Sinne Porvoo Taidetehtaalla

Näyttökuva 2015-10-06 kello 11.33.22.png

Uutena porvoolaisena olen saanut vuoden aikana tutustua Porvooseen ”ulkopuolisen” silmin ja löytää omia suosikkipaikkojani. Yksi suosikkipaikoistani on Sinne Porvoo, joka olikin ensimmäinen ravintola, jossa perheenä vierailimme viime syksynä. Ravintola teki heti lähtemättömän vaikutuksen hyvän ruoan, palvelun ja miellyttävän sisustuksen puitteissa. Porvoon kaupunki kutsui pitkän pöydän ääreen viime perjantaina kymmenkunta porvoolaista bloggaajaa ja Sinne Porvoon tarjoamana saimme viettää ihanan rentouttavan illan.

Ravintola Sinne Porvoo kuva 5.jpg

Ravintola Sinne Porvoo kuva 6.jpg

Sinne Porvoo sijaitsee historiallisessa Taidetehtaan alueella. Punatiilinen kiinteistö on upeasti renovoitu ja kävellen vanhaan kaupunkiin on matkaa noin 10 minuuttia. Taidetehtaalle saa auton kätevästi parkkihalliin ja ravintolaillan voi yhdistää shoppailuun tai leffailtaan. Sisustussuunnittelijan silmin Sinne Porvoon sisustus on todella upea ja sopii tyylikkäästi koko kiinteistön moderniin mutta ripauksen raffiin tyyliin. Söimme syksyisen Oktoberfest menun ja ilta kului höpisten ja tutustuen muihin bloggaajiin. 

Ravintola Sinne Porvoo kuva 2.JPG

Ravintola Sinne Porvoo kuva 4.jpg

Ravintola Sinne Porvoo kuva 1.JPG

Ravintola Sinne Porvoo kuva 7.JPG

Sinnen ruoka-aineista osa tulee lähialueiden tuottajilta ja ruoka-ainekset ovat aina laadukkaita. Ravintola myy myös lähialueen herkkuja kauniissa pakkauksissa (vink vink, hyvä lahjaidea!). Sunnuntaisin Sinne Porvoo tarjoaa brunssin, joka on meidän perheessä lähiaikoina kokeilulistalla. Ystävien kertomana brunssi on todella maittava ja ruokaisa. Hyvästä ruoasta innostuvalle isälle saattaisi Sinnen Isänpäivän brunssi olla ihana yllätys!

Ravintola Sinne Porvoo kuva 9.jpg

Ravintola Sinne Porvoo kuva 10.jpg

Iltamme jatkui Taidetehtaalle Acoustic- clubille kuuntelemaan Edu Kettusta. Acoustic- clubin tunnelma on intiimi ja artistia pääsee kuuntelemaan läheltä. En tuntenut juuri Edu Kettusta ennestään mutta rauhallinen musiikki sopi täydellisesti kiireisen viikon päätteeksi perjantai- iltaan. Acoustic- clubi tarjoaa livekeikkoja kevääseen saakka ja itse ajattelin mennä kuuntelemaan ainakin Mirel Wagneria ja Emma Salokoskea. 

Taidetehdas Porvoo kuva 2.jpg

Taidetehdas Porvoo kuva 1.jpg

Taidetehdas Porvoo kuva 3.JPG

 

Suhteet Sisustus Oma elämä

Porvoolainen

Porvoo kuva 3.JPG

”Ai asut sä Porvoossa, Porvoo on ihana”, sanoo moni, kun kerron meidän asuvan Porvoossa. Oma tarinani Porvoon kanssa alkoi vuonna 2001 vai olikohan vuosi 2002. Saimme työporukan kanssa kutsun pomomme tupareihin vanhan kaupungin kupeeseen. Muistan miettineeni tuolloin, että kunpa voisin joskus muuttaa Porvooseen. Vuodet vieri, lapsia syntyi ja koteja remontoitiin. Koitti hetki, jolloin tajusimme haluavamme väljemmille vesille Helsingistä, rauhallisempaan ympäristöön ja kodin isommalla pihalla. Haaveilimme rakentamisesta, varasimme Porvoosta erään kaupungin tontin mutta löysimmekin kivemman vaihtoehdon eli tämän nykyisen kotimme. 

Porvoo kuva 1.jpg

Muutimme Porvooseen hyvin ekstemporee ja intuition perusteella. Vuoden jälkeen voin todeta, että valitsimme oikein ja teimme juuri oikealla hetkellä ”sopivan siirron” elämässämme. Olemme viihtyneet hyvin. En muuttaisi enää pois, en ainakaan tässä elämäntilanteessa. Jutellessani muiden lapsiperheiden kanssa moni muukin on muuttanut tänne juuri Helsingistä tai Vantaalta. Tontit ja asuntojen hinnat ovat täällä Helsinkiä edullisemmat ja ajomatka Helsinkiin on kuitenkin kohtuullinen. Moni porvoolainen käy päivittäin töissä Helsingissä ja moottoritietä ajellessa voi hyvin tyhjentää päänsä päivän työasioista. Itse koen, että Porvoo on meille juuri sopivan kokoinen kaupunki. Palvelut ovat lähellä ja koskaan ei tarvitse istua ruuhkassa. Asiointi keskustassa on helppoa, auton saa lähes aina vaivatta parkkiin ja matkoihin ei mene kauaa aikaa. 

Porvoo kuva 4.JPG

Porvoo kuva 2 .jpg

Oma arkemme kulkee tällä hetkellä koti-päiväkoti-työ-jäähalli-ruokakauppa- akselilla. Nykyisinä porvoolaisina emme pärjäisi ilman kahta autoa. Mies käy töissä päivittäin Helsingissä ja itse ajelen vaihtelevasti Porvoo-Helsinki- väliä tai teen töitä Porvoossa ja hoidan täällä asioita. Kaksi autoa ovat siis välttämättömiä meille. Sen, minkä Helsingissä kuljin bussilla tai pyörällä lasten kanssa, kuljen nyt autolla. Etäisyydet ovat hieman pidempiä ja osa porvoolaisista asuu ns. julkisen liikenteen ulkopuolella. Porvoossa isona etuna on se, ettei ruuhkissa tarvitse jonottaa. Keskustaan meiltä ajelee ehkä seitsemän minuuttia. Saatamme käydä Jokirannassa piipahtamassa jätskillä ja katsomassa laivoja. Porvoossa tuntee olevansa maalla mutta kuitenkin kaupungissa. Mikäli sinua kiinnostaa muttaa Porvooseen, klikkaa tästä.

porvoo_borga_374x249.jpg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä