Vaateteollisuuden ja kulutuskeskeisen kulttuurin ylilyönneistä
Mukana vaatevallankumouksessa osa 1.
Lokakuussa 2017 ihmisten toiminnan ääliömäisyys ja kapitalismin valuviat aiheuttivat hampaiden kiristelyä ja kiroilupurkauksia eräässä pienessä punavuorelaisessa asunnossa, jossa satuin silloin asumaan. Luin Ylen uutisen, jossa kerrottiin, että H&M ja muut vaateyhtiöt polttavat tonneittain uusia virheettömiä vaatteita, kun eivät ole saaneet niitä haluttuun hintaan kaupaksi. Suutuin tästä aika tavalla, koska tässä keississä kiteytyy moni länsimaiseen kuluttamiseen liittyvä ongelma: Lainsäädäntö ei ole ajan hermolla eli ehjien tekstiilien polttamisen pitäisi ehdottomasti olla laitonta koko EU-alueella. Kokonaisuus, jossa kankaita värjätään saastuttavilla aineilla, ommellaan epäinhimillisissä oloissa hikipalkalla, kuskataan Pohjoismaihin ja sitten poltetaan roviolla, on aivan posketonta perseilyä. Kuluttajaa ei kaupassa kognitiivinen dissonanssi häiritse. Moni ymmärtää, että ilmastonmuutos ja saastuminen yms. ovat isoja ongelmia ja ompelija ansaitsisi kohtuullisen palkan työstään. Kuluttamistavoilla on väliä ja kannattaisi ostaa parempaa laatua harvoin eikä huonolaatuista täysin tarveharkinnasta irrallaan silloin kun kaipaa ”piristystä”.
(Oman kuluttamiseni murheenkryyni ovat urheilutapahtumista saadut paidat, joita tulee tarpeeseen nähden ihan liikaa. Olisi hienoa, jos tapahtumaan ilmoittautuessaan voisi aina valita, haluaako t-paidan vai ei. Ilokseni huomasin, että ensi vuoden Helsinki Half Marathon -tapahtumassa paidan saa ostaa erikseen eikä sitä jaeta kaikille automaattisesti, kuten vielä viime kesäkuun tapahtumassa.)
Kun sitten tullaan siihen käytännön toteutukseen, moni päätyy kaupassa henkkamaukkaan. Syksyn 2017 tutkimusten mukaan H&M:n osuus Suomen vaatemyynnistä oli noin 38 prosenttia, mikä oli suurin yksittäisen brändin osuus koko kakusta. Valtava määrä suomalaisia, varsinkin naisia, tukee ostopäätöksillään tällaista varsin kyseenalaista toimintaa. Vaikka HS uutisoi marraskuussa 2017, että H&M vähentää kivijalkaliikkeitä Pohjoismaista, brändin verkkokaupalla pyyhkii hyvin. Lisäksi H&M-konserniin kuuluvilla COS- ja &Other Stories-brändeillä käy kauppa. Eilen H&M:n kurssi kääntyi vaikeuksien jälkeen jälleen nousuun.
Ärsytyskynnys ylittyi jo tuosta 2017 polttamisepisodista niin pahasti, että jostain syömmen sopukoista kaivautui esiin pieni lobbari (tai sisäinen sankarihan se siellä varmaan taas), joka käytti hetken vapaa-aikaansa ja kirjelmöi Suomen pukeutumisgurulle eli Pupulandian Jennille. Jennin blogilla on kuukausitasolla kymmeniätuhansia uniikkeja lukijoita. Jenni oli myös miettinyt tematiikkaa, ja julkaisi osin lukijapalautteesta inspiroituneena tämän postaussarjan.
Nyt vuotta myöhemmin sama vaateteollisuuden ongelmarypäs on taas ollut tapetilla. Heinäkuussa 2018 Burberryn polttoroviot pääsivät otsikoihin. Pian tämän jälkeen ilmestyi tutkimus, jossa kerrottiin, että yli 70 prosenttia uusista vaatteista hävitetään, koska niitä ei pikamuotikulttuurin ja huonosti suunniteltujen tuotantoketjujen takia saada myytyä toivotulla hinnalla. Raporttia ovat rahoittaneet mm. H&M, Nike ja Google. Pointsit H&M:lle tutkimuksen rahoittamisesta, ja toivotaan että tutkimustulokset myös aiheuttavat merkittäviä toimenpiteitä konsernitasolla.
Rapsa nostaa esiin ihmisten kulutustottumusten muutoksen: käyttökerrat yhtä vaatetta kohti ovat vähentyneet kaikkialla ihan köyhimpiä maita lukuun ottamatta. Eniten possuilevat amerikkalaiset, mutta myös 60% saksalaisista myöntää omistavansa vaatteita yli oman tarpeen. Kiinassa vaatteiden käyttöaste on pudonnut 70% viimeisen 15 vuoden aikana. Raportissa todetaan yksiselitteisesti se, minkä voi myös maalaisjärjellä päätellä: kulutustottumusten on muututtava, koska kulttuuri ei ole kestävällä pohjalla. Tarvitaan sääntelyä, kulttuurin muutosta ja tekstiilialan innovaatioita.
Tekstiilialan edelläkävijät muokkaavat yleistä ilmapiiriä, ja tarjoavat vaihtoehtoja. Suomesta saa esimerkiksi kivoja ekologisesti valmistettuja lastenvaatteita useammaltakin merkiltä. Muutostarpeen ytimessä on kuitenkin kulutustapojen muutostarve. Vaikka facebook-kirppikset ja fyysiset kirppikset ovat tietysti hieno juttu, olisi myös hyvä, että jokainen käyttäisi omat kledjunsa mahdollisimman loppuun ja vähentäisi hankittavien vaatteiden määrää. Kirppis ei saisi olla vain keino oikeuttaa itselleen uusien hankintojen tekeminen, kun on ensin päässyt vanhoista tavaroistaan eroon.
(Saattaapi olla, että allekirjoittaneellekin on kertynyt käyttötarpeeseen nähden liikaa kolttuja.)
Kun tekstiili on käytetty loppuun, sen ottaa vastaan esimerkiksi Recci, jolla on lukuisia keräyslaatikoita ympäri pääkaupunkiseutua. Recci toimittaa loppuun käytetyn myyntikelvottoman materiaalin ulkomaille prosessoitavaksi, ja lumpusta syntyy ”materiaalia autoteollisuuteen, eristeeksi, imeytysmatoksi ja muiksi tuotteiksi.” Jos tekstiili on kulunut loppuun vain paikoin, siitä voi tietenkin ommella esim. lastenvaatteita tai jotain muuta. Tekstiilijätteen laittaminen sekajätteeseen kielletään EU-sääntelyn takia vuonna 2025, jolloin viimeistään muuallekin tulee kierrätyslaatikoita loppuun käytetylle tekstiilille.
Sarjan seuraavassa osassa kerron omasta henkilökohtaisesta vaateprojektistani, joka alkoi vuonna 2012.
P.S. Vaateteollisuus ja sen epäekologisuus teemana tänään myös radiossa. Lilyn blogeista teema on esillä ainakin SaraSusannan blogissa.