Suunniteltu suunnittelemattomuus

Aika lailla tasan vuosi sitten kirjoitin tänne blogiin luonnoksen, jota en sitten kuitenkaan jostain syystä koskaan julkaissut:

—

”Tänä vuonna olen saavuttanut kolme isompaa asiaa, joita olen tavoitellut. Yksi näistä tavoitteista oli ylioppilaskirjoituksista selviytyminen siten, että saan painaa valkolakin päähäni. Saavutin päämäräni ja hetki se sitten tapahtui. (Itselleni tyypilliseen tapaan kävin ostamassa lakin vasta muutamaa päivää ennen juhlaa.) 

Menneet kuukaudet olen iloinnut lukion päättymisestä ja siirtymisestä töiden pariin, mutta kai se on tunnustettava, että mieleni on haikea. Peruskoulun jälkeisiin vuosiin on mahtunut ihan uskomattoman paljon iloa, kyyneliä, uusia ihania ihmisiä, urheilua ja pitkälle yöhön vietettyjä hetkiä oppikirjojen parissa. Tuntuu surulliselta ajatella, että nyt lukioaikani on aivan kokonaan ohi.

Hetkittäin lukio tuntui aivan tarpeettomalta ja mieleni teki heittää koulukirjat alas parvekkeelta, mutta nyt huomaan, ettei kaikki pänttääminen ollut aivan turhaa. Siihen en osaa ottaa kantaa, olenko lukemisen ansiosta yhtään viisaampi kuin aikaisemminkaan, mutta ainakin olen kasvanut ja itsenäistynyt. Minäkuvani on selkeämpi kuin koskaan ennen, ja uskallan olla oma itseni ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. Se, jos mikä, tuntuu hyvältä.

Lukio on siis tehnyt minusta kypsemmän sekä itsevarmemman. Juuri siksi oloni ehkä onkin tällä hetkellä näin ristiriitainen. On mahtavaa, että voin todeta suorittaneeni lukion ja samalla saavuttaneeni itselleni asettamani tavoitteen. Siitä huolimatta tulevaisuus jännittää – hetkittäin jopa pelottaa -, sillä voin myöntää olevani aivan hukassa. En hakenut minnekään opiskelemaan, enkä tiedä miten vietän loppuvuoteni työsopimuksen päättyessä. Saisin jatkaa töitä nykyisessä työpaikassani ja säästää opiskelua varten, mutta mieleni kuitenkin halajaa jonnekin kauas pois. Reissaamaan lähtöä vaikeuttaa se, että vuokrasopimukseni pakottaa jäämään tänne vielä ainakin joksikin aikaa, sillä en tahdo maksaaa vuokraa tyhjästä asunnosta. Myös avoimen ammattikorkean kurssit houkuttelevat, mutta jäin välivuodelle juuri siksi, että voisin pitää taukoa opiskelusta.

Ideoita ja haaveita välivuoden varalle löytyy, mutta myös hidasteita niiden toteuttamiseksi. Mitä päätänkään tulevaisuudessa tehdä, tiedän sen vaativan suunnittelua. Tuntuu, että odotan jonkun kertovan minulle, mihin suuntaan lähteä ja mitä tehdä. Koska niin – kuten varsin hyvin tiedän – ei tule tapahtumaan, otinkin ohjat omiin käsiini ja asetin ensimmäisen tavoitteen, jonka aion täyttää jo tämän vuoden puolella. Aion nimittäin oppia voltin.”

—

No juu, arvatenkin sen voltin opettelu unohtui hyvin nopeasti. En siis osaa sitä vieläkään. Syy, miksi halusin palata tuohon vuoden takaiseen tekstiin, ei kuitenkaan ole saavuttamattomasta tavoitteestani kertominen. Tahdoin ottaa tekstin esiin, sillä se palautti vahvasti muistiini kaikki ne ajatukset ja tunteet, joita minulla hetki ennen ylioppilaaksi valmistumista oli.

Stressasin keväällä lukion päättyessä tulevaa vuotta siksi, että en kokenut suunnitelleeni välivuoden ajalle tarpeeksi ohjelmaa. Koin huonoa omatuntoa siis siitä, että jäin ilman suunnitelmia suunnitellusti välivuodelle. Älytöntä. Olin päättänyt pitää välivuoden nimenomaan siksi, että saisin hetken ajan tehdä juuri sellaisia asioita, joita tahdon, tai yhtä lailla olla tekemättä mitään. Ja sitten murehdin valintaani.

Olen aina ollut ylisuorittaja erityisesti koulun suhteen ja siksi pidin välivuodelle jäämistä omieni ja samalla muiden odotusten alittamisena. Olemalla hakematta jatko-opintopaikkaa ajattelin päästäväni itseni sieltä, mistä aita on matalin. Nyt tietenkin tiedän, ettei se ole totta.

Toivon, että voisin palata kertomaan vain vuotta nuoremmalle itselleni, että ei ole mitään syytä stressata edessä olevaa vuotta. On ihan ok olla hukassa ja eksyksissä sen kanssa, mitä haluaa tehdä tai mitä olla. On ihan ok elää hetken aikaa ilman sen kummempia suunnitelmia ja tavoitteita. Pärjäät ja voit nauttia elämästäsi ilman tarkkaa suunnitelmaa – varsinkin, kun kyse on vain vuoden kestävästä ajanjaksosta, jonka aikana on tarkoituskin huilata ja ottaa taukoa siitä ihanasta, kamalasta opiskelusta. 

– Jenna