Feminiini virtaa ja avautuu, antautuu. Tuntee, antaa sydämensä avautua, antaa kehonsa avautua. Psyyken, seksuaalisuuden, tunteiden. Avautuu, antautuu, avautuu. Jotta maskuliini voisi penetroida, johtaa, pitää huolta, turvata, ottaa vastuun, tuoda rahaa pöytään. Olla prinssi, pelastaja. (Huom. vaikka käytän mies/nainen -sanoja, viittaan polariteetteihin).

Maskuliini/feminiini -paradigma on noussut viime vuosina isosti esiin ainakin pop-henkisissä piireissä – opettajina naisia ja miehiä. Pyrkimyksenä on saattaa oma feminiini vihdoin ihanaan, kukoistavaan antautumisen tilaan, jossa elämä ja seksuaalisuus virtaavat ja toiveet man-ifestoituvat soturimaisen ja huolehtivan sisäisen (ja ulkoisen) maskuliinipuolen myötä pikavauhtia. Elämä on tasapainoista, virtaavaa tanssia. Uusi tasapaino näkyy myös ihmissuhteissa, joissa mies vihdoin pitää huolta prinsessasta – tavalla, jota prinsessa on aina syvästi janonnut.

Vihdoin saa olla ihmissuhteissa ”heikko” ja ihana, Daddy pitää huolen. Ratkaisu on löytynyt, kuka tätä ei haluaisi?

Woke-kulttuurissa empaattiset tiedostavat tutkivat itseään – ja rakastavat käytöshäiriöisiä terveeksi 

”Mieheni on jatkuvasti ilkeä ja valehtelee. Juo paljon. Ehkä pettää en tiedä. Suuttuu kun yritän kyseenalaistaa.” 

Antautuva, empaattinen ja rakastava nainen jää helposti ovimatoksi suhteisiin, joissa mies kohtelee huonosti. Tiedostava, woke, nainen vielä helpommin. Sillä puukot käännetään itsetutkiskelun myötä kohti itseä. Mikä itsessä on vikana?

Vahva, kehollistettu EI puuttuu.

Luin jälleen kerran eilen netistä postauksen, joka kosketti ja ärsytti. Siinä nainen kertoi toksisesta miehestään, ja siitä miten hän kehittää itseään henkisesti, on käynyt non-violent-communications -kurssin, jossa opetetaan ottamaan toinen vastaan empaattisen tilan periaattein, ”kuuroin korvin”. Nainen kertoi, että kun hän yrittää sanoa vastaan, mies suuttuu ja on ollut myös lievästi väkivaltainen. Hän sanoi, että yrittää ymmärtää miestä. Ei pysty lähtemään. Haluaa saada työkaluja siihen, miten voida suhteessa paremmin.

Woke-kulttuurin nousun myötä olemme saaneet paljon hyviä työkaluja itsetutkiskeluun. Huonojen suhteiden kohdalla (pari-, työ-, kaveri- ja perhesuhteet) ne voivat johtaa siihen, että empaattinen osapuoli ottaa kaiken vastuun toisen perseilystä – kehittämällä itseään jatkuvasti, tutkimalla jokaista häiriintynyttä suhdetta sitä kautta, mitä se itsestä kertoo. Kääntämällä puukot omaa sisintä kohtaan. Toksisia, aggressiivisia käytöshäiriöisiä ei kuitenkaan paranneta rakkaudella ja empatialla, vaan ehkä hyvin tiukoilla rajoilla, jotka mahdollisesti saavat henkilön havahtumaan käytösmalleihinsa.

Ei kannata pidätellä hengitystä.

Joskus jatkuva manipuloiva, uhkaava vallankäyttö kertoo vain sen, että toinen ihminen käyttäytyy huonosti. Silloin tarvitsemme vahvan keskustan, toimivat hampaat ja kynnet. Vaistot.

Lisänä: Gabor Maten mukaan kiltit, miellyttävät, hiljaisesti huonoissa suhteissa miestään/työtään/whatever palvelevat naiset saavat tutkitusti useammin syövän tai muun immuniteettisairauden. Puuttuu kyky puolustaa itseä, asettaa oma hyvinvointi etusijalle – kehon immuniteettijärjestelmästä alkaen. 

Alkuperäisessä naisessa oli sota ja rakkaus – syystä 

Alkuperäisissä matriarkaattisissa heimoissa ja yhteiskunnissa Jumalatar on edustanut sekä rakkautta että sotaa. Ennen suloista, meren vaahdoista noussutta Aphroditea, naiseuden planeetta Venus on personifioitunut sumerialaiseen Inannaan, myöhemmin Ishtariin – rakkauden JA sodan jumalattariin.

