Hyvä treeni, parempi mieli

Treenikuulumisia: uusi kausi on lähtenyt käyntiin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa.

Kesällä meni paljon aikaa sekä asunnonvaihtoprojektiin, että triathlonin täysmatkalle treenaamiseen. Kun Köpiksen kisa oli ohi ja oli aika aloitella uutta treenikautta, olin vähän hukassa. Ensinnäkin kämpän kanssa oli vielä pientä remppasäätöä. Toisaalta työt kärsivät kesällä siitä, että asuntoprojekti vei niin paljon aikaa ja henkisiä voimavaroja. Nyt syksyllä täytyy yrittää vähän kuroa umpeen lägääviä projektiaikatauluja, mikä käytännössä tarkoittaa enemmän töitä ja vähemmän aikaa treenata. Ehkä tärkein syy hukassa olemiselle on kuitenkin se, etten ole päättänyt seuraavaa tavoitetta triathlonin osalta. Kisaaminen on kivaa, mutta täysmatkan tekeminen kolmantena kesänä putkeen tuntuu rankalta, ja osa minusta on sitä mieltä, että välillä voisi kesäisin tehdä muutakin kuin ajella joka viikonloppu pyörällä Porvooseen ja takaisin. Toki voisi tehdä puolimatkan kisan täpärin sijaan, mutta se ei ole matka, jolla saan parhaat puoleni esiin. Täpäreiden jälkeen ”pelkän puolikkaan” tekeminen tuntuisi jotenkin luovuttamiselta. (Edellinen lause saattaa kuulostaa mielisairaalta, mutta tavoitteellisemmin treenaavat kyllä ymmärtävät tämän ilmiön, joka on sukua karatessa tunnetulle mustan vyön kiroukselle.)

Sen jälkeen, kun on täpäreiden makuun päässyt, on hankala enää sisäistää perusajatusta siitä, miksi treenaan. Treenaan ennen kaikkea kropan ja pääkopan terveyden takia, ja jotta jaksaisin paremmin töissä, en siksi että joka vuosi pitäisi parantaa täpäriaikaa. Jos töissä on tavoitteellisempi vuosi ja haluaa välillä nähdä perhettä ja ystäviäkin, täpäri ei välttämättä ole fiksu tavoite.

En kuitenkaan ole vielä päättänyt mitä ensi kesän treenikalenterin suhteen teen. Vaikka en menisikään täpärille, voisin silti toki panostaa lajiin esim. opettelemalla vihdoin uimaan kunnolla –mistä olisi varmasti iloa myöhemmin. Voisin myös vähentää pyöräilyä, jonka saaminen kisakuntoon on ajankäytöllisesti selvästi haastavin kolmesta lajista, ja käydä juoksukisoissa triathlontapahtumien sijaan.

Näiden ristiriitaisten pohdintojen keskellä oli ihanaa viettää viikonloppu, jossa molempiin päiviin mahtui kivaa treeniä. Pyöräilin lauantaiaamuna Leppävaaran uimahalliin, jossa seuralla oli käsivetopainotteiset treenit. Tulomatkalla ehdin ihailla Helsingin upeaa ruskaa.

Tänään olin seuran kolmen tunnin spinussa Meilahden Unisportin pyöräilysalissa, ja katsoimme samalla Barcelonan ironman-kisoja. Spinusetti oli aika rankka, mutta vetotreeni saa todella tuntemaan olevansa elossa. Barcelonan kisoissa on todella paljon suomalaisia mukana, ja meidänkin seurasta monta treenikaveria, joten kisan seuraaminen vei kivasti huomiota pois omasta raatamisesta. Pääsin pitkästä aikaa ihan kunnon endorfiinihuppeliin, ja muistin taas miksi treenaan ja miltä se hyvä treenin jälkeinen olo tuntuu.  Sykekaaviossa pitkä vetotreeni näyttää tältä:


Ehkä se ajatus ensi kesän kisakalenteristakin kirkastuu tässä syksyn mittaan. Onneksi vielä ei ole kiire päättää mitään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *