Pikavauhdilla kohti äitiyttä

Pumpulipesässä alkoi eilen tapahtua jotain sellaista, mitä ei olisi vielä tarvinnut tapahtua liki kahteen kuukauteen. Tässä päiväkirjaa tähänastisista tapahtumista.

Ma 22.9. klo 5: Lits läts
Taas tuli nukuttua huonosti, ensin makoilua, sitten noin kolme tuntia unta ja taas makoilua. Viiden maissa toista kertaa aamuun vessaan. Perinteisesti ilman valoja. Ompas tuota valkovuotoa. Takas sänkyyn. Oho nyt lorahti jotain, äkkinousu ylös ja vessaan. Housut, pikkuhousut ja imukykyinen side lits läts. Vessanpönttöön loro loro. Hupsansaa. Kalliin tempur-patjan sain varjeltua, ei tipan tippaa. Tämä on nyt liian aikaisin. Mutta ei tuo voi muutakaan olla.

Makkariin, valot päälle. ”Mulla taitaa olla nyt ongelma. Lapsivedet tais mennä”, sanon pöpperöiselle miehelle ja kaivelen puhtaita vaatteita. ”Tapahtuuko tässä nyt jotain vai laitatko valon pois” on kommentti noin pääpiirteittäin kun olen lähdössä huoneesta. Köh, rv32+3 ja lapsivedet menny, ihanko ajattelit jatkaa unia…. MIEHET!

Ma 22.9. klo 5.15: Nyt tarvii kyllä kilauttaa asiantuntijoille. 
Äitiyskortista löytyy puhelinnumeroita. Päivystyksis rv32+ on merkattu kätilöopistolle. Mut hetkinen, tuossahan on toisaalta ihan eri numero synnyttäjille… Kumpaakohan tässä nyt ollaan. Valitsen päivystyksen ja selitän alkuun että en nyt ollut varma mihin numeroon kuuluu soittaa. Luulevat vissiin että en ollut varma että naistenklinikka vai kättäri, tunnen oloni vähän höpsöksi… Kehottavat varautuun ett joutuu jäämään sairaalaan ja heittelen sekavassa mielentilassa jotain epämääräistä kassiin. Sitten matkaan. Radiosta soi Village Peoplen YMCA, melko surrealistista. Matkalla ekat supistuksetkin tuntuvat ja matka tuntuu kestävän ikuisuuden.

Ma 22.9. klo 6.30: Hämmennystä ja huolta
Hämmentynyt ja täynnä huolta oleva ensisynnyttäjä saapuu kättärille. Apua apua, ei tän näin pitänyt mennä, nyt on liian aikaista. Vauva ei ole vielä valmis. MÄ en ole vielä valmis. Mun piti alkaa henkinen valmistautuminen parin päivän päästä. Vähä levätä, lukea vauvakirjoja, tehdä viimeisiä hankintoja… Juu ei maailmaa valmiiks tarvii saada mut jos ees jotenkin ehtis keskittää ajatukset takas vauvamoodille. Gradukin on keskn. Ei auta, nyt mennään tsekkauttaan tilanne.

Otetaan verikokeet ja pissakokeet. Onko ollut tulehdusoireita? Apua apua APUA, mulla on ollu rakko-oireita mut oon luullu ett ne on sitä mun perussairautta. Mitä jos tää onki MUN vika, tulehdus jyllänny ja tää mamma ei ole käyny labras vaikka kestolähete ois ollu voimas. Mä en pysty elää itteni kans jos mä oon ryssiny tän.

Lääkärin tutkimukseen. Pikkuinen hengaa pää alaspäin, jesh! Painoarvio 2100g, jesh! Kivuliaan sisätutkimuksen tuloksena ett sormelle auki, kohdunkaulaa vielä jäljellä, ihan jees tämäkin. Ja saan myös lohdutusta että nyt ollaan jo hyvillä viikoilla ja että pikkuinen on onneksi hyvän kokoinen. Enkä mä kuulemma virtsiksellä vesiä o voinu saada menemään. HUH. Mutta apua, siis synnytänkö mä ihan kohta, lähitulevaisuudessa, ei kahden kuukauden päästä? Miten mä kestän kivut ku tuntuu että jo seuraavaan sisätutkimukseenkin olisi suotavaa saada vähintään epiduraali. Iiik, ääk.

