Toisen kolmanneksen loppu
Tänään on laskujeni mukaan raskauden toisen kolmanneksen viimeinen päivä, 26+6. Olen nähnyt useampaakin erilaista kaavaa näiden kolmanneksien laskemiseen, mutta itselleni loogiselta tuntuu tämä versio, jossa kolmas kolmannes alkaa viikon 28 alusta. Tänään on nimittäin tasan kolme kuukautta laskettuun aikaan. Hurrrrrjaaaa!
Toinen kolmannes on mennyt aikasta hyvissä tunnelmissa. Ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnista pääsin hiljalleen eroon tämän kolmanneksen alkuviikoilla. Toisaalta tähän kolmannekseen mahtui pari jaksoa, jolloin pelkäsin supistuksia. Nämä olivat kuitenkin varsin pieniä vastoinkäymisiä siihen nähden, että pikkuisen liikkeet alkoivat tuntua. Ja maha kasvaa vauvamahaksi (RRRRRakastan mahaa vaikka se tietyissä toimissa jo haittaakin menoa).
Uutena haasteena toisella kolmanneksella ovat olleet erimielisyydet pikkuisen kanssa siitä, milloin nukutaan (tai nukutaanko ylipäätään) ja missä asennossa. Selällään ei tunnu hyvältä nukkua, mutta kyljellä ollessa pikkuinen jumppaa oikein urakalla (potkujen lisäksi tunnnutaan tekevän mm. kyykkyhyppyjä). Aiempien unihaasteiden lisäksi myös tämä on alkanut vaikuttaa nukkumiseen, eritoten siten, että illalla ja muuten herätessä ei meinaa saada unta – pienikin liike saa pikkuisen heräämään ja aloittamaan mellastuksen. Mutta parempi kuitenkin että liikkuu, liikkumattomuus aiheuttaisi melko nopeasti suuren paniikin. Toivoa sopii kuitenkin, että joku kompromissi löytyy ja saan edes joltensakin riittävästi unta – tiedän kokemuksesta, että mikään ei tapa hyvää fiilistä niinkuin pidempään jatkunut unettomuus.
Toinen kolmannes toi myös mukanaan sokerirasituksen ja sitä kautta raskausdiabetes-diagnoosin. Sen kanssa opetellaan nyt elämään. Aterioiden kanssa on vielä hakemista: muutamia kertoja arvot ovat menneet yli ja hiilari- ja rasvamääriä balansoidaan edelleen. Aamupala ja välipalat alkaa löytää jo muotonsa.
Ensimmäiset raskausarvet ilmestyivät ahkerasta rasvailusta huolimatta vatsaan tässä viime viikkojen aikana, ensimmäiset haaleat merkit taisivat tulla jo kuukausi takaperin navan viereen. Nyt tummempia jälkiä on kolmena keskittymänä mahassa. Ei vielä mikään kauhistuttava tilanne, varsin söpöjä elämän jälkiä nuo toistaiseksi ovat. Ne ovat kuitenkin nostaneet mieleen pelon siitä, että maha muistuttaa raskauden jälkeen ryhävalaan mahaa. Siihen minäkään en enää ihan rennosti suhtautuisi vaikka ulkonäköasioissa muuten otankin aika lunkisti.
Joitain viikkoja sitten koin sitä paljon hehkutettua keskiraskauden energiabuustiakin, mutta se tuntui rajoittuvan osaltani yhteen viikkoon. Muuten on ollut jaksamisten osalta perusnormiolo. Mielialat on pysyneet pääosin korkealla. Ajoittaista mielialavaihtelua on kyllä ollut havaittavissa, itku on ollut välillä erittäin herkässä (mä en saanu nukuttua, ai enks mä saakkaa just ny tulla hakeen mun kirppisostoja, ai eiks teillä ookkaa mun lempparipehmistä, buhuuuuu….), joskaan ei silti mikään jokapäiväinen, tai edes jokaviikkoinen riesa. Fyysisesti kunto on ollut hyvä lukuunottamatta niitä paria supisteluepäilyjaksoa.
Tiedän, että tällä hetkellä kokemani hyvä pössis ja fiilis ei ole itsestäänselvyys ja kiitän jokaisesta päivästä jolloin mieliala pysyy hyvänä ja fyysinen kuntokin kohdillaan. Tilanne voi muuttua minä päivänä tahansa. Mutta sitä ennen nautin täysin siemauksin olostani, silittelen masua ja haaveilen tulevasta. Ja teen ahkerasti gradua valmiiksi (tänään olen jo saanut muotoiltua viis sivua käsikirjoitustekstiä, jihaa! Nyt voi hyvällä mielin lähteä kavereiden kanssa lounaalle).