Mysteerit aukeavat

Olen monesti ihmetellyt muutamia asioita vauva-arjessa. Ja huom ihmetellyt, en suinkaanarvostellut tai muuten ajatellut että muut ovat jotenkin huonoja tai tekevät asiat jotenkin väärin. Mutta siis kummastellut, että miten tuokin voi noin olla, miten se on mahdollista. Siis että miten ne vanhemmat kärsivät aina väsymyksestä ja univelasta jos se vauva kuitenkin nukkuu leijonan osan päivästä. Ja mihin sitä omaa aikaa nyt niin tarvitsee, kyllähän sen tietää jo etukäteen että se vauva nielee kaiken ajan.

Niistä unista. Alan nyt oikein hyvin ymmärtää, että miksi tuoreet vanhemmat eivät nuku tarpeeksi vaikka pikkuinen nukkuisikin päivästä pitkälle yli puolet. Aiemmin ajattelin, että kyllähän sitä saa tarpeeksi nukuttua jos vain nukkuu samaan aikaan kuin vauva. Hah. ja vielä kerran hah. Meidän pieni nukahtaa usein tissille tai röytäytykseen. Siinä kohdin äiti ei juuri nuku. Ruokailujen välissä nukutaan pätkissä ja välissä känistään kipeää mahaa, hiljalleen hiipivää nälkää, tutin tippumista tai mitä ikinä. Ja monesti edellämainittuja (ja herraties mitä muuta) känistään myös totaalisen unissaan, siinä mekkalassa ei kyllä nuku kukaan. Ja vaikka mikään ei oikeastaan olisi pielessä, pieni ääntelee unissaan, käkättää sekä tekee erinäisiä kurkkuääniä. Meidän perheessä tätä ääntelyä kutsutaan nakerrukseksi (pitää sisällään kaiken unissaan känisemisen). Se on kuulemma hyvin yleistä keskosilla. Ja ilmeisesti muutkin vastasyntyneet pitävät samantyyppistä ääntä unissaan. Ja sitten kun on ihan hiirenhiljaista, voi uni kiertää äidin kaukaa. Että kyllä, ymmärrän nyt oikein hyvin, että nuku silloin kun vauvasikin nukkuu on täyttä kukkua ja monesti kaukana arjen todellisuudesta. Ja että silloinkaan ei välttämättä saa nukuttua kun muuten voisi (näillä unenlahjoilla olen itseasiassa lähinnä positiivisesti yllättynyt, miten hyvin olen pystynyt nukkumaan silloin kun siihen on ollut mahdollisuus).

Nakerruksesta johtuen meillä nukutaan nykyään osittain vuoroissa. Mies menee nukkumaan ysin maissa ja mä herätän hänet vahtivuoroon yhden kieppeillä ja menen sitten vielä pumppaamaan. Mies herättää mut taas seiskan ja kasin välillä. Viikonloppuna mua ei herätetä ja saan nukkua univelkoja pois. Mies saa yleensä jossain määrin nukuttua silloin kun mä nukun, mut mä en juuri nuku silloin kun mies nukkuu.

Sitten se oma aika. Jostain kuulin/luin joskus jonkun asiantuntijan mielipiteen, että uusien äitien pitäisi hyväksyä että se vauva vain vie kaiken ajan. Että oman ajan aika on joskus muulloin, ei vauva-aikana. Juu kyl, mutta käy myös kuluttavaksi jos joka hetki on vastuussa pienestä. Aina valmiina rientämään pienen lohduksi ja ravinnonlähteeksi. En kaipaa aikaa, jona lähtisin kotoa vaikka urheiluharrastuksiin, kavereita tapaamaan tai baariin. En malttaisi lähteä, olo tuntuisi levottomalta, en osaisi rentoutua. Mutta sellaisia hetkiä olen alkanut kaipaamaan, jolloin voin tehdä sitä mikä milloinkin huvittaa. Lukea vaikka kirjaa tai vauvalehtiä. Omaksi ajaksi ei lasketa sitä, kun pieni on sylissä vaikkapa ruokailun jälkeen (meillä pidetään pientä ruokailun jälkeen sylissä koholla vähintään 20 min, auttaa refluksissa) tai päiväunilla siinä sylissä ja samalla katson telkkaria (telkkua katson monesti silloin kun vauva sylissä ollessaan nukkuu tai on muuten estynyt katsekontaktista). Omaa aikaa ei välttämättä arjessa malta ottaa silloinkaan kun se olisi mahdollista. Kun pienen voisi hyvin laittaa kehtoon nukkumaan päiväuniaan mutta ei vain millään malta. Sylittely on niin ihanaa, se pieni tuhiseva pieni siinä. Ihanaa ja arvokasta aikaa. Ja ainakin joiden teorioiden mukaan myös tärkeää pienelle. Olen myös huomannut, että oman ajan kaipuu saattaa liittyä jonkin verran myös ennenaikaiseen synnytykseen. Siirryin suoraa ylikiireisestä arjesta vauva-arkeen. Välissä ei ollut suunnittelemaani pysähtymistä, lepokautta johon olin lykännyt kaiken oman rentoutumisen. Kirjoitin gradua yötäpäivää, arjet ja viikonloput. Nyt hoidan vauvaa yötä päivää, arjet ja viikonloput. Vielä en ole löytänyt balanssia oman ajan ja vauvan hoivaamisen suhteen, ehkä sekin tässä harjoituksen myötä tulee. Mies mielellään auttaa kunhan vain osaisin kertoa milloin sitä omaa aikaa haluan.