Mulla on nyt tullu ensimmäiset ennenaikaiseen synnytykseen liittyvät pelkokohtaukset. Yöllä vessakäynnin yhteydessä on alkanut mielessä pyöriä, että mitä jos tän vessareissun jälkeen meneekin vedet niinku sillon viimeksi. Päivällä saatan alkaa tunnustella, että eihän mulla vaan menny vedet, onhan penkki kuiva. Varsin kurjia tuntemuksia.

Ja oloissa mulla ei siis nyt ole mitään sellaista mikä tämän aiheuttaisi. Okei, vähän mahan seudulla tuntuu ikävältä jos olen liikkunut päivän aikana enemmän, mutta veikkaan että liitokset ja kohtua kannattelevat lihakset vain tottumattomuuttaan oirehtii, olen kuitenkin niin pitkään viettänyt aikalailla paikallaanolevaa elämää. Jokaista tuntemusta tarkkailee kuitenkin nyt jotenkin tarkemmin.

Osasin kyllä aavistella, että mulle tulee tällaisia pelkoja raskauden puolivälin jälkeen. Ei tullut yllätyksenä. Ja onneksi näitä ei nyt ainakaan vielä ole kovin usein tullut, muutama viimeiseen pariin viikkoon. 

Neuvolassahan mulle on yritetty vakuuttaa, että kun edellinen synnytys alkoi vesien menolla niin se ei ennakoi ennenaikaisuutta muissa raskauksissa. Että kalvoissa (tai jossain?) oli vaan siinä raskaudessa joku heikko kohta. Mutta entä jos se onkin mun keholle ominaista, että mitä jos aina on sellainen heikko kohta joka pettää sitten kun raskaus on riittävän pitkällä. Emmä tiedä saisko mua kukaan vakuuttuneeksi että tää raskaus etenee kaikella todennäkösyydellä ihan normiraskautena. Kerran ku on kokenu sen aamushokin ni väkisi homma pyörii mielessä.

Ja mikä siinä ennenaikaisessa synnytyksessä sitten pelottaa niin kovin? Se, että jos se tapahtuu nyt entistä aikaisemmin. Että jos se toinen ei pärjäilekään niin hyvin kuin tuo esikoinen. Että mitä jos siellä sitte jää jotain pysyvää. Mitä jos synnytys eteneekin nyt nopeasti, miten Murulle saadaan hoitaja (jos olen vaikka yksin kotona ja pitäisi lähteä ambulanssikyydillä. Tai vaikka mies olisikin kotona, en saisikaan sitä tuekseni sairaalaan)? Keskosen hoito olis myös aika rankkaa kun tuo eskoinenkin on vasta noin pieni, en missään nimessä haluisi olla erossa esikoisesta viikkotolkulla. Ja miten sen esikoisen hoidonkin järjestäisi?

Äh, paljon kaikenlaista. Yritän työstää tätä nyt hoitamalla kaikkia käytännön asioita kuntoon. Järjestelen pikkuiset vauvanvaatteet valmiiksi kokojärjestykseen (viimeksi jäi tekemättä), pyrin tekemään kaikki hankinnat pikkuhiljaa valmiiksi, että olisi tutit ja vaipat jo odottamassa. Tarvisi myös viimein saada aikaiseksi Murulle hoitosuunnitelmat, eli kuka tulee hoitamaan jos kiire ja hätä yllättää. Pian suunnittelen ja esipakkaan varmaan sairaalakassinkin että ei käy niinkuin viimeksi (tästä riittäisi juttua omaksi postauksekseen). Kaikkea semmoista. Ja muuten yritän vain jotenkin saada itseni rauhoittumaan. Minkäänlainen panikointi kun ei kuitenkaan auta asioita vähimmässäkään määrin. Toisaalta myös sallin itselleni ne pelkokohtaukset, mun mielestä ne on ihan luonnollisia, mutta yritän puhua niistä muille mahdollisimman paljon, sanoittaa pelkoa. Enkä anna pelon viedä itseäni mennessään.