Mun viiskuinen muru
Me käytiin eilen viiskuukautisneuvolassa, joten ajattelin että voisi olla taas sopiva aika kirjata tänne joitain pienen kehitysaskeleita:
Pieni on nyt korjatulta iältään vähän runsaat 3,5kk.
Äidinmaidolla on menty koko aika. Parina ekana päivänä pieni sai luovutettua äidinmaitoa ja muuten on menty meikäläisen tuotannolla.
Painoa 5875 g (+200g/vk), pituutta 60,3 cm (+0,8cm/vk), päänympärys 40,5 cm. Saatiin kehut siitä, miten hyvin pieni on kasvanut äidinmaidolla ja miten hyvin sitä maitoa on keskoselle riittänyt. Olisiko ollut pituuskäyrä mikä lähti nyt vähän jyrkempään nousuun.
Kehuja saatiin myös masulla ollessa pään kannattelusta ja yläruumiin nostosta. Myös jalat potkuttelevat jo hyvin. Masu on kuitenkin vielä vakaasti maassa, ja se tuntuukin olevan ainut mikä estää pientä kiitämästä salamaakin nopeammin maailmaa tutkimaan.
Mahalta käännytään jo selälle aktiivisesti, ei kuitenkaan joka kerta. Mutta miksi sitä joka kerta kääntymäänkään kun masulla on niin kiva yrittää eteenpäin.
Selällä ollessa potkutellaan myös hyvin ja neuvolassa saatiin kehuja siitä, miten pienen jalat alkavat myös nousta irti lattiasta. Juu, huomattu on, hoitopöydällä kun on tapana hassutella pienen kanssa hieromalla nenä nenää vasten ja puhaltelemalla massuun niin lähiaikoina on äippä joutunut lopettamaan tämän lyhyeen kun tissit alkaa saada niin terhakkaita osumia.
Selältä ei vielä käännytä mahalleen, mutta yritys on hyvä. Kylkimakuulla vasemmalla kyljellä sätkytellään jo kovasti. Tuota selältä mahalleen -käännöstä en mitenkään varauksettomasti odota, sen verran olen kuullut tarinoita niistä naperoista jotka käyttää sitten koko yön tuon uuden taidon opetteluun ja joutuvat jatkuvasti pyytämään apua takaisin selälleen pääsemisessä.
Omat kädet löytyivät muutama viikko sitten. Niitä on kiva tuijotella. Ja niillä on kiva tarttua kaikkeen kosketusetäisyydellä olevaan, oli se sitten harso, äidin hiukset (joista sulkasadon takia jää nyrkkiin yleensä haiven jos toinenkin – taas yksi syy pitää hiuksia aina ponnarilla) tai äidin sormet (tämä viimeinen on erityisen viihdyttävää, sekä tyttärelle että äidille :D ).
Hampaiden puhkeaminen on ilmeisesti vain ajan kysymys. Omia käsiä mussutetaan nyt niin ahkeraan ja syljeneritys on samalla aika infernaalista, että any day now.
Pieni löysi vajaa parisen viikkoa sitte oman äänensä. Tai siis alkoi ihan uudenlainen kujertelu. En tiedä, missä menee jokeltelun ja kujertelun raja, joten paha sanoa mitä tuo nyt sitten on. Mutta ihan maailman paras ääni joka tapauksessa. Nyt sitten varsinkin tyytyväisenä jutellaan aivan ihanalla pehmeällä äänellä. Asiaan kuuluu myös useinmiten maailman levein hymy.
Jonkinlainen rytmi on taas selvästi löytynyt ja enää on vaikea kuvitella, että se olisi mitään muuta aiemmin ollutkaan. Meinaan ihmettelin tavattoman paljon, että miksi olin varannut neuvola-ajan iltapäivälle. Kun sehän on pienen parasta päiväuniaikaa. Päiväunirytmiksi on nyt siis salakavalasti muodostunut: aamupäivällä yhdet n. 40 min unet (kahdet jos on herätty oikein aikaisin), puolen päivän jälkeen jopa liki viiden tunnin unet yhden ruokailun taktiikalla ja iltapuolella yhdet n. 40 min unet.