Hiljaiseksi vetää
Viime päivät ovat vetäneet hiljaiseksi..arvannette ehkä syyn.
Tänään minun oli tarkoitus kirjoittaa teille lisää juttua puolapuista mutta mediassa pyörivä aihe ei anna mielenrauhaa..itku on ollut herkässä. Itkin eilen illalla, itkin auton ratissa päväkotimatkalla selittäessäni lapsilleni, kuinka onnellisia me suomalaiset saamme olla ja kuinka hyvin meillä asiat täällä ovat. Viime päivien uutisointi ja kuvat hukkuneista pikkulapsista huuhtoutuneina Välimeren rannoilla pyörivät alati mielessäni. Kasvavaa pakolaisasiaa pohditaan uutisissa, lehdissä ja radiossa..siltä ei voi välttyä.
Eilen kuulin keskustelun, että Suomen vastaanottokeskukset ovat täpöten täynnä! Pakolaismäärän kasvaessa samaan tahtiin tulisi rakentaa kolme uutta keskusta joka viikko. Siis kyllä, kolme, mielestäni kuulin oikein! Jos arvioitu pakolaismäärä jaettaisi Suomessa tasan, jokainen kunta saisi hoitaakseen noin 6-9 pakolaista. Kuntien resurssit vaihtelevat eivätkä kaikilta kunnilta voi olettaa apua. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun tulijoita on eikä vastaanottokeskuksissa ole tilaa? Voisimmeko me suomalaiset avosydämin ottaa kotiin ventovieraan omalle sohvallemme, majoittaa hänet vaikka patjalle, tarjota lämpimän ruoan, suihkun ja ennen kaikkea turvaa ja alun uudelle elämälle?
Käännä katseesi hetkeksi menneisyyteen, ei edes kovin pitkälle, toisen maailman sodan aikaan. Me suomalaiset saimme apua hädän keskellä. Kyllä, meitä kyllä autettiin! Meitä auttoivat ruotsalaiset ja tanskalaiset. Yksi niistä onnellisista turvaan päässeistä oli mummini ja hänen nuorempi siskonsa sodan aikaan. Helsinkiä pommitettiin ja köyhä viiden lapsen yksinhuoltajaisomummini näki parhaakseen antaa pienimmät lapset turvaan. He pääsivät turvaan tanskalaiseen perheeseen, joka adoptoi nuoremman vain parivuotiaan mummini siskon. Yksin Ruotsi otti vastaan tuolloin 70 000 sotalasta. Kun kyse on elämästä ja kuolemasta teet perheesi ja lastesi vuoksi mitä tahansa. Eikö?
Mieti hetki noita pakolaisia, jotka ovat selvinneet monien vaiheiden kautta tänne Suomeen. Mieti niitä, jotka eivät selvinneet. Mieti niitä, joiden äidit pakkasivat lapsensa ihmisarvoisen elämän vuoksi siihen johonkin laivaan, joka pääsi perille tai ei. Mieti, onko meillä oikeutta käännyttää heitä pois ja arvostella avun tarvetta. Mieti, voisitko sinä olla yksi auttajista!
Itku kurkussa peittelen lapseni lämpimiin sänkyihin, yksi neljän unilelun kainaloon, juomapullo vieressä yöllisen janon varalle..uudet yövalot vaihtelevat värejään illan hämärtyessä. Meillä Suomessa asiat ovat hyvin! Nyt on aika auttaa!
Ps. Mediassa on kommentoitu paljon pakolaisaiheen ympärillä negatiivisin sävyin. Monet verkkosivut ovat joutuneetkin poistamaan julkisen kommentointimahdollisuuden. Blogissani julkinen kommentointi on mahdollista mutta huomioithan kommentoidessasi asiallisen linjan. Asiattomat kommentit poistetaan.
Kuva lainattu: Suomen Punainen Risti
Kotimajoituksesta ja erilaisista avun muodoista löytyy netistä helposti tietoa googlettamalla. Helppo tapa kantaa kortensa kekoon on esimerkiksi SPR:n rahalahjoitus täällä.