Kesäpäivän haaveiluja

Aurinkoisena kesäpäivänä on helppo haaveilla ja ajatella, että kaikki menee hyvin. Suunnitella tulevaa asuinpaikkaa (jossain syrjemmällä, kiva piha ja puutaha telmimiseen), pohdiskella mahdollista kotonaolojaksoa ja miettiä sen pituutta. Lenkkeillä ja haaveilla. Ehkä mekin jonain päivänä kävellään kauniissa kesäpäivässä vaunujen/rattaiden kanssa.

Sitä kotojakson pituutta mietittiin hieman pidempäänkin. Vaikka tosiasiahan on, että ei sitä varmastikaan pysty ennustamaan millä mielellä sitä joskus tulevaisuudessa on. Sitten kun on se nyytti ja on sen kanssa kotona. Näin etukäteen kuvittelen, että ei sitä mikään hoppu heti töihin ole. Ja tuntuu tärkeältä, että tulevaisuudensuunnitelmat tehdään niin, että taloudellisesti on mahdollista olla jonkin aikaa hoitovapaalla.

Ah, onni on parveke, lämmin kesäpäivä, siiderituoppi(alkoholiton) jäillä ja mieli täynnä haaveita. Aurinkoista vkloppua kaikille!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Onks järkee?

Eilen kävi apteekissa ostaakseni raskaustestin. Loppujen lopuksi se testi jäi kuitenkin kaupan hyllylle: niin hullumaiseksi en sortunut, että olisin ostanut reilut 7 € maksavan testi. Kun alkuviikosta tulvat kuitenkin ne Raskauskeijun testit, joita sai 11 kpl alle 9 €. Että jos niistä sitten käyttäis yhden testin nähdäkseen sen tyhjän kohdan johon toivoo viivaa. Jos ei saa taottua järkeä päähän ennen sitä.

Ja kaikki tämä höpsöttely johtuu siis tietysti mun kuvitelluista oireista, joita kuvittelen raskaudeksi. Eli iltapäivisin vaivaavasta etovasta olosta, joista viimeisin on jatkanut läsnäoloaan jo vuorokauden. Niin ja jatkuvasta väsystä. Aika optimisti mä taidan siis olla kun parin epillerin unohduksestakin nyt kuvittelen tulevani raskaaksi (en siis malta ees odottaa näiden harhaluulojen puhkeamises sitä paria viikkoa, joiden jälkeen jo oikeesti voisinkin olla raskaana). Hah. Kaikessa järkevyydessäni olen päässyt nyt sille asteelle, että toivon oksentavani. Logiikka menee niin että perusetova olo voi tulla ihan noista mun suolivaivoista, mutta oksentamisen TÄYTYY jo merkata raskautta. Että näin täällä. 😀

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe