Unettomia öitä

Tää on jotain aivan kaameeta. Yksi hirveimmistä asioista mitä tiedän on täällä taas, täysissä voimissaan: unettomuus. Tää unettomuusjakso oikeastaan alkoi jo viime syksynä stressin sivutuotteena. Siinä se pikkuhiljaa paheni joulua kohdin, joulu laukaisi vähän tilannetta, mutta tammikuun lopulla olin takaisin samassa kierteessä. Viimeiseen puoleen vuoteen ei ole mahtunut kuin muutama vähintään 8h melkein yhtäjaksoinen yö. Opintovapaan alun olisi helmikuun lopulla pitänyt katkaista kierre, mutta tilanne oli ehkä niin paha, ettei se lauennut riittävän nopeasti. Sitten tulin raskaaksi.

Olen aina ollut huono nukkuja ja olen noin kymmenen vuoden ajan katkaissut unettomuuskierteen Zopinox-nukahtamislääkkeellä (kun ottaa muutaman pahan yön jälkeen muutamana yönä tabun niin hommalta katkeaa siivet alkuunsa ja on taas toivoa kunnon luomu-unista. Tabuja meni pitkään noin 10/vuosi). Käytin kymmenen vuoden ajan myös alkusyksyyn asti yhteen toiseen vaivaan triptyl-nimistä lääkettä, joka auttaa uniongelmiin, mutta sitäkään ei raskaana oikein voisi ainakaan viimeisellä kolmanneksella popsia mistä syystä vieroittauduinkin siitä ennen raskaaksituloa (tuon lääkkeen ei pitäisi aiheuttaa kehityshäiriöitä, mutta se voi aiheuttaa viimeisellä kolmanneksella riippuvuutta myös sikiölle).

Kuulemma unettomuus voi olla raskausoire. Hormonien vaikutusta, melatoniinin eritys vähenee tai jotain. No kiva juttu. En ollut kyllä kuullut moisesta raskausoireesta aiemmin. Hohdokkaintahan tässä on tietenkin, että oikein mikään lääkkeellinen apu ei olisi hyvä raskausaikana. Tai ei, hohdokkainta on miettiä, että tätäkö tämä sitten on koko loppuraskauden ajan, ja mitä jos pahenee entisestään. Ja että miten kestän vauva-ajan jos olen sitä ennen jo valvonut vuoden (no joo joo, onhan niitä toisen lapsen saaviakin, jotka ovat valvoneet hyvän aikaa ennen synnytystä, mutta oma napa on oma napa).

Nyt raskauden aikana ongelmana on ollut, että herään liian aikaisin. Jossain vaiheessa otinkin tavaksi alkaa tehdä gradua herättyäni viiden maissa kun en kuitenkaan enää nukkunut. Osana päivistä otin päiväunet ja sain niiden avulla paikattua univajetta parin tunnin verran. Nyt ongelmana on, että herään neljältä, enkä saa enää unta. Nukahdan joskus yhdentoista jälkeen (tuntuu, että ei auta vaikka menisi aiemmin nukkumaan, ennen yhtätoista en nukahda). Ja tuonakin unijaksona herään ainakin kerran käymään vessassa. Neljältä uni ei enää tule ja viiteen mennessä on noustava syömään jotain (jossain vaiheessa raskautta nälkäpahoinvointi tuntui olevan selvin syy liian aikaiselle heräämiselle). Sittten vaihdellen saatan ekan aamupalan jälkeen mennä yrittään uudelleen unta tai luen hetken esim. blogeja ja menen sitten takaisin yrittämään. Viime viikolla sain sinnikkäällä yrityksellä yleensä kolmen valvotun tunnin jälkeen unta ja nukuin vielä pari tuntia. Kunnes maanantaina en enää saanut tuota toista unijaksoa (maanantai oli mukavasti ensimmäinen kokopäivävapaa gradusta viikkoon, hieman hajotti olla ihan koomassa). Tiistaina sain uuden unijakson kun yritin sinnikkäästi 5,5h (joo, en jaksanut olla pystyssä, vaikka aina sanotaan, että kannattaa nousta sängystä hetkeksi jos ei uni tule. Joskus ei vaan pysty). Tänään on eletty 4h unilla. Yritän sinnikkäästi käydä välillä päikkäreillä kun silmät lupsuu, mutta ei toivoa. Mutta pahemmaksikin voisi vielä mennä. Meinaan jos illalla nukahtaminenkin alkaisi kestää selvästi yli tunnin. Yleensä unettomuusjaksoissa just uni lähtee lipumaan toisesta päästä ulottumattomiin ja saikun paikka on siinä kohtaa kun se toinenkin pää alkaa katoamaan (onkohan tämä sitä kynttilän polttoa molemmista päistä).

Kestän unettomuutta mielestäni melko hyvin (kun on tuota harjoitusta). Mutta rajansa kaikella. Mulla se raja kulkee suurinpiirtein siinä, kun on takana pidempi jakso huonompia yöunia ja siihen päälle aletaan mennä noin 4h unilla. Tuntuu kuin yrittäisi lentää lentokoneella, josta on löpö päässyt loppumaan. Mitään ei jaksa tehdä. Aivot tahmaa. On fyysisesti ihan loppu. Pienikin vastoinkäyminen on maailmanloppu (niinkuin että missaat juuri ja juuri metron. Tai pädin nettiyhteys ei toimi viiteen minuuttiin, tai…). Olo alkaa tuntua toivottomalta (tässä vaiheessa kun menee lääkärille ja siellä viitsitään kysyä, että aiheuttaako masennus kenties unettomuutta niin tekisi mieli mukiloida lääkäri. Sitten nuoruusvuosien ei masennus mielestäni ole aiheuttanut unettomuutta, mutta unettomuus kyllä totta totisesti aiheuttaa alakuloa).

Soitin tänään ajan lääkärille. Pakkohan tähän on alkaa hakea ratkaisua. Ei tämä voi olla hyväksi meille kummallekaan, minulle sen paremmin kuin pikkuisellekaan. (Eikä parisuhteellekaan). En vain niin millään haluaisi alkaa syödä mitään mömmöjä, joista SAATTAA olla jotain haittaa pikkuiselle. Ajan antanut terkkari kehotti hakemaan melatoniinia apteekista (varmisti asian myös lääkäriltä). Kävin ostamassa, mutta en tiedä alanko syödä. Googlettelu tuntuu leimaavan melatoniinin pahemmaksi kuin jotku nukahtamislääkkeet. Ja reseptivapaa melatoniini tuntuu olevan nopeavaikutteista laatua, joka auttaa lähinnä illalla nukahtamiseen. Ja mulla ei ole ylitsepääsemättömiä vaikeuksia iltanukahtamisessa. VIELÄ. Toivoni makaa lääkärissä, jonka näen maanantaina. Tai ihmeparantumisessa. Lääkäriltä toivon mahdollisimmman turvallista nukahtamislääkettä, johon ei muutamassa yössä jää koukkuun. Katsotaan, saisiko sinniteltyä ainakin ensi viikon vielä ilman mitään, että pääsisi turvallisemmille vesille kehityshäiriöiden suhteen. Ajattelin puhua myös triptylin käytön aloittamisesta jos unettomuuskierteen katkaisun jälkeenkin uni tahmaa. Huoh, kaikkea sitä joutuu miettimään. Aivoilla, jotka eivät toimi.