvassa. Selältä kierähdetään kyljelleen, eikä ole kovin kaukana, ettei siitä kellahdettaisi jo mahalleenkin. Eniten liikkumista tuntuu kuitenkin tapahtuvan selällään kun pieni liikkuu sivusuunnassa, tai paremminkin ympyrässä jossa pää toimii keskipisteenä. Niin ja kädet on alkaneet kanssa viuhtoa. Sormet avautuvat välillä ja satunnaisesti johonkin jo vähän tartutaankin.

Vaunulenkillä pyritään käymään noin kolme kertaa viikossa: pari kertaa viikolla ja kerran koko perheellä viikonloppuna. Näissä on kuitenkin säävaraus, viime viikonloppuna ei perhelenkkiä tullut, koska tuprutteli lunta ja keli oli huono. Mutta ei se mitään: viikolla kävimmekin jo kolme kertaa pienen kanssa vaunuilemassa. Lenkkeja on myös jo hieman pidennetty, vaikkakin nyt parilla kerralla on sitten itkeskelty loppumatkasta. Vaunuihin ei muuten sitten todellakaan jäädä nukkumaan lenkin jälkeen.

Ikävintä ikinä on pikkuisen mielestä nukkumaanmenon lisäksi toppapuvun pukeminen. Sen, missä on erilliset tumput ja töppöset (ei sellaisia pienille vauvoille, pliiiiis!). Myös turhan tiukaksi kudotut lapaset on saatanasta. Samaten kypärämyssy (joka vielä kaiken kukkuraksi valahtaa aina silmille). Ihaninta ikinä on aamulla herääminen, äidin syömisen tuijottelu, nenän kutittelu ja se kun juuri on saanut masun täyteen maitoa.

Niin ja pieni on nyt noin 4kk 1vk.