Kätevä emäntä leipoo vaikka ilman leivinjauhetta

Mä rrrrakastan leivontaa (okei, no oikeestaan eniten niitä taikinoita ja vastapaistettuja leivonaisia). Vieraat ovat aina loistava syy pistää leivontamyssy (sellainen kuvitteellinen) päähän ja loihtia herkkuja. Ja meillä käy harvoin vieraita, joten jokaiseen tekosyyhyn leipoa on tartuttava. Eilen oli jälleen oiva tilaisuus, olkoonkin että kiire tuli kun aloitin hommat puolta tuntia ennenkuin vieraiden piti saapua ovelle

Oikeastaan ajattelin eilen alunperin tehdä kauraomenapaistosta (sellaista semiterveellistä jota olisi ihan vähän paremmalla omallatunnolla voinut radilainenkin syödä). Mutta kotoa ei löytynyt vaniljakastiketta. Ja vaniljajäätelökin oli päässyt loppumaan (sitä yleensä aina on pakkasessa). Mutta aina parempi syy vähän leipoa :).

Olin jo pitkään halunnut kokeilla suklaisen kuivakakun tekemistä (tätä reseptiä). Sulatin ja pilkoin suklaata. Otin tarvikkeita pöydälle. Sitten kriisi: jääkaapista löytyi vain yksi kananmuna, reseptiin tarvitaan neljä. Noni, suunnitelmat uusiksi, mitäs sitä vois tehdä yhden kananmunan kanssa? Hmmm… suklaisat muffinit voisi toimia, puolikkaaseen reseptiin riittää yksi kananmuna. Ei muuta kuin kuiva-aineita mittaamaan.

Mutta mitä kettua, leivinjauhe on loppu. Ei ole todellista! Nyt ei ole aikaa alkaa etsiä leivinjauheettomia ohjeita (soodakin loppu, sillä kai joskus korvataan leivinjauhetta). Kuivahiivaa olisi, mutta mikään siitä tehty ei nyt enää ehdi valmistua. Hmm hmm… Kauralastut on sellaisia lituskoja, tarviiko niihin muka leivinjauhetta? Tarvii. Mutta kuinka tärkeää se on?

Päädyin kokeilemaan suklaisia kaurakeksejä ilman leivinjauhetta, koska eihän se suklaa nyt hukkaankaan saa mennä. Jotenkin näin se meni:

50 g voita
1 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
80 g tummaa suklaata (55%)
60 g (?) maitosuklaata sulatettuna
60 g (?) maitosuklaata rouhittuna

Sulatin voin kattilassa, lisäösin muut aineet ja sekoitin. Paistoin 200 asteisessa uunissa noin 5 min.

Oli muuten hyviä. En tiedä mitä se leivinjauhe olisi tehnyt, mutta mitään en noihin kaivannut, nam nam nam. Ja jälleen (okei, tällä kertaa) onnistuin!

 

Suhteet Oma elämä Liikunta

Apua, muhun iski vauvakuume!

Tää on kieltämättä jännä tunne. Olen nyt toisen raskauteni osalta laskennallisesti runsaassa puolivälissä (nyt on rv21+6… kai?). Ja nyt muhun sitten iski ensimmäisen kerran vauvakuume. Ennen ensimmäistä raskauttahan mulla oli välillä raskauskuume ja selvästi myös haaveilin perheenlisäyksestä. Mutta missään vaiheessa en ole tunnistanut varsinaisesti kuumeilevani.

Mutta nyt, nyt odotan kipeästi sitä hetkeä, että saan sen pienen käärön syliini. Pääsen nuuskuttamaan vauvantuoksua. Pukemaan pienenpieniä vauvanvaatteita. Imettämään pientä tuhisijaa. Katsomaan sen nukkumista. Sylittelemään, köllöttelemään. Sydäntä vihlaisee ja tuntuu tolkuttoman pitkältä odotusajalta ajatella, että sitten ensi kesänä. En pysty edes käsittämään, millaista olisi kärvistellä näissä tunteissa jos raskaus olisi vasta yrityksen asteella, ei puolivälissä toimitusaikaansa.

Mutta onhan tämä nyt perin järjetöntä. Elän parhaillaan hyvin seesteistä aikaa, ehkä viimeisiä hetkiä pitkään aikaan kun täällä talossa on jonkinlainen rauha. Lapsi nukkuu suhteellisesti ottaen hyvin. On suhteellisen rauhallinen ja tyytyväinen, oma ihastuttava itsensä. Raskausoireet rajoittuvat unihaasteisiin, jotka nekin ovat siedettävällä tasolla. Mutta että tässä tilanteessa alan odotella kenties hektisimmän ja raskaimman elämänvaiheeni saapumista. Jolloin tässä talossa tuskin kukaan nukkuu kunnolla. Jolloin saa pinnistellä taitonsa ja voimansa äärimmilleen ihan vain pitääkseen kaikki asianosaiset hengissä, saati järjissään.

No mutta tässä kai on se syy miksi vauvakuumettakin nimitetään kuumeeksi. Eihän niillä muillakaan kuumeilla ole pientä hiventäkään tekemistä järjen kanssa. Tunteet vie ja saa aivot ihan pehmeeksi. Mutta eipä kai tästä suurta vahinkoakaan ole, tää kuume ei ees pääse vaikuttaan harkintakykyyn ja päätöksiin. Että jospa annan vaan pään pehmetä ja kuumeilen, haaveilen ja höpsöttelen. Eiköhän se totuus sieltä sitten aikanaan kolahda.

Perhe Raskaus ja synnytys