Tärkeimmät vauvatavarat vol. 1 Bébé au Lait

Eräs lukija kysyi imetyksestä Singaporessa. Missä voisi häveliäiden aasialaisten keskuudessa imettää?

Kaikkialla, sanon minä. Kiitos Bébé au Laitin*.

Lapseni syöttäminen on minulle tärkeää. Ja onhan imettäminen ihanaa ja kaunista ja niin edelleen. Mutta en siltikään halua nähdä kenenkään rintavarustusta ravintolassa, tai missään muuallakaan julkisella paikalla. Enkä liioin halua esitellä omaani kenellekään.

Enkä myöskään halua imettää vessassa, tai varata vaipanvaihtohuonetta liian pitkäksi aikaa. 

En oikeastaan sen kummemmin ollut miettinyt omaa imetyspaikkastrategiaani. Eräs kaverini suositteli Bébé au Laitia ja epäilin aluksi brändätyn kangaspalan hyödyllisyyttä. Törmäsin siihen ennen vauvan syntymää lastentarvikeliikkeessä, ja koska hinta oli odottamaani alhaisempi, ajattelin antaa imetysessulle mahdollisuuden. Ja onneksi sen ostin. 

Bebe au Lait 1.jpg

Bébé au Laitin idea on naurettavan yksinkertainen, esiliina, jonka yläosassa oleva metalli muodostaa yläosasta kaaren ja mahdollistaa näkemisen esiliinan sisään. Esiliina myös peittää huiviviritelmää paremmin ja pysyy helposti paikallaan, ainakin toistaiseksi vauvan ollessa pieni.

Essu päälle, vauva sisään, paita auki, syönti, paita kiinni, essu pois ja röyhtäytys. Helppoa ja riittävän häveliästä minulle.

Bébé au Laitin kanssa olen imettänyt ravintoloissa, kahviloissa, puiston penkillä, lentokentällä, lentokoneessa ja jopa metrossa. En ole huomannut yhtään paheksuvaa katsetta tai kokenut oloani muutoin epätoivotuksi.

Enkä ole ainoa, vaan imettäviä äitejä näkyy kaikkialla, mutta yhtää paljasta pintaa en ole nähnyt, kaikki tuntuvat peittävän itsensä vastaavilla viritelmillä.

Onko tämä nyt sitä julki-imetystä, jota Suomessa paheksutaan, vai käytetäänkö siellä lainkaan noita imetysessuja? 

Bebe au lait 2.jpg

Kuten aiemmassa imetyspostauksessa mainitsin, ei imetys ole minulle mikään elämää suurempi sankaritarina, joten en jaksa imetyspaikka-asioihinkaan suhtautua isolla tunteella. Perusfilosofiana on toiminut, että teen sen hienovaraisesti ja muita häiritsemättä, mutta annan hymypoikani aterioida siellä missä muutkin ihmiset, eikä hänen tarvitse syödä vessassa. Ja sitä filosofiaa ovat kohtaamani ihmiset kunnioittaneet. Strategiani on toiminut ainakin Singaporessa ja Hongkongissa, seuraavaksi imetän Dubaissa. Arabimaa hieman mietitytti, mutta siellä asuneet ovat valistaneet essujen toimivan maallistuneessa Dubaissakin mainiosti.

Pienen vauvan äitinäkin on otettava myös muut huomioon. Koen sen erityisen tärkeäksi täällä Singaporessa, jossa länsimaisena edustan kaikkia kanssa-ulkomaalaisia. Yritän parhaani mukaan kunnioittaa paikallisia tapoja, enkä tarjota singaporelaisille paheksuttavaa meistä ulkomaalaisista. Siksi minua pöyristytti nähdä erään länsimaisen äidin vaihtavan vaipan kahvilan pöydän päällä.

Vauva tai ei, ruoka-asiat kuuluvat pöytään ja vaippa-asiat vessaan – niinkuin kaikilla muillakin! 

 

*tämä ei valitettavasti ole maksettu mainos

perhe lapset vanhemmuus