Soseet kehiin

Mä olen jostain syystä ollut ihmeen jääräpäinen kiinteiden aloitusajankohdan suhteen: olen vain lykännyt ja lykännyt välttämätöntä, haaveillut suositellusta puolen vuoden täysimetyksestä. Vaikka olen tiennyt, että jostain syystä keskosilla kiinteät aloitetaan aiemmin.

Takerruin muun muassa saamamme kotiohjeen sanamuotoihin ”kiinteät VOI aloittaa 3-4 kuukauden iässä” (isot kirjaimet itse muokkaamani) – ei siis mikään pakko. Netistä myös etsin, että jonkun mukaan kaksikiloisen keskosen osalta ei olisi VÄLTTÄMÄTÖNTÄ aloittaa kiinteitä etuajassa. Samalla olen tavallaan tiennyt, että kiinteät olisi hyvä aloittaa hyvissä ajoin, että kai siihen joku syy sitten on.

Jotenkin kuitenkin olen pitänyt siitä puolen vuoden täysimetyksestä kiinni kun olen muutenkin näiden imetysasioiden kanssa kovin jyrkkä: minusta on hyvin surullista, miten harvoilla vauvoilla toteutuu tuo puoli vuotta. Että kyllä meillä ainakin! Ja toisaalta mukana on ollut varmasti myös vähän vähemmän jalo syy: laiskuus.

Näin jälkikäteen oma jääräpäisyys tuntuu aika tyhmältä. Puolen vuoden täysimetykseen ei päästy kun viime perjantain keskoskontrollissa lempeästi kehotettiin aloittamaan ne kiinteät saman tien. Rajapyykki jäi nyt 11 päivää vajaaksi. En saanut varsinaisesti toruja asiasta. Kun pieni on kasvanut niin hyvin pelkällä äidinmaidolla niin ei tämä mikään katastrofi ole. Mutta että vitamiini- ja rautavarantojen takia kiinteinen aikainen aloitus olisi (ollut) hyödyllistä. Nyt sitten ripeästi matkaan, uusia makuja mielellään parikin viikossa. Kasviksia, puuroa ja ihan pian jo lihatuotteitakin.

Tänäänpä siis (kun eilen unohtui) meillä lähdettiin soseiden mielenkiintoiseen maailmaan. Ensimmäiseksi mauksi valikoitui perisuomalainen peruna. Mukaan tiristelin rintamaitoa jotta mukana olisi jotain tuttuakin. Ja sitten alettiin jännityksellä maistelemaan. Mies käytteli lusikkaa ja minä kameraa, jotta tämä historiallinen hetki saataisiin ikuistettua. Ja sitten, niin, ei mitään erityistä. Pieni pisteli perunaa aikalailla ilmeettömästi poskeensa. Kun lusikka oli suussa niin massutettiin ihan tarmokkaasti, muuten ”pureskelu” ja nieleskely oli aika vaisua. Vaatii vielä harjoitusta. Nyt tuntui, että pieni ei oikein edes tajunnut, että jotain uutta tapahtui :D.