Turistiolo

Matkailuidentiteettini on ristiriitainen. En ole reissaajaidolini Cocon kaltainen, enkä välttämättä haluaisikaan olla. Taidan olla ihan tavallinen turisti.

//www.youtube.com/embed/iw3hyISLcqc

Matkustaminen on intohimoni. Rakastan uusien maiden ja maisemien näkemistä sekä erilaisiin kulttuureihin tutustumista. Nuoruuden pienen budjetin reppureissut ovat kuitenkin muuttuneet iän, paremman budjetin ja ennen kaikkea kasvaneen mukavuudenhalun vuoksi lyhyemmiksi kaupunkilomiksi tai löhöilyksi jossain Aasian tai Amerikan rantakohteessa. Enää ei olisi aikaa viettää pidempää hetkeä reissussa ja vain olla tien päällä. Nyt matka on aikarajattu loma ja se vaatii useimmiten valmiiksi suunniteltuja reittejä, etukäteen varattuja majoituksia, takseja ja suoria lentoja.

Olen siis ihan tavallinen turisti (kuten olen aina ollut, myös nuoruuden traveller-kuplassani). Miksi ihmeessä minä ja monet kaltaiseni halveksumme tuota sanaa? Turistinähtävyydet, turistilaumat ja turistiravintolat edustavat mielikuvissani kaikkea sitä mitä minä, kokenut ja valistunut matkailija, haluan  välttää. Silti huomaan päätyneeni juuri niihin turistinähtävyyksiin ja turistialueille. 

                                      Turre kuvassa

Yleensä turismi kehittyy johonkin paikkaan, koska kyseinen kohde on näkemisen arvoinen. Miksi siis halveksun näitä turistipaikkoja, vaikka samaan aikaan palan halusta nähdä Barcelonan Sagrada Familian, jonkin mielettömän hienon rannan, Karibian merikilpikonnat tai Singaporen öisen näköalan mahdollisimman korkealta. Kuten muutkin turistit. Miksi turistien suosimista paikoista on pakollista puhua hieman halveksuen tai camp-huumorilla? Tottakai massaturismi tuo tullessaan monia ongelmia, se on selvää. Mutta miksi niin monet, minä mukaanlukien, pyrkivät erottautumaan turistileimasta, vaikka kuuluvat täysin samaan kastiin. Vaikka söisivätkin vain paikallisten suosimissa ravintoloissa tai eivät harrastaisi pakettimatkailua. 

Nyt Singaporessa asuessani en olekaan turisti, vaan asukas. Huomaan olevani ylpeä paikallisesta matkapuhelinliittymästä ja pidemmän ajan metrokortista, jotka erottavat minut kaupungin laajasta turistimassasta, vaikka vaaleahiuksisena ja sinisilmäisenä en koskaan paikallisesta kävisikään. Silti huomaan miettiväni luullaanko minua turistiksi. Häpeän kameran esille kaivamista tai korkeiden rakennusten niska kipeänä tuijottelua, ettei joku vain pitäisi minua turistina. 

Tämän postauksen kuvia ottaessani kävelin kamera kaulassa Orchard Roadilla, kaupungin ehkä kovimmalla turistikadulla. Ja tuli niin turistiolo.