Varsinaista remonttia on nyt takana 7,5kk ja sitä edelsi pitkä suunnitteluvaihe sekä kesäkuussa jo purkuhommien teko. Arki helpotti kummasti kun päästiin asumaan talon alakertaan vaikkakin yläkerran teko jatkuu..Pitkät remontti- ja rakentamisvaiheet ovat monelle perheelle rankkoja vaiheita ja saattavat ajaa parit erilleen..ehkä perinteisin kaava on, että mies ramppaa/rakentaa ja nainen hoitaa lapset ja kodin + arjen pyörittämisen. Onneksi ikä, kokemus ja koetut elämänvaiheet antavat perspektiiviä rankkoinakin vaiheina ja meillä tämä ehkä vuoden kestävä remonttiprojekti on selvästi koko perheen yhteinen projekti, mikä auttaa ajattelemaan lopputulosta.

Asuminen alakerrassa on sujunut hyvin vaikka tuntuu, että lapset melko usein nahistelevat (tekemisen ja lelujen puutteen vuoksi sekä jokainen kaipaisi joskus hetken omaa tilaa). Ihminen sopeutuu ja meillä on sopeuduttu hyvin nukkumaan millon missäkin patjalla. Lapset odottavat kovasti jo valmistuvia huoneitaan. Toisaalta näinkin voisi asua! Kun miettii maailman kaikkia lapsia, joilla ei ole edes kattoa pään päällä eikä lämmintä nukkumapaikkaa antaa se taas perspektiiviä meidän ihan ok:lle väliaikaisasumismuodolle! Reilu puoleen vuoteen lapsilla ei ole ollut muita leluja kuin pikkulegot, puujunarata ja pienimmän muutamat autot ensiksi kanalan ja nyttemmin olkkarin lattialla laatikoissa. Ehkä tiiviin puolen vuoden lähekkäin olemisen aikana pojille on kuitenkin syntynyt myös syvällisempää veljeseloa vaikkakin tappelutilanteita syntyy usein.

Nukkumisjärjestelyt ovat vaihtuneet jo kolmeen kertaan. Ensiksi miehen kanssa nukuimme patjoilla ruokatilan puolella ja lapset olkkarissa, sitten viisi patjaa vierekkäin olkkarissa ja ennen joulua mies nikkaroi laudoista kaksi kerrossänkyä ja saatiin sohva olkkariin pienemmässä koossa ja nyt vain yksi nukkuu patjalla lattialla. Ruokapöytä on ollut kahdella tavalla. Ruokatilan ja olkkarin väliin laitamme iltaisin kolmeen naulaan lakanan verhoksi, jotta voimme viettää iltaa keittiön puolella joskus makoillen taitettavalla patjalla katsoen Stokken syöttötuolin päälle viritettyä tietokonetta.

Keittiö on aina ollut meidän perheessä keskeinen paikka. Lapset viihtyvät myös keittiössä ja pienimmän paikka on usein pöydällä apulaisena. Ah, sitä tunnetta, kun pääsimme kanalasta taloon ja syötiin ensimmäinen iltapala ruokapöydän äärellä lämpimässä sekä saatiin pestä hampaat ja kädet juoksevan veden alla:) Lasten nauru ja iloiset yhteiset hetket auttavat jaksamaan. Taloon muutettua on myös parasta, että arjen rutiinit helpottivat ja isi on myös illoissa enemmän läsnä. Usein isi saattaa rempata illan tai viikonlopun yläkerrassa mutta siellä me käydään moikkaamassa ja vähän auttelemassa.

Arkipäivinä minä ja työmies ravataan ala- ja yläkerran väliä sekä tavaraa roudataan. Nyt yläkerran eristäminen on pian valmis eikä yläkerrasta hohkaa enää kylmää. Koska koti on myös työmaa on imurilla jatkuvaa käyttöä ja odotan sitä hetkeä ettei työkaluja ole edes näkyvillä kuin ehkä kellarissa. Eteinen on täytynyt usein suojata jos ulkopuolisia asentajia on tullut päiväksi hommiin. Pelkään jatkuvasti, että kulkeminen ja isot työkalut naarmuttavat  uutta betonilattiaa. Kaikkia kiintokalusteita ei ole vielä hankittu ja vaatteita onkin jonkun verran rekeillä.

Ihanaa, että lapset ovat sopeutuvaisia ja ottaneet elämänmuutoksemme remontin ja uuden paikkakunnan kanssa hyvin. Pienin on todella kiinnostunut remppajutuista ja tietääkin hyvin jo mitä milläkin koneella tehdään. Toivon, että myös remonttia näkemällä lapset osaavat arvostaa kotiaan ja ehkä muistavat isompana hauskojakin juttuja remonttielämästä. Remontti on vielä siinä pisteessä ettei sisustuspuolta ole kauheasti ajateltu vaan vanhat tyynyt ja matto (sillisalaattina vanhan kodin eri huoneista) kaivettiin esille ja niillä mennään. On meillä sentään nyt sohva, joka haettiin varastolta ennen joulua!