Viimeisiä viedään

Nyt voi kai jo todeta, että viimeisiä viedään!

Uusi Porvoon koti on meille todella tervetullut mutta haikeushan tässä iskee:( On hassu tunne tehdä päätöksiä isoista remontti-investoinneista, ja samalla nauttia viimeisistä hetkistä nykyisessä kodissamme. Koti on ollut tosi mieluinen! On haikea ajatella, että tänne jää puolen vuoden kättemme työ remontin ajalta, mukavat hetket ja muistot, niin paljon kaikkea 7,5 vuoden asumisen ajalta. Koti on ollut pesäpaikka ja ristisiiraiset tunteet sinkoavat päässäni, kun yritän suunnitella tulevaa pesäpaikkaamme. Uskon kuitenkin, että muutokset (isotkin) tekevät hyvää ja että nyt on aika tarttua hetkeen!

Viimeisiä viedään. Keskimmäisemme täytti juuri 5 vuotta. Tuo touhukas ja menevä pikkuvipeltäjä, luonteeltaan hyvinkin temperamenttininen ja suurten tunteiden tulkitsija. Tänä vuonna päätin, että hän saa ihkaomat kaverisynttärit, tosin ensimmäiset ja viimeiset tässä kodissa..tuo pikku-Turtles, joka luulee, että pääsee edelleen samaan huoneeseen isoveljensä kanssa uudessa kodissa. Pettymys on hänelle tuotettava jossakin vaiheessa ja kerrottava, ettei näin tule tapahtumaan vaan huone jaetaan pikkuveljen kanssa. Mutta synttäreistä saatiin mukavat ja halusin taltioida muutamia kuvia!

Synttärit 4.png

Synttärit 2.png

5- vuotiaiden suosiossa tällä hetkellä Turtles. Pukeutuminen teeman mukaan. Pikkuveli J. aina mukana menossa.

synttarit_3_1.png

Lahjoiksi tuli erilaisia Tutles- leluja. 

Synttärit 8.png

Tigerista edullinen paperikoriste antoi väriä pirskeisiin. 

Synttärit 5.png

Kuumeisesti etsin synttäritavaraa kuten kertakäyttöastioita, koska Tiimaria ei enää ole. Tigerista löytyy edullista ja kivaa sälää. Onneksi myös Porvoossa on Tiger!

Synttärit 6.png

Synttärit olivat lounassynttärit, joten herkkujen määrä oli kohtuullinen:) Taustalla erikoistekniikalla maalattu seinä, josta olen tykännyt edelleen 4 vuodenkin jälkeen. Seinä tehtiin mieheni kanssa tiimityönä ja sävystä olen pitänyt tosi paljon. 

Synttärit 7.png

Tiedättekö te mikä on NAKKIMETSÄ! No perunamuussia, nauravat nakit puina ja lihapullat kaverina – tietysti! Kyllä pojille maistui.

Synttärit1.png

Nykyisen kodin keittiötäkin tulee ikävä. Se on ollut toimiva. Tässä on kokattu ja leivottu monet kerrat…pienimmäisen apupaikka on aina ikkunan edessä tasolla.

Kevät menee nopeasti. Mutta uudessa kodissa uudet kakut ja uudet muistot:)

 

Suhteet Sisustus Oma elämä

Lämmityspohdinnassa: Pellettilämmitys

Aikaisemmin käsittelin blogijutuissani  kahta lämmitysvaihtoehtoa, maalämpöä ja vesikiertoista takkaa. Halusin vielä ottaa vertailuun pellettilämmityksen. Itse puupelletti materiaalina kiehtoo mutta toimivuus ja huolto vaativat täydellistä asiaan perehtymistä. Itävallassa asuva sukulaiseni on kertonut, että heillä isossakin talossa pellettitakka yhdistettynä aurinkolämpöön on ollut toimiva ratkaisu. 

puupelletti.png

Kuva: Imex Wood Oy

Netissä surfaillun jälkeen saan todeta ettei lämmitysmuodosta löydy ainakaan liikaa tietoa. Ihmisten keskustelufoorumeilla vaihdetut kokemukset ja kommentit ovat joidenkin vuosien takaa, pellettiin erikoistuneita yrityksiä on vähän ja yritystenkin sivuille tehdyt päivitykset ovat vuoden pari takaa..Pellettienergia.fi oli oikeastaan ainoa varteenotettava sivu, jonka kautta pystyin pyytämään tarjousta ja jättämään yhteydenottopyynnön. Sainkin heti soiton ja ystävällistä palvelua, sekä vastauksen miksi pelletin suosio on taantunut tai se ei ainakaan ole kehittynyt. Maalämmön yleistyttyä pienemmät vaihtoehtoiset lämmitysmuodot ovat kärsineet. 

