Varmaankin jokaisella Singaporessa asuvalla on eräänlainen viha-rakkaussuhde takseihin.
Liikun melkein päivittäin taksilla. Vika ei ole Singaporen julkisessa liikenteessä, se on erinomainen siisteine ja nopeine metroineen, jotka eivät ole aina aasialaisen täyteen ahdettuja ja vuorovälitkin ovat suhteellisen lyhyitä. Lisäksi bussillakin pääsisi. Asumme jopa ihan metron vieressä.
Singaporessa, jossa kaikki on kallista, ovat taksit hämmästyttävä poikkeus. Ne ovat yllättävän edullisia. Eivät tietenkään mitään Intia-halpoja muutaman pennin kyytejä, mutta kuitenkin suomalaisesta näkökulmasta varsin edukkaita. Taksimatka minne tahansa tällä saarella kustantaa aina alle 20 euroa, suurin osa matkoistani maksaa alle viisi euroa.
Koska metrolinjamme ei mene suoraan keskustaan, vaan linjaa on vaihdettava kerran-kaksi, tulee metromatkasta usein noin puolen tunnin mittainen. Sama matka taksilla kestää noin vartin ja maksaa useimmiten reilusti alle kymmenen euroa. Aloitustaksa on Suomen seitsemän sijaan reilun euron. Itseasiassa neljän hengen matka keskustasta kotiimme on jopa halvempi taksilla kuin julkisilla.
Minulla meni pitkään ennen kuin todella sisäistin asian, taksilla voi ja useimmiten kannattaa mennä. Aika on rahaa ja julkiset vievät sitä joskus liikaa. Autot ja automaksut ovat tällä todella kalliita, joten melkoisesti saa taksilla kulkea, jotta oma auto olisi täällä edes järkevä vaihtoehto.
Totuin täällä päivittäiseen taksiajeluun, joten kalliiksi tuli joulukuisessa Suomessa, kun ajelin ensimmäisen viikon aina tarpeen tullen takseilla. Kunnes satuin vilkaisemaan loppusummaa. Taksitottumukseni sai jopa koomisia piirteitä, kun isäni antaessa minulle autokyydin, kaivon perillä lompakon esille.
Siinä sitä rakkautta. Sitten viha. Vaikka Singaporessa on paljon takseja, on täällä myös paljon taksien käyttäjiä. Sadekuuron yllättäessä on vapaasta taksista turha edes haaveilla. Ruuhka-aikoina ja joskus muulloinkin, saa tekstaritaksipalvelussa vastaukseksi alla olevan viestin.
Joskus sitä taksia ei vain saa. Silloin on muutettava suunnitelmia ja mentävä metrolla.
Vihasuhteeni ei kuitenkaan johdu ainoastaan taksinsaannin vaikeudesta, vaan ennen kaikkea taksikuskeista. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan taksikuskit haluavat valita itse kyytiläisensä ja päämääränsä. Tolpalta tai kadulta napattu taksikuski kysyy aina ikkunastaan päämäärää ja päättää oman kiinnostuksensa mukaan suostuuko ajamaan sinne vai ei. Tuon välttämiseksi hyppään nykyään suoraan kyytiin ja kerron päämääräni vasta tukevasti istuen, jolloin kuskit eivät useimmiten kehtaa enää heittää minua ulos autosta.
Vapaat taksit tunnistaa vihreästä valosta katolla. Toisinaan lähestyn vihreää valoa, mutta juuri kun olen kohdalla, muuttaa kuskin valon punaiseksi. Houkutus nostaa pystyyn joku muu sormi kuin peukalo on tuolloin melkoisen korkea, vaikka täällä pyrinkin säilyttämään malttini kaikissa tilanteissa. Vaikka laki sanoisi mitä, on täällä taksikuskin markkinat. Koko sinkkuaikanani en saanut niin paljon pakkeja, kuin singaporelaisilta taksikuskeilta muutamassa kuukaudessa.
Lain mukaan taksia saavat ajaa vain Singaporen kansalaiset. Suomalaisten kollegojensa tapaan heillä on usein tiukkoja mielipiteitä, mutta välillä heidän kommenttinsa saavat perussuomalaisetkin vaikuttamaan maahanmuuttomyönteisiltä. Ulkomaalaisena on kuitenkin parempi vain hymähdellä hiljaa, liittymättä mukaan keskusteluun. Vierasta maata on turha yrittää muuttaa, vaikkei kaikkea hyväksyisikään.
Toisinaan on tosin käynyt hyvä kuskituuri ja penkillä on käyty mielenkiintoisia keskusteluja paljon matkustaneen ja järkevän kuskin kanssa. Joskus en ymmärrä paljoakaan heidän paksusta aksentistaan, mutta aina on perille löydetty.
Viha-rakkaus, mutta kai suurin niistä on se rakkaus. Kunhan vain pysyvät halpoina ja saapuvat tarvittaessa.
