Ulos vauvakuplasta
Noin puoli vuotta viihdyin siellä, vauvakuplassa. Luin vauvanhoito-oppaita ja ahmin vauvablogeja. Haaveilin pikkuisen kehityksestä ja mitä kaikkea tekisimmekään. Shoppailin innokkaasti vauvanvaatteita ja vauvanhoitotarvikkeita. Pään täyttivät vauva ja äitiyden pohtiminen.
Mutta yhtäkkiä aivoissa alkoi olla tilaa muullekin, ne halusivat tulla käytetyksi jotenkin muutenkin. Aloin pohtia työuraani, sen tulevaisuutta. Aivot alkoivat työstää potentiaalisten työnantajien listaa (koska todennäköisesti ei ole mitään työtä mihin palata). Ja erilaisia työnkuvia, joihin uudella tutkinnolla olisi mahdollisuus. Ja kun en oikeastaan ole vielä valmis miettimään pikkuisen viemistä hoitoon, aloin myös suunnitella osa-aikaisia ilta/viikonloppuhommia ensi syksille. Ja aloin tehdä erinäisiä valmisteluja tämän suhteen, kuten CV:n päivitystä ja hakemustekstejä.
Samalla alkoi kovasti kiinnostamaan, miltä LinkedIn-profiili näyttää. Ja entäs twitter? Yhtäkkiä alkoi tuntua tärkeältä saada sosiaalisessa mediassa näkyminen kuntoon. Koska sehän se on tätä päivää työnhaussa. Ja siihen kannattaa kenties panostaa jo hyvissä ajoin, eikä vain kiillotella kuvaa juuri ennen todellista työnhakua.
Olen myös huomannut olevani pienessä ristiaallokossa: toisaalta on ihana olla pienen kanssa kotona ja miettiä, mitä kaikkea voimmekaan tehdä yhdessä kun pieni vähän kasvaa. Mutta toisaalta kiehtoo, mitä kaikkea jännää sitä voisikaan tehdä työkseen tulevaisuudessa. Hyvinkoulutetut aivot eivät ilmeisesti pidä pidemmän päälle pelkkien päivärytmien, soseiden ja kakkavaippojen pohtimisesta. Onneksi nykyisellä internetin aikakaudella niitä voi harjoittaa ihan täältä oman kodin lämmöstäkin, lukea oman alan sun muita asiablogeja ja twittertilejä sun muita.
Ehkä seuraavaksi alan taas olla aktiivisemmin yhteydessä kavereihin. Hävettää myöntää, että yhteydenpito kavereihin on jäänyt viime kuukausina aika vähäiseksi. Ei jotenkin ole ollut energiaa vieraille tai vierailuille. Sosiaalinen kömpelyys on pelottanut ja hävettänyt. Ja mielessä kytenyt pelko, että onko sitä mitään keskusteltavaa kun itselle nyt ei oikeasti ole kuulunut mitään muuta kuin vauvajuttuja. Enkä osaa kuvitella, että lapsettomat niistä nyt niin tolkuttoman innostuneita olisivat. Nyt kun aivot alkavat työstää muutakin kun vauvajuttuja niin ehkä sitä mitenkin osaa olla vähän eri tavalla läsnä ja osallisena keskusteluissa.
Vauvakuplassa oli ihanaa. Mutta eiköhän sitä ollut jo aika tulla sieltä ulos haistelemaan ulkoilmaa. Vaikka ei se muutos kyllä oikeasti niin suuri ole, kyllä tässä edelleen tulee suuri osa päivästä vietettyä oman pienen Murun kanssa jossain ihan omassa ulottuvuudessa.