Hei Frankfurt! Hauska tutustua.

Frankfurt am Main, Hesse, Saksa. Kaupungissa asukkaita noin 700 000, metropolialueella väkeä on viitisen miljoonaa. Merkittävä kansainvälinen talouselämän keskus ja Saksan finanssielämän pääkaupunki. Meidän uusi kotimme. 

Takana on pari viikkoa keskustassa huoneistohotellissa. Ensi viikolla pääsemme vihdoinkin muuttamaan uuteen kotiin. Omaan kotiin. Sitä on odotettu pitkään ja hartaasti. 

Kesä oli yhdellä sanalla kuvattuna uuvuttava. Jos joku väittää kolmen kuukauden kodittomuuden ja jatkuvan paikasta toiseen reissaamisen flunssaisen ja huonosti nukkuvan alle vuoden ikäisen kanssa olevan hyvä idea, hän valehtelee. 

Mutta valitan kesästä joskus toiste. Nyt kerron ensifiilikseni Frankfurtista. 

Singaporen-silmälasien läpi Saksan rähjäisyys hämmentää. Ensimmäistä puistojuoppoa kääntyy ihan katsomaan. Naurettavaa, ennen asuttiin sentään Sörnäisissä ja kaikki tämä oli arkipäivää. Silti katujen graffitit, juopot ja narkkarit, lasinsirut ja muut roskat paistavat epämiellyttävästi silmään. Tämähän on sitä oikeaa normaalia, tämä on Eurooppa ja tähän on nyt totuttava. 

Kaikkialla tupakoivat ihmiset ärsyttävät. Edes vauvan nähtyään kukaan ei vaivaudu puhaltamaan edes savujaan eri suuntaan. Luulennpa tämän olevan suurin ongelmani Saksaan sopeutumisessa, sillä nyt lapsen myötä olen alkanut todella inhota tupakointia ja tupakansavua. Puhtaan, viattoman lapseni altistaminen tupakansavulle, edes hetkek,si saa tiikeriäidin raivoni heräämään. 

Ilmasto on ihana. Kävelen onnessani kaikkialle ja nautin suunnattomasti siitä, että todella voin kävellä ulkona tuntikausia. Viikossa Fitbit rekistöröi reilusti yli satatuhatta askelta. Vaunulenkeistä pitkään haaveiltuani olen kävellyt kaikkialle, koko ajan ja kaiken aikaa. Poika alkaa jo kyllästyä vaunuihinsa. Onneksi välillä pääsee puistoihin keinumaan. 

Kaduilla kävellessäni huomaan jatkuvan epämääräisen tuttuuden tunteen. Tämä katu on ihan kuin Eirasta, tämä näyttää ihan Kalliolta, tämä vähän Punavuorelta ja voin vaikka vannoa nähneeni samanlaisen talon Tampereella. Ei tunnu yhtään ulkomailta. Kieltä lukuunottamatta ollaan kuin oltaisiin Suomessa. Eurotkin käytössä. Outoa kyllä, en tunnekaan kulttuurishokkia suomalaisena Saksassa, vaan pahimmat shokit tuntuvat kumpuavan singaporelaistuneesta kokemusmaailmastani käsin. Näinkö lyhyt tuo ihmisen muisti on?

 Kaunista on. Vanhoja taloja, ihania puistoja, suloisia kyliä. Markkinoita, luomukauppoja ja niin paljon makkaraa. 

Eiköhän me viihdytä.