Kahta antibioottia, molempiin käsiin kanyylit. Piikki kypsyttämään pikkuisen keuhkoja. Pieniä keltaisia pilkereitä hillitsemään supostuksia, joita tulee nyt viiden minuutin välein (jaiks!), olkoonkin että ovat vielä kovin kivuttomia. Vähän hassua kun ihan vastikään kaikki lääkkeet oli vielä pannassa.

Sitten tarkistetaan ett missä mä voin synnyttää. Apua, siis SYNNYTTÄÄ. Kättärillä voisi jo vauvan koon puolesta synnyttää, mutta vauvojen hoitopuolella on ahdasta. Siirto naistenklinikalle. SYNNYTTÄÄN.

Ma 22.9. klo 9: Osasto 42
Surrealistisessa mielentilassa oleva melkeinsynnyttäjä-äiti saapuu ambulanssilla Nastenklinikalle osastolle 42. Mies tulee perässä parkkeerattuaan auton. Hoitotoimenpiteet jatkuvat vähän maltillisempaan tahtiin. Supistukset ovat vähentyneet (juhuu!). Synnytystä yritetään lykätä, haaveena mahdollisesti saada 34 viikkoa täyteen. Ja sen jälkeen sitten kuitenkin jo niin hoppu että sitten taas käynnisteltäisiin.

Saadaan esitteitä keskosten hoidosta naikkarilla ja mm kenguruhoidosta. APUA, meillehän tulee nyt siis joka tapauksessa pelkän vauvan sijasta KESKOSVAUVA. Mitäs se sit oikein tarkoittaa. Pitääkö mun nyt sit slkaa synnytyksen lisäks valmentautuun keskosen tuloon. Nyt alkaa olla sulateltavaa. 

Esitteissä eka silmiin pistävä asia on ett äiti ei näe synnytyksen jälkeen kuin korkeintaan vilaukselta tai kuvista vauvan. Isä pääsee saattamaan pikkuista osastolle ja muutenki hengailemaan mukana. Jaa ett mut jätetään sit synnytyksen jälkeen ”yksin”, ett kiitti vaan, sä hoiditkin sitten jo hommas. Täs on kuva jota voit katsella ja lypsää maitoa. Okei, vähä kärjistystä. Mut mähän siis olin jo normisynnytyksen kuvailuistaki iha pöyristyny ku äiti passitetaan suihkuun yksin. Ett juuri huhkit ja puhkit urhoollisesti pari vuorokautta ja heti ku vauva on pöngerretty maailmaan niin soronoo, yksin olet. Mies hellii vaavia ja kylvettää HÄNTÄ (joo, tunnustettakoon, että pelkään tulevani mustasukkaiseksi miehestäni, meiän vauvalle. Tiedän just miten skitsolta TUO kuulostaa). Juu juu, eiköhän ne omat prioriteetitki oo sitte hieman erit ku o tositilanne, mut siis näin ajatuksen tasolla.

Meille tulee pari ihanaa tyyppiä vauvojen valvontaosastolta kertoon keskosuudesta. Näillä viikoilla tehohoitoon ei ehkä enää jouduta. Hengitysapuja saattaa tarvita hetken aikaa ett keuhkot laajenee (tai jotai). Nenämahaletku on hyvin mahdollinen. Imetys ei välttämättä alussa ole mahdollista, mutta lypsäminen pitää alottaa pikaisesti synnytyksen jälkeen. Pikkuinen siirretään minun kotiuduttuani ja kunhan hän on valmis niin jorviin tai kättärille. Jorvi alkaa kulostaa hyvälle, mahikset olla ennen kotiutusta öitäkin ja parkkipaikkatilanne saattaa olla parempi ja kompensoida pidempää matkaa. 

Nyt alkaa kovasti huolettaa, että mikä voi mennä pieleen. Voiko pikkuiselle jäädä pysyviä ongelmia koska hän lähti yksiöstään liian varhain. Tähän kukaan ei suostu ottamaan kantaa. Ehkä toisaalta on hyvä olla maalailematta piruja seinille, mutta toisaalta tämä antaa vähän turhasti tilaa mielikuvitukselle. Onneksi netinkäyttömahdollisuudet ovat kovin rajalliset.

Ma 22.9. klo 16: Soppaa ja kohtalontovereita
Alan tutustua osaston muihin potilaisiin. Kenenkään nimiä en tiedä, mutta raskausviikot ja -vaivat kylläkin. Pinaattikeiton ääressä tutustun parin kanssasisareen. Kummallakin viikkoja minua vähemmän. Istukan kanssa jotain hämminkiä (vuotaa, mitä ikinä se tarkoittaakaan). Oma tilanne alkaa tuntua ihan lohdulliselta.

Välillä ollaan käyrillä. Pitkin päivää supistuksia tulee välllä noin kymmenen minuutin välein, iltaa kohden alkavat vähän voimistua ja pientä kipua alkaa olla havaittavissa. Käyrät näyttää hyviltä, supistuksia hillitään edelleen pienillä, keltaisilla pilkereillä.

Samassa huoneessa on kaksi muuta potilasta. Toinen yskii jatkuvasti. Ilman että lattaisi mitään suun eteen. Vaikka tästä hänelle huomautellaan. Kiva. Juuri viime viikolla ajattelin, että pahin mitä voi tapahtua on että saisin kunnon yskän, ei meinaan tunnu järin kivalta pallean työskentelyn ja keuhkotilavuuden huomioiden. Njoo, silloin en kyllä uhrannut ajatustakaan ennenaikaiselle synnytykselle, että tässä voisi hieman jälkiviisastella pahimpien skenaarioiden suhteen (tämä nykyinenkään ei tietty ole mikään pahin tilanne). Mutta en mä sitä yskää silti haluis. Tuntuu jotenkin turhalta lotrata käsidesin kans ku toinen köhii jatkuvasti ilmaan miljoonia basilleja.

Ja kämppis yskii likitulkoon läpi yön. Eikä tulpatkaan vaimenna moista. Nukun yössä kaksi tuntia (njoo, muita uneen vaikuttavia asioita on tippa klo 24, ilmastoinnista tukkoistunut nenä, hyvän asennon löytämisen mahdottomuus, yliväsy, ylivirittyneisyys, yleensä huonounisuuteen taipuvaisuus….).

Ti 23.9. klo 3: Homma etenee
Herään. Mahassa tuntuu liki jatkuvaa juilintaa. Käyn vessassa, juilinta jatkuu sen jälkeenkin noin 10min välein, yli minuutin kerrallaan. Käyrille piirtyy voimakkaampia ja pidempiä supistuksia kuin aiemmin. Nyt voidaan puhua jo kivuistakin. Välillä tuntuu mukana olevan myös suoliston toimintaan liittyvää oiretta, mutta tätä on yllättävän vaikee erottaa supistuksista.

Lääkäri käy tutkimassa. Pikkuinen on alhaalla, kohdunkaula liki kadonnut ja lääkäri voisi vaikka silittää pikkuisen päätä. Taas pieni keltainen pilleri ja supistukset epäsäännöllistyvät hiljalleen, voimakkuus vaihtelee ja supistusten välikin on pidempi.

Ti 23.9. klo 10: Jatkopohdintoja
Labra-arvot ovat kunnossa, tulehdusarvot lähinnä tippuneet (eivät kyllä edes olleet juuri koholla). Synnytystä pyritään viivästyttämään edelleen pienillä keltaisilla pillereillä. Muuta ei tehdä, synnytys käynnistyy jos on käynnistyäkseen. Eikä se hiljalleen käynnistyminen ja ”normi” synnytys kai niin paha olisi verrattuna jo ensi viikolla tapahtuvaan käynnistykseen. Minun fiiliksiäni kysytään ja vastaan että lääkärit varmasti tietää parhaiten, ymmärtän molempien vaihtoehtojen edut. Toki haluaisin pitää pikkuisen mahdollisimman pitkään kohdussa niin että hän vielä kasvaisi ja hänen osastoaikansa kohdun ulkopuolella olisi mahdollisimman lyhyt (ja siten meidän mieheni kanssa tarvitsisi olla mahdollisimman vähän aikaa erossa hänestä). Mutta toisaalta luonnon päättämä tahti pienellä viivyttelyllä tuntuu… No… Luonnollisemmalta kuin väkisin sisälläpito ja sitten shokkikäynnistys. 

Että täällä sitä sitten odotellaan osastolla 42 mitä tuleman pitää, kello on 12.53 ja nyt supistaa ikävästi.