Ja heti alkuun sanottakoon, että tiedän varsin hyvin, että niitä lapsia ei noin vain tilata kuin jotain postimyyntituotteita, että tuolloin ja tuolloin toimitus, kiitos. Mutta siis missä kohdin on se ideaalein hetki antaa uudelle pienelle mahdollisuus? Kun edelleen olen sitä mieltä, että silloin kun antaa mahdollisuuden, niin pitää olla valmis siihen, että jotain tosiaan tapahtuu. Tietty oma lukunsa on, kenen kannalta tätä hommaa miettii.

Jostain luin, että alle 1,5 vuotias lapsi ei vielä tajua olla mustasukkainen, joten esikoisen kannalta mitä pikemmin niin sen parempi kuulostaisi parhaalta. Ja mitä pienempi ikäero on, sitä paremmin pienistä olisi seuraa toisilleen.  Toisaalta jossain luki, että kolmevuotiaana lapsi jo ymmärtäisi asioita, eikä enää olisi niin mustasukkainen, kun taas jossain toisaalla oli, että kolmivuotiaana ollaan aivan pahuksen mustasukkaisia. Että mistä näistä oikein tietää.

Ja oma lukunsa on äidin toipuminen ja jaksaminen. Minkä verran keholle on annettava aikaa toipua edellisestä raskaudesta? Olisiko saatava itsensä takaisin timmiin kuntoon ja lihakset mallilleen ja sitten taas repsautettava kaikki? Vai toimiiko pikaratkaisu tässäkin? Entä sitten yhtälö esikoisen hoito + uusi raskaus. Itselläni ehkä pahin raskausoire oli edellisessä raskaudessa unettomuus. Siltä kannalta olisi hyvä jos tuo esikoinen nukkuisi jo kohtuulisen säännöllisesti kohtuullisen hyvin (tai toisaalta, mitä väliä jos mä en nuku kuitenkaan…).

Sitten on vielä case imetys. Jossain oli, että imetyksen pitäis olla yleensä ihan jees raskauden aikana. MUTTA jos on taipumusta ennenaikaisiin synnytyksiin niin silloin imetys voi olla riski. Ja kun itselle todennäköisesti napsahtaa taas se raskausdiabetes niin sekin puhuu sen puolesta, että kovin pitkään ei kannattaisi imettää ja olla raskaana yhtä aikaa. En usko, että kroppa selviäisi tiukasta raskausdiabetesruokavaliosta, raskaudesta ja imetyksestä.

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Ja onko tämä edes relevanttia pohdintaa omalla kohdalla. Meinaan kun ikää karttuu ja juuri nyt olisi sopiva katkos työelämässä niin ne puhuvat sen puolesta, että paree ennemmin kuin myöhemmin. Että jos ei välissä menisi lainkaan töihin. Jos kroppa toimii harvakseltaan (eikä oikeastaan vielä lainkaan, koska imetys) ja niitä tilaisuuksiakin on harvoin (koska imetyshormonit, väsy, pieni syliteltävä), niin mitä sitä turhaan estelemään? Öh no joo, jos nyt ihan vähän aikaa ainakin vielä jarruteltaisiin…

Ja juu, täällä se keskeinen kysymys ei taida olla, että toinenko vaan että milloin. Ja kaikki tämä pohdinta taitaa olla myös jossain määrin teoreettista, voimme olla onnellisia jo siitä, että tällä laiskalla kropalla saatiin edes tuo yksiksin. Mutta siis… milloin, milloin, MILLOIN sille uudelle ihmeelle voisi/kannattaisi antaa mahdollisuus?