Urheilu on expat-vaimon työ

”Tulet kohtamaan paljon alkoholismia” varoitti ulkomaankomennusvalmentajamme. Toistaiseksi en ole törmännyt expat-vaimojen lounastissutteluun, sillä lähes kaikki työssäkäymättömät tuttuni harrastavat aktiivisesti liikuntaa. Ja urheilun merkeissä olen useimmat tavannutkin. Lounastreffien sijaan mennään treenitreffeille, ja ehkä urheilun jälkeen vähän lounastakin. Mainion Diary of An Expat in Singapore -kirjan mukaan boot camp on erityisen suosittua Singaporessa.

Aikaisemmin harrastin liikuntaa säännöllisen epäsäännöllisesti, välillä innostuen ja taas uutta innostusta odottaen. Täällä liikunnasta on tullut iso osa aamujani. Boot campia, porraskiipeilyä, juoksulenkkejä, uintia, salia. Pyrin urheilemaan mahdollisimman paljon ulkona, jolloin hikoilu on taattua ja pienikin tuulenvire tuntuu jumalaiselta. 

Miksi urheilemme niin paljon? Ensinnäkin, täällä olisi hyvä pysyä kunnossa, sillä päiväntasaajalla ei voi viettää puolen vuoden villapaitakautta. Kammottu ikuinen bikinikausi. 

Vakavasti ottaen, kun ei käy töissä, tarvitsee kuitenkin päiväänsä jotain onnistumisen tunteita ja syitä olla itsestään ylpeä. Kun työ ei noita tunteita tällä hetkellä tuo, saan niitä urheilusta. Kun rasitan kroppani äärimmilleen ja huomaan kehittyneeni, täyttää se edes hiukan tuota tarvetta pääni sisällä.

Jokainen tarvitsee onnistumisen tunteita ja itsensä ylittämistä. Sksi huomisaamunakin moni expat-puoliso raahautuu hikoilemaan bootbcampeihinsa, jooga- tai pilatestunneilleen. Minä kapuan rappusia 40. kerrokseen ainakin viisi kertaa.

Kuvat lenkkipolkuni varrelta kännykän kameralla.