Kunto-ohjelmasta suuntaviivoja liikkumiselle

Olen kuullut kaikenlaisia pelotteluja siitä, mitä kaikkea voi käydä jos aloittaa synnytyksen jälkeen kuntoilun jotenkin väärällä tavalla (hieman kummaa tässä on kyllä se, että mielestäni en näistä juurikaan ole kuullut neuvolan puolelta). Vatsalihaksia tehdessä voi pahentaa vatsalihasten erkaumaa pysyvästi, juoksussa ja muissa pomppivissa ja hölskyvissä liikkeissä on mm. kohdunlaskeuman riski jne. Tästä syystä olen ollut aika varovainen liikkeellelähtijä.

Tuntuikin hyvältä idealta hankkia jonkinlainen asiantuntijan tekemä kunto-ohjelma. Koska näin imettäessä on aika rajalliset mahdollisuudet lähteä kunto/jumppasaleille (edes sitä kunto-ohjelmaa teettämään) niin tarkoituksenmukaisimmalta tuntui löytää sopiva valmis kotikunto-ohjelma. Rahatkin laitan personal traineria mieluummin kodin ja itseni varustamiseen kotikuntoilua varten.

Lopulta päädyin ostamaan Olga Rönnbergin Tuoreen äidin treenikirja -opuksen.

kuntokirja.jpg

Tuossa kirjassa on ohjeet liikunnan aloittamiseen synnytyksen jälkeen, ohjeita löytyy vuodeksi eteenpäin. Vuosi on jaettu neljään vaiheeseen, tavoitteena on edetä järkevällä tavalla vaihe vaiheelta kehoa vahvistaen. Treenaus koostuu kolme kertaa viikossa tehtävästä aerobisesta treenistä (aluksi kävellen, myöhemmin juosten) sekä kolme kertaa viikossa toteutetusta kotijumpasta (jumppavälineinä jumppamatto, käsipainot ja jumppapallo).

En usko, että tulen ihan orjallisesti noudattamaan tuota ohjelmaa. Joitain liikeitä saatan vaihtaa vastaavia lihaksia treenaaviin muihin liikkeisiin. Polveni eivät esimerkiksi kestä juoksemista, joten tuohon kohtaan on kehitettävä muuta. Joissain kohdin vaihtanen myös käsipainot pump settiin. Ja varsinkin alussa menen oman kunnon mukaan liikkeitä valikoiden ja toistoja vähentäen.

Vaikka kirjasta selvästi saa hyvän raamin liikkumiseen, ihan kaikilta osin se ei minua vakuuta. Esimerkiksi alkulämmittelyssä on yksi mahallaan tehtävä liike, joka vain ei voi tuntua hyvältä imettävän rinnoissa kun siinä paino rullataan yhden rinnan varaan. Ja ensimmäisen vaiheen kotijumpassa tehdään muun muassa lankku sekä muita melko rankkoja keskivartaloliikkeitä (esim. erään toisen lähteen mukaan keskivartalotreenejä ei nimenomaan kannata aloittaa lankusta). Eli aika tarkkana saa tuotakin treeniopusta käyttäessä olla.

Kaikkineen olen aika innoissani. Uskon, että tuon kirjan ohjelmasta on paljon iloa, kun vain muistaa kuunnella omaa kehoa ja miettiä vähän mitä tekee. Toivon todella, että saan järjestettyä itselleni aikaa kirjan ohjelman noudattamiseen ja liikkumiseen 5-6 kertaa viikossa.

Hyvinvointi Liikunta Vanhemmuus

Runosuoni sykkii

tiikeri_pien.jpg

Murr murr murr, murr murr murr, tiikeri karjahtaapi
Mukavaa, mukavaa ompi ratsastaa
Murr murr murr, murr murr murr, tiikeri karjahtaapi
Mukavaa, mukavaa ompi ratsastaa.

Juokse tiikeri hiljaa, kannat lego-ukkoa
Kanna kotiin saakka, kevyt halpa taakka
Juokse tiikeri hiljaa, kannat lego-ukkoa
Kanna kotiin saakka, kevyt halpa taakka.

Kaikkeen ne taaperon leikit inspiroivatkin. Ja toisaalta, mitäpä sitä ei äiti tekisi viihdyttääkseen taaperoa aamupuuropöydässä silloin kun olisi hieman kiire. 

Oli muuten eka kerta piiiitkään aikaan kun aamupuuro tuli syötyä kokonaan. Pitäisiköhän sitä ryhtyä luovaksi useamminkin…

Perhe Lasten tyyli Vanhemmuus