Minä ja perfektionismi
Tahtoisin olla useassa asiassa parempi kuin tällä hetkellä olen. Haluaisin myös oppia monta sellaista asiaa, jota en tällä hetkellä osaa alkuunkaan.
Minun onkin hyvin hankala hyväksyä sitä, etten osaa jotakin. Koska olen luonteeltani hieman malttamaton ja ”kaikki tai ei mitään” -tyyppi, en jaksaisi odottaa, että uuden asian aloittaessani ensin kehityn ja vasta sitten lopulta onnistun. Jostain syystä olen iskostanut mieleeni ajatuksen siitä, että minun pitäisi osata kaikki heti ja nyt. Tiedän, että itsensä vertaaminen muihin on huono tapa, eikä anna kenellekään mitään — päinvastoin. Se onkin yksi heikkouksistani, jonka toteuttamiseen syyllistyn turhan usein, vaikka tiedostan ongelman olemassa olon. Ajatuksen tasolla minun on helppo luvata, etten enää vertaa itseäni muihin. Tosipaikan tullen kuitenkin hermostun ja vaivun epätoivoon, jos en osaa jotakin sellaista, mikä toiselta sujuu kuin luonnostaan. Myös avunpyytäminen ja oman osaamattomuuden myöntäminen on minulle näin ollen hankalaa.
Nyt, kun kirjoitan tämän kaiken ylös, huvitun omista ajatuksistani. Olen nimittäin usein itse juuri se, joka mielellään opettaa jonkin asian sitä ennestään osaamattomalle. Nautin siitä, kun saan jakaa osaamistani. Kuten on selvää, en ajattele opetuksen kohteena olevasta henkilöstä negatiivisesti tai naureskele mielessäni, kuinka olisin muka jollain tapaa häntä ”parempi”. Hyvin todennäköisesti minua asiassa X opettava tai neuvova henkilö suhtautuu minuun aivan samalla tavoin. Todistan siis jo omalla ajattelutavallani sen, että todennäköisesti myöskään minua ei tuomita, jos pyydän apua tai kerron, etten yksinkertaisesti osaa jotakin.
Ymmärrän myös sen, ettei kaikkea yksinkertaisesti voi osata. Se on täysi mahdottomuus. Kriittisessä suhtautumisessa omiin taitoihini ei siis ole kyse siitä, että kuvittelisin olevan mahdollista kyetä kaikkiin maailman asioihin. Tiedostan, että joka asiassa joku on parempi kuin minä. Luulenkin, että kyse on vain luonteestani. Kilpailuhenkisyyden lisäksi olen melko kovastikin perfektionismiin taipuvainen. Nämä kaksi ominaisuutta näkyvät varmaan lähes kaikessa mitä teen: Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin siten, ettei minun tarvitse jälkikäteen murehtia suoriutumistani.
Ennen ajattelin, että tämä luonteenpiirteeni on vain huono asia. Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt, että se on myös yksi parhaimmista voimavaroistani ja motivaation lähteistäni. Vitutus, joka minulle syntyy jonkin asian osaamattomuudesta, saa minut yrittämään entistä kovemmin. Ärsytys ikään kuin ajaa minua eteenpäin. Koska en jätä kertaalleen aloittamiani asioita puolitiehen, en lopeta ennen kuin saan asian päätökseen.
Vaikka olenkin hyvin kriittinen lähes kaikkea tekemääni kohtaan, olen tietoisesti pyrkinyt parantamaan tapojani turhan itsekriittisen ajattelun suhteen. Vielä on kuitenkin hyvin paljon matkaa siihen, että voin käsi sydämellä todeta, etten vertaa omaa osaamistani muiden osaamiseen. Viime aikoina olenkin pyrkinyt tarkastelemaan omaa tämän hetkistä osaamistani lähtötilanteeseen. Aina se ei ole helppoa, mutta pientä kehittymistä on havaittavissa — Hyvä minä!
Tulen tuskin koskaan olemaan täysin tyytyväinen omaan osaamiseeni missään asiassa. Näenkin elämäni eräänlaisena kilpailuna itseäni vastaan. Hullu tai en, nautin tästä jatkuvasta itseni haastamisesta!