Ladataan...
Puolisoviisumi

Frankfurt am Main, Hesse, Saksa. Kaupungissa asukkaita noin 700 000, metropolialueella väkeä on viitisen miljoonaa. Merkittävä kansainvälinen talouselämän keskus ja Saksan finanssielämän pääkaupunki. Meidän uusi kotimme. 

Takana on pari viikkoa keskustassa huoneistohotellissa. Ensi viikolla pääsemme vihdoinkin muuttamaan uuteen kotiin. Omaan kotiin. Sitä on odotettu pitkään ja hartaasti. 

Kesä oli yhdellä sanalla kuvattuna uuvuttava. Jos joku väittää kolmen kuukauden kodittomuuden ja jatkuvan paikasta toiseen reissaamisen flunssaisen ja huonosti nukkuvan alle vuoden ikäisen kanssa olevan hyvä idea, hän valehtelee. 

Mutta valitan kesästä joskus toiste. Nyt kerron ensifiilikseni Frankfurtista. 

Singaporen-silmälasien läpi Saksan rähjäisyys hämmentää. Ensimmäistä puistojuoppoa kääntyy ihan katsomaan. Naurettavaa, ennen asuttiin sentään Sörnäisissä ja kaikki tämä oli arkipäivää. Silti katujen graffitit, juopot ja narkkarit, lasinsirut ja muut roskat paistavat epämiellyttävästi silmään. Tämähän on sitä oikeaa normaalia, tämä on Eurooppa ja tähän on nyt totuttava. 

Kaikkialla tupakoivat ihmiset ärsyttävät. Edes vauvan nähtyään kukaan ei vaivaudu puhaltamaan edes savujaan eri suuntaan. Luulennpa tämän olevan suurin ongelmani Saksaan sopeutumisessa, sillä nyt lapsen myötä olen alkanut todella inhota tupakointia ja tupakansavua. Puhtaan, viattoman lapseni altistaminen tupakansavulle, edes hetkek,si saa tiikeriäidin raivoni heräämään. 

Ilmasto on ihana. Kävelen onnessani kaikkialle ja nautin suunnattomasti siitä, että todella voin kävellä ulkona tuntikausia. Viikossa Fitbit rekistöröi reilusti yli satatuhatta askelta. Vaunulenkeistä pitkään haaveiltuani olen kävellyt kaikkialle, koko ajan ja kaiken aikaa. Poika alkaa jo kyllästyä vaunuihinsa. Onneksi välillä pääsee puistoihin keinumaan. 

Kaduilla kävellessäni huomaan jatkuvan epämääräisen tuttuuden tunteen. Tämä katu on ihan kuin Eirasta, tämä näyttää ihan Kalliolta, tämä vähän Punavuorelta ja voin vaikka vannoa nähneeni samanlaisen talon Tampereella. Ei tunnu yhtään ulkomailta. Kieltä lukuunottamatta ollaan kuin oltaisiin Suomessa. Eurotkin käytössä. Outoa kyllä, en tunnekaan kulttuurishokkia suomalaisena Saksassa, vaan pahimmat shokit tuntuvat kumpuavan singaporelaistuneesta kokemusmaailmastani käsin. Näinkö lyhyt tuo ihmisen muisti on?

 Kaunista on. Vanhoja taloja, ihania puistoja, suloisia kyliä. Markkinoita, luomukauppoja ja niin paljon makkaraa. 

Eiköhän me viihdytä. 

Ladataan...
Puolisoviisumi

Tätä se expat-elämä usein on. Kuukausikaupalla neuvotellaan ja odotellaan. Ja sitten kun alkaa tapahtua, niin tapahtuu nopeasti. Koko elämä mullistuu hetkessä, vaikka siihen on toki osattu varautua. Viikon päästä olemme jo Suomessa ja elokuussa ihan uudessa maassa. Nämä ovat viimeiset päivät Singaporessa.

Haikeaa, surullistakin, mutta toisaalta odottavan jännittynyttä. Taas uusi seikkailu edessä. Ihan pian. Aiemmin kirjoitin uuteen maahan muuttamisen mahtavuudesta. Miten rakastankaan tällaista elämää, saamme aloittaa taas ihan alusta, uusi elämä ja suuri muutos. Jonkun toisen pahin painajainen on oman elämäni suola.

Silti juuri nyt tuntuu surkealta. Meidän ihana kotimme, kotikatumme, uima-altaamme, kaverimme, rutiinimme, ruokamme, kaupunkimme, ilmastomme ja kaikki. Kahdessa vuodessa on tapahtunut enemmän kuin ikinä osasimme odottaa. Singapore on ottanut paljon, mutta antanut toki vielä enemmän. Tänä aikana olen oppinut monta tärkeää läksyä elämästä, terveydestä, maailmasta, yhteiskunnasta, luopumisesta ja rakkaudesta. Ja kahdesta on tullut kolme. 