Pellettitakka:

Sain selvennystä myös toimivuuteen, laitteisiin ja huoltoon sekä itse kustannuksiin. Meidän tapauksessa 112m2 riittäisi pellettitakka, joka yhdistettäisi vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Pellettitakka asennettuna maksaisi noin 5000-6000€. Pellettitakassa olisi pieni säiliö, joka syöttäisi pellettiä automaattisesti ja säiliötä täydennettäisi noin kerran viikossa. Isompi pellettivarasto tulisi olla paloturvallisessa tilassa tai ulkona. Pellettitakan palamishyötysuhde on noin 80-85% ja pellettikattilan palamishyötysuhde noin 85-105%. Pelletti on puristettua puuta, jonka raaka-aine saadaan puunjalostusteollisuuden sivutuotteena. Pelletin saatavuus on Suomessa hyvä, se on edullista ja jatkossakin sen saatavuuden pitäisi olla taattu. 

vesikiertoinen_pellettitakka.png

Kuva: Kardonar

Pellettilämmitystä voidaan soveltaa niin uudis- kuin remonttikohteisiin. Tällä hetkellä pellettilämmityksellä lämpiää noin 26 000 pientaloa ympäri Suomea ja suurin osa on saneerauskohteissa. Isompia rakennuksia kuten kouluja ja julkishallinnon tiloja pellettilämmityksellä on noin 1100. Pellettitakka voi olla joko päälämmönlähde tai lisälämmönlähteenä. Yhdistettynä vesivaraajaan se mahdollistaa toiminnan osana hybridijärjestelmää kuten lämmönsiirron vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Pellettitakka ei tarvitse pannuhuonetta vaan voi sijaita olohuoneessa. Pellettiä lisätään säiliöön 1-2krt/vko ja tuhkat poistetaan 2-3krt/kk. Pellettitakka voidaan yhdistää kätevästi esimerkiksi aurinkokeräimiin. Pellettitakkaa voidaan etäohjata kännykän avulla ja laittaa lämmöt päälle esimerkiksi paria tuntia ennen mökille saapumista. 

Ilmakiertoiset pellettitakat:

Perinteiset ilmakiertoiset pellettitakat kierrättävät huoneilmaa lämmönvaihtimen läpi ja puhaltavat lämmenneen ilman eturitilästä huoneeseen. 

pellettitakka_ravelligroup.png

Kuva: Ravelligroup

Vesikiertoiset yhdistelmätulisijat:

Vesikiertoon varaajan kautta yhdistetty tulisija voi olla varaava tai ei, ja sijaita olohuoneessa tai keittiössä. Vesikiertoisella yhdistelmätakalla on parempi lämpökuormien ja lämmönjaon hallinta. Polttoaineiksi sopivat pelletit ja klapit.  Vesikiertoinen pellettitakka voidaan yhdistää jo olemassa olevaan vesikeskuslämmitykseen. Voidaan yhdistää aurinko-, sähkö- tai öljylämmitykseen tai ilmavesilämpöpumppuun. 

vesikiertoiset_yhdistelmatulisijat.png

Ilmakanavilla varustetut pellettitakat:

Mm. Ravellin ainutlaatuiset ilmakanavalähdöillä varustetut pellettitakat voivat levittää lämmintä ilmaa muihin huoneisiin ilmakanavien kautta. 

//www.youtube.com/embed/Cf6W7XCTXSc

Takkasydän:

Ilmakiertoiset pellettitakkasydämet asennetaan seinän sisään. Ympärys muurataan halutun näköiseksi ja saadaan näin takasta kaunis sisustuselementti.

pellettitakkasydan.png

Kuva: Agrisub

Hannes Tuohiniitty Bioenergia ry:stä kertoo, että järjestelmäsuunnittelu on kaiken a ja o. Aluksi mietitään siis tarpeet ja lämmitettävän talon pinta-ala ja mietitään sopivin vaihtoehto. Meidän tapauksessa riittäisi pellettitakka mutta jos tulisi kyseeseen pellettikattila, se sijoitettaisi kellariin ja sinne täytyisi tehdä vähintään 2m x 2m paloturvallinen alue. Isoa pellettivarastoa olisi näin helppo täyttää seinästä tulevan aukon kautta pellettiauton ja letkun avulla. Tämän systeemin investointi olisi asennettuna noin 8 000-12 000€.

pellettilammityksen_jarjestelmasuunnittelu_saneerauskohteessa.png

Järjestelmäsuunnittelu tärkeää saneerauskohteessa

pellettilammitys_maahanupotettu_sailio.png

Pellettivarasto maahan upotettuna

pellettivarasto_ulkona.png

Pellettivarasto ulkorakennuksessa täyttömahdollisuudella

 

Ehdottomasti haluaisin kuulla tästä lämmitysmuodosta lisää! Laittakaapa kommenttia ja kokemuksia!

Suhteet Sisustus Oma elämä