36 äänikirjaa myöhemmin

Vuosi sitten lokakuussa latasin puhelimeeni äänikirjasovelluksen. Olin huomannut, että äänikirjojen saatavuus oli parantunut huomattavasti, ja teki mieli ottaa esimerkiksi tylsiin kotiaskareisiin kuluvat minuutit mukavampaan käyttöön.

Luen töissä tuntikaupalla päivittäin, joten usein tuntui siltä, että päivän lukukiintiö tuli jo moneen kertaan täyteen töissä. Työpäivän jälkeen en halunnut enää istua paikallani kirja kourassa, vaan mennä treenaamaan. Harmitti kuitenkin, kun en jaksanut lukea kaunokirjallisuutta tai omaan alaan liittymätöntä tietokirjallisuutta.

Vaikka minulla ei tässä tilanteessa ollut juuri hävittävää, suhtauduin silti äänikirjoihin varauksella, koska olin niin tottunut paperisiin kirjoihin. Aloitin äänikirjoihin totuttelemisen varovaisesti tietokirjoista, koska tuntui, että kaunokirjallinen teos menee hukkaan äänikirjana, jos kuuntelen sitä samalla kun teen jotain muuta. Huomasin kuitenkin, että pystyn hyvin keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa, ja varsinkaan rutiininomaisten kotitöiden tekeminen ei häirinnyt kuuntelukokemusta. Näin ollen uskalsin valita lukulistalle pikkuhiljaa myös kaunokirjallisuutta. Opettelin myös kuuntelemaan lenkkeillessä äänikirjaa musiikin sijaan, ja vaikka tämäkin tuntui aluksi vieraalta konseptilta, nyt kuuntelen lenkeillä enää harvoin musiikkia.

Vuoden aikana olen kuunnellut 36 äänikirjaa, joista suurin osa on ollut noin kymmenen tunnin mittaisia, mutta pisimmät yli 16 tuntisia. Aika hyvin, jos ottaa huomioon, että olisin ehtinyt lukea näistä kaikista ehkä yhden sillä perinteisellä nojatuoli ja paperikirja -yhdistelmällä.

Olen vuoden aikana päässyt sukeltamaan ahdistaviin, häkellyttäviin, mieltä avartaviin ja kauniin surumielisiin maailmoihin. Palaan mahdollisesti vielä tarkemmin joihinkin näistä kuuntelemistani kirjoista, mutta nostan jo nyt esiin muutaman suosikin. Tietokirjapuolelta tykkäsin Daniel Kahnemanin Thinking, Fast and Slow –kirjasta, jossa käydään läpi ihmisten ajattelun erilaisia virheitä, jotka johtuvat usein siitä, että aivomme prosessoivat asioita helpommin tarinoina kuin tilastollisina todennäköisyyksinä. Hararin maailmanlopun fiiliksissä rypevät 21 Lessons for the 21st Century, Homo Deus ja Homo Sapiens olivat myös kaikki loistavia. Tykkäsin kovasti myös Juha Hurmeen Niemi –teoksesta, jonka lukisin itse enemmän tietokirjapuolelle kuin kaunokirjallisuudeksi (vaikka se saikin Finlandia-palkinnon eikä Tieto-Finlandiaa).

Kaunokirjallisuudesta lukuelämysten kolme parasta olivat Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, Chimamanda Ngozi Adichien Half of the Yellow Sun ja Ulla-Lena Lundbergin Jää, jotka olivat kaikki eri tavoin mahtavia.

Kun katson vuoden kirjalistaa läpi, ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö äänikirjat olisi vahvasti arjessa mukana myös jatkossa. Kerrassaan uskomatonta, että aikaa jota ei periaatteessa ole, koska se pitää käyttää siivoamiseen, ostosten tekemiseen tai hammaslääkärin aulassa odottamiseen, voikin yhtäkkiä käyttää näin mukavalla ja sivistävällä tavalla.