Kynnet ja hampaat, suojelevat sotavaistot, ovat olleet yhtä olennainen osa Jumalatarta kuin rakkaus.

Rakkauden hehkuvaa ruusua suojelee varsi, joka on täynnä teräviä piikkejä.

Jumalatar on nähty kaiken alkuna ja sykkivänä keskipisteenä, maailmojen synnyttäjänä. Silti esimerkiksi Monika Sjöön teos God giving birth (1968) tuomittiin vielä muutama vuosikymmen sitten jumalanpilkkana. Miksi?

Koska elämme patriarkaattisessa maailmassa, jonka mukaan mies-jumala on synnyttänyt maailman. Ja jossa nainen on sen jälkeen synnytetty miehen kylkiluusta.

Ei tasavertaisena – vaan miehen (heikompana) auttajana. Ja mies synnyttäjänä – maailmassa, jossa kaikki on syklistä, ja nainen tämän syklisyyden kehollistuma? Tuntuu väärältä.

Mies-jumalan noustessa jumalattaret muuttuivat sensuelleiksi, sodattomiksi. Sekä pakanallisiksi, vääräuskoisiksi – jäljelle jäi vain yksi jumala, mies. Naisen rakkaus ja voima muuttuivat suojaamattomiksi. Kokonaista naiseutta (rakkautta & sotaa) kehollistavia naisia alettiin tuhota. Noitavainojen aikana miehet polttivat mies-jumalan nimissä naisia, joissa vaistot edelleen elivät vahvoina.

Kauan ennen tätä isä-keskeistä maailmankuvaa, materialisoitunut maailma nähtiin Suurena Äitinä, jota myös miehet kunnioittivat ja palvoivat. Nykyisessä mallissa jopa naiset pelkäävät omaa vahvuuttaan, suuruuttaan, suorasanaisuuttaan, vaistonvaraisuuttaan. Monissa meissä elää uskomus ja syvä haava siitä, että mies ei valitse vahvaa naista parisuhteeseen. Mies haluaa suhteen, jossa hän saa olla mies, kuningas.

Valitettavan usein kyseessä on kypsymätön kuningas, joka onkin narri – tai jotain vaarallisempaa.

Perinteisten hedelmällisyysjumalattarien ajoilla miehestä tuli kuningas Suuren Naisen, ylipapittaren, kuningattaren, antaman initiaation kautta. Voimakas nainen oli tietäjä, oraakkeli, jota kuunneltiin. Kuninkuus oli maan ja kansan, heikompien hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden, hedelmällisyyden, pyhitetyssä palveluksessa. Oikeassa suhteessa. Voimakkaan, Suureen Äitiin vahvassa yhteydessä elävän naisen antamalla manttelilla.

Takaisin tähän päivään

Disney-prinsessa -haava istuu meissä syvällä. Elämä on villi matka, jossa itse kukin haluaa tulla välillä pelastetuksi. Naiseuteen ja omaan voimaan kypsymisessä sota, joka tarkoittaa hereillä olevia vaistoja, tuntosarvia, puolustautumiskykyä, vaarallisten tilanteiden aistimista ja välttämistä, on välttämätön. Maskuliini-feminiini-opetuksissa tätä omavoimaisen, vaistonvaraisen naisen viisautta ei tuoda esiin – vaan nainen nähdään mies-jumalalle antautuvana prinsiippinä. Tämä kaikki tekee meistä erityisen hyviä uhreja, saaliita – niille miehille, jotka eivät ole vielä viisaseen kuninkuuteensa kypsyneet.

Vanhojen matriarkaattisten heimojen mukaan naisen elämän alttarin keskiössä ei ole taivaassa (eli mielen tasolla, logiikassa) oleva mies-jumala, vaan Suuri Äiti, vahva ja ravitseva luonto-suhde, taide ja luominen,parantaminen, oma sydämenpolku ja (nais-)heimo eli ystävät. Tämän pohjalle voi rakentua – näin haluttaessa – myös terve kumppanuus voimakasta naista kunnioittavaan ja suojelevaan mieheen.

**

Mitä mietteitä herättää – puolesta, vastaan? 🙂 Jaa alla, todella mielelläni keskustelen tästä (aika valtavasta) aiheesta, josta tulen varmasti kirjoittamaan ja tutkimaan itse lisää.

<3 Mia