”Huono äiti- fiilis”..tuo tuttu tunne, joka iskee äitiyteen ajoittain mutta onko samaa käsitettä miehille ja isille? En ole ainakaan vielä kuullut! Jos normaalissa arjessa tuo tunne kalvaa ajoittain, voitte ehkä kuvitella kuinka usein se iskee näin remontin keskellä. Tosin kolmen lapsen jälkeen olen oppinut olemaan itselleni armollisempi mutta se ei silti poista huonoa omaatuntoa tekemättömistä asioista ja äitiyden toisinaan riittämättömyyden tunteesta.

Tämä syksy on ollut välillä eloa minuuttiaikataululla monellakin saralla. Mutta jos jotain hyvää, niin sainhan ajokortin juuri kesän kynnyksellä ja nyt kannan korteni kekoon lasten kuskaamisten osalta. Miehen ei siis tarvitse herätä joka viikonloppu aikaisin viedäkseen esikoista jäähallille. Pakko kyllä myöntää, että kun herää sunnuntaina 5.45 ollakseen jäähallilla jo 6.15 miettii, minkälaista meidän arki tulee olemaan, jos kaikki kolme poikaamme tulevat pelaamaan jääkiekkoa! Pesukoneen pyöriessä vanhassa kodissa otin pienet torkut parkkipaikalla, kun sohvakin oli kannettu kodista jo ulos..

Viikonloppuisin joudumme usein myös hoitelemaan remonttiasioita ja hankintoja vaikka yritän ne keskittääa arkipäiville. Kaksi pienempää poikaamme ovat todella villejä ja kauppamatkoilla meinaa tulla hulluksi vaikka olisi liikkeellä kahden aikuisen voimin! Pojat ovat onneksi aika tottuneita menevään elämäntilanteeseemme ja usein palkkioksi rautakauppareissuilta saadaan jätskit. 

Lapset ovat olleet ihmeen sopeutuvaisia ”leirielämäämme”. Sadepäivinä on tosin vaikea keksiä mitä noin muutamassa neliössä vapaata tilaa voi tehdä. Eipä paljon muuta kuin pikkulegohommia lattialla tai pöydällä muovailuvaha- ja leimasinhommia. Yksinäisinä iltoina joudun raahaamaan pikkupojat hakeakseni esikoista treeneistä ja nukkumaanmeno usein venähtää. Monet pienet asiat aiheuttavat tässä elämänvaiheessa huonoa omaatuntoa mutta välillä yritän tietoisesti sivuuttaa asian..

Kun lapset saa illalla nukkumaan, alkaa muutaman tunnin oma aika useimmiten remonttiasioita hoitaen ja miehen kanssa niistä keskustellen. Joskus arki on niin kiireistä ja tämä ”mökkiolosuhteissa” asuminen aiheuttaa välillä koomisiakin tilanteita. Tosin usein tulee riittämättömyydenkin tunne ihan käytännön syistä ja huomaan, että moni asia on jäänyt tältä syksyltä tekemättä.

Edessä olisi vielä lasten vaatteiden ja harrastustaravoiden nimikointi, jota olen muuten aina vältellyt! Ja pystynytkin välttelemään, koska päiväkoti on ollut tuttu ja hoitajat ovat tunnistaneet lasten vaatteet. Nyt päätin ottaa apuun Tarramonsterin helpot nimikointitarrat ja lätkiä niitä vaatteisiin. Koululaisen kirjat ovat edelleen päällystämättä, pitkään syksyn alussa kaiken maailman lappuja sinne ja tänne oli palauttamatta (nyt ne on jo jotakuinkin hoidettu), listalla olisi vielä pienimmän neuvolan varaaminen ja 3 x hammaslääkärin varaaminen, koulukuraattorin ajan varaaminen ja mitäpä muuta. 

Mutta jos joku on varmaa niin se, että illalla väsyttää. Unikaverina mulla on ollut viimeiset lähes neljä kuukautta pelipaitainen 3- vuotiaamme.

Ps. Ja mainitsinko, kuinka usein meillä on tänä syksynä syöty valmisruokaa osaksi kiireen ja osaksi olosuhteiden pakosta. Saan myös kuulla siitä usein kunniani ainakin vanhimman pojan suusta: ”Miksi taas valmisruokaa”? Onneksi siihenkin tulee pian muutos, kun pääsemme korkkaamaan keittiön!