Taas on kuukausi vierähtänyt. Reissusta ja katkeneesta netistä (pirun ukkonen) johtuen laitan tähän kuukausipostaukseen pari sellaistakin asiaa, jotka kuuluisi ehkä ennemmin omiksi jutuikseen. Jaa mut kelataampa alkuun.

Tää kuuluis oikeestaan tuonne kahdeksan kuun kohdalle, huomattiin nimittäin niissä main: pieni on oppinut itse käsittelemään tuttia. Monesti se tutti jopa menee oikein päin suuhun (no okei, sellaisella 50 % todennäköisyydellä 😀 ). Paha vain, että se tutin käsittely on niin mielenkiintoista että siitä lähinnä piristytään entisestään niin tutti ei aina ole enää niin hyvä nukkumaan rauhoittautumisen apuväline kuin ennen. Ja aamulla monesti näkee kun pienellä on yksi tutti suussa ja kaksi käsissä ja tyyppi yrittää niitä käsis olevia laittaa suuhun ja turhautuu kun ”jostain syystä” ei siinä onnistu. Ahne Muru :).

Varpaat löytyi muutama viikko sitten ihan kunnolla. Ja tällä viikolla ne meni ekan kerran suuhun. Maistuu varmasti hyvälle. Tähän akrobatiaan tosin pystytään toistaiseksi ainoastaan hoitopöydällä ilman vaippaa. Mutta kuitenkin.

Pieni alkoi tuossa kolmisen viikkoa sitten vaikuttaa jotenkin normaalia tyytymättömämmältä. Nyt tyytymättömyyden on todettu esiintyvän eritoten lattialla mahallaan ollessa (ja lattialla ei juuri sitten muussa asennossa ollakaan kun aina pitää kääntyä masulleen). En tiedä johtuuko harmituksesta kun ei päästä eteenpäin vai masuun liittyvästä epämukavuudesta. Olen alkanut selvitellä refluksiasioita. Pieni oksuttelee edelleen, eritoten siinä masullaan. Ja mulla tuon suhteen oli se ajatus, että asiaa en suuremmin pohdi (kun ei terveyden huollon henkilöstökään siitä erityisen huolissaan ole ollut) niin kauan kuin pieni on aina niin tyytyväinen, rauhallinen ja hymyilevä oma itsensä. Nyt hän ei enää aina sitä ole, joten vaivaampa asialla päätäni. Gavisconia on kokeiltu, ei ainakaan lopeta pulauttelua. Seuraavana kokeilen ruokavaliojuttuja ja sitten sen jälkeen täytyy taas konsultoida lääketiedettä.

Runsas pari viikkoa sitten pieni alkoi jokellella tavuja. mamamamama, bababababa mumumumu. Välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Eka kunno irtiotto kehäkolmosesta tehtiin juhannuksena. Siihen asti oltiin murun kanssa pysyttä kehän tuntumassa. Ei siksi että ei oltaisi uskallettu lähteä mihinkään. Lähinnä koska mulla on jaksaminen ollut vähän niin ja näin, pelotti että reissu veisi turhan paljon voimia ja toipuminen arkena kaksin Murun kanssa olisi turhan rankkaa. Ja pitkät viikonloputkin oli mukava kerätä voimia ja olla perheen kesken. Nyt miehellä oli vähän ekstralomaa jussina ja varsinainen lomakin jo kolme viikkoa myöhemmin niin viimein uskaltauduttiin reissuun. Ja ihan hyvin meni. Melki koko automatkat meni mukavasti, kerran tarvi pysähtyä imettään. Päiväunet sujui reissussa hyvin ja yötkin melko mukavasti. Yösyömiset tosin tuli takaisin ja niistä ei ole päästyä  vieläkään eroon :(. Reissu noin yleisesti oli varsin mukava, nähtiin kaikki miehen sisarukset ja pieni näki samalla kaikki (jo syntyneet) serkkunsa. Tai ehkä ennemminkin ne serkut näki pienen. Tais meitsiä enemmän jänniittää ku Murua kun kaikki viis serkkua ja yksi serkkupuolikas keräänty murun ympärille leikittämään. Oli siinä vilinää ja vilskettä. Pieni ei mitenkään näyttänyt mutta tais se siitäkin aika hurjalta tuntua kun serkut vilisti ympärillä ja syli vaihtui ahkerasti (vierastusta ei vielä ollut havaittavissa. Vieraat miehet kyllä tais saada Murun aika totiseksi. Toisaalta mummun näkeminen taas sai aina hymyn huulille, hää ois vissiin voinut jäädä vallan mummin tytöksi).

Ja ekan irtioton myötä tuli ilmeisesti eka flunssa. Tai tiedä tuosta. Parina päivänä reissun jälkeen oli vähän lämpöä (enimmillään 37,5), pieni oli normaalia väsyneempi ja itkuisempi, nenä vuoti ja yskitytti. Voi toki olla, että esim. hampaat vaivasi ja nenä- ja kurkkuoireet johtui itkemisestä. Tiedä häntä. Uusia hampaita en ole ainakaan löytänyt suusta. Oikeastaan vieläkään ei ole ruokahalujen kanssa päästy normaaliin, yksi kiinteä annos skipataan ja yöllä pitää herätä syömään kertaalleen. Ja tissille on jotenkin vaikea rauhoittua syömäpuuhiin.

Tällä viikolla on alettu näyttää kieltä. En tiedä mikä sekin juttu oikein on. Aluksi ajattelin, että se on vain sitä kun kurkussa valuu räkää. Mutta kielen näyttäminen on jatkunu ja nyt tuntuu, että sitä tehdään lähinnä koska niinkin voi tehdä.

Tällä viikolla on nähty ekoja kertoja kun pieni on oikein kunnolla nostanut bebaa ja masua, polvetkin on välillä noussu samalla. Tänään päätin, että neiti istuu riittävän ryhdikkäästi ja istutin hänet syöttötuoliin syömään. Ja ihan hyvin sujui. Pientä etukenoahan siinä oli, mutta onhan se pöydän pinta nyt niin tavattoman mielenkiintonen. Tänään myös lähdettiin ryömimään. Tai siis vedettiin itseä eritoten käsivoimin eteenpäin. Aamupäivällä vielä eteneminen oli tyyliä kaksi senttiä eteen, kolme taakse. Illalla kuitenkin alettiin jo pontevasti ja melko tehokkaasti liikkua eteenpäin.