Tulen ehdottomasti kirjoittamaan vielä kokemuksiani Singaporesta ja mitä kaikkea se onkaan minulle antanut ja mitä olen Singaporen-elämäni aikana oivaltanut. Mutta nyt, kun koti tyhjenee ja haikeana ikävöin kaikkea jo valmiiksi, en voi kuin listata lohdutukseksi asioita, joita en tule kaipaamaan Singaporesta.

 -Jatkuvaa hikoilua. Oli aamu, päivä, ilta tai yö, jos menen ulos, tulee hiki. Pian, oi pian, saa taas tuntea olonsa raikkaaksi. 

-Päivittäistä muistutusta omasta hyväosaisuudesta ja siitä, ettei voi pelastaa koko maailmaa. On vain hyväksyttävä oma lokeronsa tässä globaalissa yhteiskunnassa ja opittava elämään rinnakkain kolmannen maailman kanssa. Asia, jonka oppiminen on ollut minulle suurin moraalinen koetinkivi ja paljon pohtimista vaatinut opetus. Tulen kirjoittamaan aiheesta paremmalla ajalla, kun ehdin kirjoittaa ajatukseni selkeämpään muotoon.

-Gekkoja, muurahaisia ja satunnaisia torakoita. Tämä on eläinten valtakunta, mutta en vain koskaan oikeasti oppinut hyväksymään torakoita keittiössäni. Mahtavaa, kohta voi jättää ruokia edes hetkeksi pöydälle ilman, että ne kuhisevat muurahaisia, eikä tarvitse säikähtää gekkoa yöllä pimeässä kulkiessani. Pian voi taas ostaa kukkia kotiin, ei tarvitse välittää seisovasta vedestä ja hyttyset ovat vain ärsyttäviä, eivat pelättäviä.

-Vanunulenkkien vaikeutta. Kohta pääsemme taas kunnon kävelyille, eikö tarvitse pelätä vauvan läkähtyvän vaunuihinsa. Aahh, päästäpä lenkille mihin aikaan tahansa! Ajatus on tällä hetkellä itselleni täyttä utopiaa. 

-Hitaasti käveleviä ihmisiä. Miksi Aasiassa kaikki kävelevät niin hitaasti? Mulla on kiire, miksi jumitatte mun edessä.

-Singaporelaisten rakkautta hisseihin. Vaikka vieressä olisivat rullaportaat, tunkevat paikalliset aina hissiin. Ennen tuo ei minua häirinnyt, mutta vaunujen kanssa ärsyttää suunnattomasti, kun täysin terveet ihmiset täyttävät hissit ja vaunujen kanssa odotan josko mahtuisin seuraavaan tai sitä seuraavaan hissiin.

-Singlishia. Englantini on taantunut suunnattomasti paikallisten kanssa kommunikoidessani. 

-Huonosti ajavia taksikuskeja. Taksit ovat ihanan halpoja, mutta pahoinvointia aiheuttavaa pumppaavaa ajotyyliä en jää kaipaamaan.

-Kalliita hintoja. Ruokakauppalaskumme tulevat romahtamaan tulevassa kotimaassamme. 

-Jatkuvasti muuttavia liikeitä. Singapore kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia, mutta voisivat päivittää kehityksen myös netissä. Kerran jos toisenkin olen hakenut netistä jonkun erikoisliikkeen osoitteen, suunnistanut sinne ja kas kummaa, kauppa onkin muuttanut jo toisaalle.

Pikkujuttuja, tiedän ja olen niiden kanssa oppinut elämään. Mutta iloitaan nyt noista eroon pääsemisestä sekä kaiken uuden ja jännittävän odottelusta ja ikävöidään myöhemmin. Nyt laitan koneen kiinni ja nautin täysillä viimeisistä päivistä tässä, niin rakkaaksi tulleessa Aasian pikku ihmemaassa. 

----

En aio kadota, mutta jos minusta ei hetkeen kuulu, olen jumahtanut Suomessa lomavaihteelle ja palailen taas syksymmällä. Tai kenties jo aiemmin. Sillä välin Instagram päivittyy pikku tuokiokuvilla säännöllisemmin. Ja kun nimet ovat lopullisesti paperissa, paljastan mistä päin maailmaa Puolisoviisumi syksyllä jatkaa säännöllisen epäsäännöllistä päivitystahtiaan.

Iloista kesäkuuta kaikille!

Pages