The Unwanted Milestone – ensimmäinen sairaalareissu
Liikkumaan oppinut, vilkas pieni mies ja kivilattia on yhdistelmänä melkoisen riskialtis. Pojan alettua istumaan olen vahtinut häntä parhaani mukaan ja yrittänyt estää haparoivaa liikehdintää kolahtamasta kivilattiaan. Ikeasta haettiin iso matto ja lattiaa on vuorattu myös tyynyillä sekä leikkimatolla.
Silti pelkoni kävivät toteen. Hiljattain seisomaan oppinut pikkupantterimme kaatui kivilattiaan. Pää edellä, takaraivonsa kolauttaen.
Kolahdusta seurasi onneksi välitön itku, mutta pieni kiipeilijä ei rauhoittunutkaan tavalliseen tapaansa äidin sylissä, vaan itku jatkui sydäntä kylmäävän kauan. Vihdoin, loppumattomalta tuntuneen hetken päästä poika rauhoittui. Alkuun hän vaikutti noin päällisin puolin normaalilta, hymyilikin naurattaessa. Mutta äidinvaistoni tikitti jonkin olevan pielessä
Eikä aikaakaan, kun oksentelu alkoi. Sitä lensi suuressa kaaressa ympäri kotia. Vauvan päälle, isän päälle, äidin päälle, lattialle. Lähdimme äkkiä suihkun kautta sairaalaan.
Käymme pojan kanssa lääkäriasioissa aina lähisairaalassamme Gleneaglesissa. Hätätilanteissa kannattaa pienten potilaiden kanssa kuitenkin mennä aina valtion KK Women´s and Children´s Hospitaliin, jossa on ympärivuorokautinen lastenlääkäripäivystys ja ylivertainen lastensairaanhoitokapasiteetti maan muihin sairaaloihin verrattuna. Emme olleet KK:ssa ennen vierailleet, mutta tulipa sekin nyt nähtyä.
Tuskastuttavan pitkältä tuntunut matka sairaalaan oli elämäni pelottavimpia kokemuksia. Oli päiväuniaika ja vauva alkoi olla melkoisen väsynyt. Lisäksi hänellä on tapana nukahtaa autoon. Pojan silmät alkoivat painua kiinni ja pikkuraasu alkoi torkahdella. Paniikkini noustessa yritin pitää poikaa hereillä. Taputtelin ja ääntelin, vingutin Sophieta, anelin ja pelkäsin, mutta vauvan silmät pyörivät, eikä hän olisi millään jaksanut pysyä hereillä.
Sairaalan odotusaula oli täynnä väkeä. Oli pyhäpäivä ja Singaporen kaikki sairastuneet lapset koossa. Onneksi pääsimme vauvan kanssa jonon ohi heti esitutkittavaksi ja meidät ohjattiin välittömästi lääkärin luokse. Onneksi pikkuraasu alkoi hieman piristyä, vaikka oksennusta tuli vieläkin. Lääkärille hän jaksoi jo vähän hymyillä ja äidin paniikki alkoi pikkuhiljaa hellittää. Vauvan reaktiot olivat normaalilla tasolla ja lääkäri vakuutti vauvan olevan suhteellisen hyvässä kunnossa. Meille suositeltiin kuitenkin yöpymistä sairaalassa tarkkailussa.
KK on valtion omistama, mutta meille ulkomaalaisille yksityissairaaloita vastaava, sekä niin palveluiltaan, kuin hinnoiltaankin. Saimme valita eri huonetyypeistä meille ja lompakollemme mieluisimman. Vakuutuksemme ei korvaa yksityishuonetta, mutta koska yksityishuoneen ja seuraavan kategorian neljän hengen huoneen hintaero oli vain muutamia satasia, otimme rauhallisemman yksityishuoneen. Ulkomaalaiselle lastensairaala on todella kallis, hoidon hinta oli noin S$1500/yö ja meiltä veloitettiin heti hinta kahdelta yöltä (toinen yö hyvitettiin takaisin kortille poistuessamme). Joten kannattaa varautua hyvällä luottokortilla sekä tietysti kattavalla vakuutuksella!
Osastolle päästyämme pieni mies alkoi olla jo oma hymyilevä itsensä, joka tavalliseen tapaansa flirttaili häntä ihaileville hoitajille. Saatoimme vähän jo rentoutua ja huoahtaa helpotuksesta. Saamamme huone oli suuri ja todella viihtyisä. Tapetit olivat värikkäät, seinillä söpöjä tauluja ja vanhemman yöpymistä varten varattu sohvakin varsin mukava. Sairaala oli lapsille tehty ja sen kyllä huomasi. Alakerrasta löytyi niin kauppaa, ravintolaa, kahvilaa kuin lastentarvikeliikettäkin, jopa mäkkäri.
Erittäin mukavat hoitajat tulivat läpi yön tunnin välein mittaamaan pienen potilaan verenpaineen ja toisinaan mitattiin myös kuume. Vauva nukkui suhteellisen hyvin, äitikin pystyi jo rentoutumaan. Aamulla heräsin iloisen pojan kiipeillessä sänkynsä laitoja vasten.
Aamulla lääkäri vielä tsekkasi potilaan ja antoi luvan lähteä kotiin. Lääkkeeksi lepoa ja varovaisuutta. Uutta aivotärähdystä ei parane hetkeen ottaa, jottei niiden vaikutus kumuloidu. Nyt siis seurataan pientä mönkijää joka paikkaan ja ollaan supervarovaisia. Isi jopa rakensi kuplamuovista pääsuojan.
Säikähdyksellä selvittiin, toivottavasti tämä oli poikamme ensimmäinen ja viimeinen sairaalakäynti. Kokemusta en voi suositella, mutta KK:ta kyllä lämpimästi!