Töitä, töitä, urheilua, töitä ja flunssaa
Elämäni on koostunut lähinnä otsikon aineksista.
Olen päässyt vauhtiin uudessa työssäni ja se on erittäin mielenkiintoista ja hauskaa. Eräs työtehtävistäni on lehden päätoimittaminen ja voi sitä riemua, kun sain ensimmäisen ”lapseni” painosta. Vaikka sähköisen materiaalin tuottaminen on roimasti tehokkaampaa, nopeampaa ja ajankohtaisempaa, on oma, konkreettinen ja painettu lehti, jotenkin arvokkaampi ja juhlavampi.
Kuten ”normaalielämässä”, myös täällä työnteko on vienyt aikaa kaikelta muulta ja siksi myös blogini on kärsinyt, sillä luovuutta ja ideoita ei ole enää sille riittänyt. Jos monta tuntia päivässä oikolukee, korjailee, oikolukee ja vielä kerran oikolukee, niin mielessä heräävät postausideat ovat hautautuvat muun to-do-listan pohjimmaiseksi. Mutta toivottavasti saan pian taas ajankäyttöni tasapainoon.
Koska työni on kirjoittamista englanniksi, on minulle suomenkielisen blogin kirjoittaminen ihanaa vaihtelua, hermolepoa ja äidinkielellä leikkimistä. Taito, jota en missään tapauksessa halua ulkomailla asuessani menettää. Keskustelimme hiljattain täällä asuvien suomalaisten kanssa siitä, miten kielitaito alkaa pikkuhiljaa rapistua, kun asuu pidempään ulkomailla. Kyse ei niinkään ole kielen käyttämättömyydestä ja tai unohtamisesta, vaan laiskuudesta. Kun on tottunut käyttämään paljon muuta kieltä, ei jaksa aina miettiä mitä se sana tai käsite onkaan suomeksi, tai miten tämä sana oikeasti suomeksi taipuikaan. Ja niin oma äidinkieli alkaa pikkuhiljaa rapistua ja menettää vivahteikkuuttaan puheessa. Surullista. Minun ulkomailla-asumisurani on vasta alussa, mutta haluan silti tiedostaa uhan kielen rapistumisesta. Siksi haluan löytää aikaa tälle pikku blogilleni ja kirjoitella aina silloin tällöin pinnallisia ja hajanaisia ajatuksiani blogipostauksiksi.
Aikaisemmin valittelin liikuntainnon puuttumista, mutta viime viikkoina se alkoi löytyä ja löysin itseni päivittäin salilta tai lenkkipolulta. Aloittelin myös tennisharrastusta, vaikka toistaiseksi ei pelaamistani voi oikein tennikseksi kutsua, enemmänkin epämääräistä huiskimista ja paljon epätoivoista palauttamista. Muutaman kerran olen onnistunut lyömään pallon jopa kenttää ympäröivän verkko-aidan ulkopuolelle, mutta toistaiseksi ihmis-, lasi- ja jopa peltiuhreilta on vältytty. Ja toivottovasti opin kohdistamaan lyöntini ja vältytään myös jatkossa. Urheilukipinä löytyi taas ja toi ihanasti energiaa hektiseen arkeen.
Ja kuten niin usein urheiluinnostuksen iskiessä tapahtuu, löysin itseni kuvasta.
Miten se aina niin meneekään, että juuri kuin pääsee vauhtiin, niin keho sanoo stop. Ei auta, levättävä on ja sitten flunssan hellitettyä yritettävä löytää taas uutta tarmoa salivaatteiden pukemiseen. Ensi viikolla alkaa kuukauden kestävä vierasinvaasio Singaporen residenssiimme, joten nyt olisi saatava työasiat hyvälle mallille, itseni terveeksi ja tietysti koti kuntoon. Koskaan ei olisi aikaa sairastella, mutta ei etenkään nyt.
Tänään illalla aiomme olla terveitä ja isolla joukolla suomalaisia. Kansallisen joukkohuuman kasvattamisen aiheuttaa mikäs muukaan kuin Suomi-Ruotsi-lätkämatsi. Kivaa kiekkopäivää kaikille ja kestämistä niille jotka eivät siitä välitä.