Suhteeni ruoanlaittoon

Ruoanlaitto jakaa ihmiset kahteen ryhmään: Toiset rakastavat sitä, kun taas toiset välttelevät keittiössä touhuamista viimeiseen asti. Itse olen aina pitänyt ruoanlaitosta. Muistan, kuinka autoin jo hyvin nuorena isääni, kun oli aika valmistaa iltaruoka. Tarjouduin usein pilkkomaan ja kuorimaan raaka-aineita, vaivasin sämpylätaikinaa innoissani ja ihmettelin vieressä, kun jauhelihakastike porisi kattilan kannen alla. Sain aina osallistua ruoanvalmistukseen, vaikka luulen olleeni enemmän haitaksi kuin hyödyksi. 

Ruoanlaittoinnostukseni onkin varmasti peräisin lapsuudestani. Olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat omalla esimerkillään ja antamalla meidän lasten osallistua ruoan valmistukseen, opettaneet positiivisen suhtautumisen kokkaukseen. Opin jo nuorena, ettei kotiruoan tekeminen ole hankalaa tai työlästä.

Sama asenne minulla on edelleen nyt, kun olen itse vastuussa kaikista päivän aterioistani. Ne kerrat, kun olen omilla asuessani turvautunut valmisruokaan, on laskettavissa yhden käden sormilla. Toki välillä menen sieltä missä aita on matalin ja syön lounaaksi puuroa, kananmunaa tai muuta yhtä nopeaa ja yksinkertaista, mutta 95 prosenttia ajasta jaksan valmistaa ihan kunnon ruokaa. Ja usein jopa nautin siitä.

Kokkausintoni kokee tietenkin välillä alamäkiä, jos kiire repii paikasta toiseen tai keittiössä pyöriminen ei muuten vain jaksa innostaa. Tällöin ratkaisuna on valmistaa jättimäinen annos ruokaa, jota riittää useammalle päivälle. Töissä on se ja sama, syönkö (lue: hotkinko) joka päivä samaa ruokaa, sillä tauko on niin lyhyt, ettei ruoasta ehdi sen kummemmin nauttimaan. Silloin, kun ruoanlaitto on erityisen mukavaa, pidän uusien juttujen kokeilemisesta. Reseptejä noudatan hyvin harvoin ja parhaat (sekä pahimmat) kokkailut ovatkin syntyneet improvisoimalla. En väitä olevani mikään huippukokki, mutta hyvää perusruokaa saan aikaiseksi vaivatta ja usein yllätän jopa itsenikin!

On myönnettävä, että tällä hetkellä keittiössä pyöriminen ei jaksa innostaa liiaksi. Onneksi kotoa löytyy toinen ihminen, joka ainakin jollain tasolla pitää ruoanlaitosta, eikä kaikki vastuu mahan täyteen saamisesta näin ollen ole omilla harteillani. Erityisen iloinen olin kuitenkin hoksatessani aiemmin tällä viikolla, että nyt koulun alkaessa päivässä on ainakin yksi ateria vähemmän itse valmistettavaksi – kiitos opiskelijaruokailun! Ehkä tuon 2,60€ maksavan aterian ansiosta syömme jotain muutakin kuin jauhelihakastiketta ja pastaa, wokkia sekä linssikeittoa, joita on viime aikoina löytyny lautaselta aivan liian usein…

—–

Aasinsiltaa pitkin pääsisimme hyvin käsittelemään tämän viikon aikana suuresti esillä ollutta uutista toisesta kasvisruoka-ateriasta, josta varusmiehet pääsevät syksyllä nauttimaan. Olen seurannut uutisointia kiinnostuneena sekä hieman huvittuneena. Minulla on kyllä asiasta oma mielipiteeni, mutta näin armeijaa käymättömänä naisena ja mistään mitään tietämättömänä en lähde avaamaan sitä sen kummemmin. Sanottakoon kuitenkin entisenä kasvissyöjänä, että hyvin sillä kukkakaalipirtelöllä jaksoin urheilla useita kertoja viikossa. Se siitä. 

– Jenna