Kampaajalla kuultua

Kävin kampaajalla. Joku sanoisi, ettei muutaman viikon ikäisestä lapsesta voi olla hetkeäkään erossa, mutta minä sanon, että lapsellani on myös isä.

Siinä omassa rauhassa istuskellessani ehdin lörpötellä kampaajan kanssa, lukea juorulehtiä ja ikävöidä hurjasti pientä miestäni. Koko ajan puhelinta vilkuillen mietin miten kotona sujuu ja joutuuko isä turvautumaan pumppaamaani pulloon. 

Parin tunnin ero oli traumaattisempi äidille kuin lapselle, joka taas nähtyämme makoili tyytyväisenä vaunuissaan ja ihmetteli miksi äiti kyynelsilmin rutisti niin kovaa. 

Tuolloin pieni saikin jo vähän tuttipulloa maistella. Eikä se imuote siitä kärsinyt. Nyt kuukauden kunnioitettavan iän lähestyessä olemme pikkuhiljaa aloittaneet tuttipullotreenit. 

Pian olisi tarkoitus jättää lapsi hetkeksi (täällä vierailevien) isovanhempien hoitoon ja mennä ensimmäisen hääpäivän kunniaksi illalliselle ihan vain kahden kesken. Todennäköisesti äidillä tulee isompi hätä ja ikävä kuin pojalla.

Hormonihulluutta tai ei, en ole täysin menetetty tapaus. Kampaajani kertoi asiakkaastaan, joka oli raskaaana ollessaan lukenut hiusten tarvitsevan paljon ravinteita elimistöstä kasvaakseen ja voidakseen hyvin. Halutessaan turvata lapsensa parhaan mahdollisen ravintoaineiden saannin, tämä superäiti ajoi päänsä lähes kaljuksi.

Tämä tavisäiti otatti väriä päähän ja tunsi puklunhajuisen olemuksensa edes hitusen viehättävämmäksi.