Turkoosi valo
Rakastan Norjaa. Voin avoimesti tunnustaa, että ajoittain haaveilen muuttamisesta Norjaan, jossa pohjoismainen yhteiskuntamalli on sijoitettu hulppean monipuolisen luonnon keskelle. Missä muualla saa uida turkoosissa vedessä, ja aina päätä vedestä nostaessaan ihailla jylhiä vuoria ilman, että joka paikassa on tsiljoona turistia? Ehkä jossain päin Kroatiaa tai Sloveniaa? No Norjassa vettä ja vuoria on joka paikassa, mutta sinne päästäkseen ei tarvitse välttämättä lentää. Etelärannikolla vihreys on runsasta, mutta maassa on paljon mahdollisuuksia kivuta puurajan yläpuolelle minimalistisempiin maisemiin.
Ei ollut sattumaa, että päädyimme Kööpenhaminan täpärin jälkeen lomalle juuri Norjaan. Täpärin jälkeen iskee helposti sellainen tyhjä olo, jossa mikään ei tunnu miltään. Norjaan voi luottaa, koska siellä luonto tuntuu aina ihan uskomattoman hienolta. Tämä oli meille jo kolmas reissu Norjassa, eikä varmaan jää viimeiseksi.
Kesällä 2014 olimme Lofooteilla asuntoautoreissulla mieheni, siskoni ja siskoni puolison kanssa. Reissu oli tosi hieno lukuun ottamatta sitä ikävää tosiasiaa, että jouduin tekemään väikkärin korjauksia Helsingistä Utsjoelle liikkuvassa asuntoautossa, koska yliopiston sisäinen vastuuhenkilö oli sekoillut aikatauluissa ja ilmoitti yhtäkkiä kesäkuussa, että minulla olikin aiempaa takarajaa kuukausi vähemmän aikaa tehdä tarvittavat muutokset väitöskirjani viimeiseen versioon. Niinpä valvoin koko matkan, ja korjasin alaviitteitä. Hip hei! Olipa kivaa olla toisille tällaista mukavaa matkaseuraa 2000 kilometrin ajan.
Narvikiin päästyämme olin ihan loppu, mutta onneksi maisemat elvyttivät nopeasti. Kävimme Lofooteilla miehen kanssa kuivapukukurssin ja sukelsimme hyisessä vedessä. Osallistuimme koko porukalla lunnisafarille, ja kiipesimme Andenesissa ihan pienen paikallisen nyppylän huipulle, jolta avautuivat uskomattomat näkymät pilvimassojen yli. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa muualla kuin lentokoneessa. Muistan hämmästelleeni jopa sitä, kuinka huoltoasemiltakin saa Norjassa paljon herkullisempaa ruokaa kuin Suomessa ja maaseutu on niin elävää. Pienissä kylissä kuten Andenesissa oli söpöjä kahviloita, joissa järjestettiin neulontakursseja ja ruokapiirejä.
Kesän 2015 vaelluksen teimme Pohjois-Ruotsissa, mutta 2016 palasimme taas Norjaan. Tällöin kohteena oli Jotunheimenin kansallispuisto, jossa patikoimme neljä päivää, kunnes työmatkani tuli tielle ja reissu jäi hiukan alkuperäistä suunnitelmaa lyhyemmäksi. Reitin alkupäässä Jotunheimenissa oli paljon turisteja, koska Besseggenin kannas on nähtävyys. Besseggenin jälkeen saimme vaeltaa aika rauhassa, ja maisemat olivat mitä mainioimmat.
Nyt 2018 en olisi kyennyt lähtemään saman tien triathlonin täysmatkan jälkeen monen päivän vaellukselle painava rinkka selässä, joten tämän tuoreimman reissun painopisteenä oli vuonohengailu. Vietimme ensin päivän Hardangerinvuonon rannalla, jossa kävimme melomassa. Sitten piipahdimme Bergenissä reissun ainoana sateisena päivänä, ja ehdimme hyvin tutustua sekä hansakaupan historiaan Hansamuseossa, että nähdä paikallisia kaloja Bergenin akvaariossa.
Reissun pääkohde oli kuitenkin 2016 reissulla työmatka-aikataulun takia väliin jäänyt Geirangerinvuono, joka on todella jylhä ja automatka sinne on suuri osa elämystä. Ehdin nimittäin uida matkan aikana eri camping-alueilla, ja ihmetellä vuonojen rantakalliota ja moninaisuutta. Geirangerkin oli hieno, mutta ei ehkä ihan yhtä hieno kuin mitä sen nostaminen maailmanperintökohteeksi antaisi ymmärtää. Hienoa vuonomaisemaa Norjassa nimittäin riittää muuallakin. Meillä kävi kuitenkin sikäli tuuri, että muita turisteja sattui olemaan vähän paikalla, joten saimme ihailla Geirangeria suhteellisen rauhassa. Geirangerin jälkeen vuonot loppuivat reittimme varrelta, ja seuraava aktiviteetti oli kerätä sangoittain tatteja vaivaiskoivikosta vuorimaisemasta.
2018 reissun jälkeen henkilökohtaisella Norjan must-listalla on enää Stavanger, ja seuraaville Norjan reissuille haluaisin ihan vaan lisää mahdollisimman kiireetöntä vuonohengailua. Vuonot ovat niin hienon värisiä, että niissä uiminen on mulle jonkinlaista kokonaisvaltaista terapiaa. Paikoin tuntuu kuin uisi turkoosissa valossa. Tikkurilan värikartta, johon törmäsimme remonttia tehdessämme, tosin antaa vuonon kuvauksen määritelmässään turkoosia enemmän painoa metsän heijastuksille, ja he ovatkin päätyneet nimeämään yhden tummanvihreistä sävyistään vuononvihreäksi. Meidän makuuhuoneen takaseinälle valikoitui vuononvihreän sukulaissävy. Jonkinlainen vuonon heijastus rauhoittaa siis nukkumista uudessa kodissa, vaikka emme olekaan ihan niin onnekkaita, että saisimme asua oikean vuonon rannalla.
