Pumpulissa kasvaneet äiti & tytär

Meillä kävi tällä viikolla lapsiperhe kylässä. Ja huomasi kyllä, että taapero ei ole juuri ollut ikäistensä seurassa. Huomasi niin äidistä kuin tyttärestä.

Vieraisiimme kuului 2,5v taapero. Meidän Murun ensimmäinen reaktio oli mennä silittämään ja halaamaan tätä ihanaa pientä olentoa. Ensin näyttikin siltä, että pikkuvieraamme halaisi Murua takaisin, mutta sitten taapero päättikin toisin. Hän tönäisi sellaisella oikein klassisella tyylillä murua molemmin käsin suoraan rintakehästä. Ja Muru tietenkin kellahti selälleen.

Ensin muru ei meinannut nousta ollenkaan vaan kääntyi puoliksi makuulle. Sitten hänet saatiin syliin. Kunnon itkua ei tullut missään vaiheessa (taisi olla niin ihmeissään tilanteesta että unohti itkeä), mutta naama oli vääntyneenä itkuun. Lisäksi kasvoilla oli sellainen ihmettelevä ”miksi se noin teki?”-ilme, hän katseli meitä jokaista vuoronperään kysyvästi. Murulle ei selvästikään ollut tullut pieneen mieleenkään, että toinen voi näin käyttäytyä.

Ja kyllä äidin sydäntä särki. Mulla kun vielä oli kuopus sylissä nukkumassa niin en itse päässyt lohduttamaan. Olisin niin halunnut saada Murun syliini, yhtälailla hänen kuin omaksi lohdutuksekseni. Selittää, että kaveri teki nyt väärin, noin ei pitäisi tehdä, äitikään ei ymmärrä miksi muut jotkut käyttäytyvät noin. Mutta että onneksi ei käynyt kuinkaan ja että kaikki on hyvin. Että ei kaveri sitä pahalla tehnyt, ei vain ehkä tiennyt että näin ei saa tehdä. 

Mutta niin, ei auttanut muu kuin katsoa vieressä miten tilanne pian laukesi ja taaperot yrittivät alkaa leikkiä. Toisaalta itselläkin tunteet mylläsivät niin voimakkaasti, että ehkä parempi että olin vähän sivussa. Olin itsekin purskahtamaisillani itkuun ja varmasti omalta naamaltani oli nähtävissä sama ihmetys. Tuntui ihan käsittämättömän pahalta. Olisi tehnyt mieli lähettää mokoma tuuppailija matkoihinsa, minun tyttöäni ei tuupita. Tilanne jäi pyörimään mieleen koko loppupäiväksi, toivottavasti Muru unohti nopeammin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun joku satutti murua ”tahallaan”. Ensimmäinen kerta kun näin, että leikit eivät suju ihan mallikkaasti. Mutta ei varmasti viimeinen kerta. Näitä varmasti sattuu ja taitaa olla ihan perustaaperokäytöstä (?). Olen kenties itsekin tuuppaajan äidin asemassa joku päivä. Uskon, että se tuntuu vähintään yhtä pahalle kuin tuupatun äitinä oleminen.

Tilanteessa oli samalla jotain hyvin kaunista ja herkkää. Pienen ilmeen olisi halunnut saada ikuistettua. Niin puhdas, niin puhtaasti hyväntahtoinen meidän pieni Muru. Murussa on paljon empaattisuutta ja pehmeyttä. Toivottavasti pehmeys ei karise, vaikka maailman realiteetit ja kovuus pala kerrallaan tulevat tutuksi. Itse en vieläkään ymmärrä, miksi jotkut satuttavat toisia, tekevät tahallaan tekoja joissa toiseen käy kipeää. En pidä tuollaista piirrettä lainkaan pahana.