Vauvanruokavuori ja muuta pakattavaa

Huomenna käynnistyy tällä erää viimeinen Kaakkois-Aasian reissumme. Vuorossa ovat Hanoi ja Halong Bay, vihdoinkin!

Halong Bayn -matkaa on suunniteltu jo pitkään ja hartaasti, mutta onneksi matka sinne saatiin lopulta onnistumaan. Parasta matkassa on ehdottomasti Hanoihin muuttaneiden ystävien näkeminen, mutta ennakkoon innostaa paljon myös ensimmäiseksi yöksi varaamamme Sofitel Legend Metropol Hanoi -hotelli. Luksusta vauva-arkeen, niiiiin odotettua!

Täällä Aasiassa on tullut nähtyä jos jonkinlaista, huippuakin hotellia, mutta siirtomaa-ajan henkinen, vanhaa glamouria huokuva majoitus voittaa minun asteikossani modernit lasipalatsit mennen tullen. Gin tonicia tiikkihuonekalujen keskellä nautiskellessa, kattotuulettimen viilentäessä tropiikin ilmastossa hiostunutta hipiää, voi mieli karata kauas siirtomaa-aikaa romantisoimaan.

Pieni tauko kevään reissuputkesta teki hyvää ja olemme päässeet taas kiinni rutiineihin. Siksi vähän mietityttää lähteä niitä reissuun rikkomaan, mutta ei auta. Vauva on päässyt nyt kunnolla kiinteiden makuun ja syö hyvällä ruokahalulla kolme ateriaa päivässä. Tein itse kuukauden soseet parin päivän sosetehdasrykäisyllä. Pakastetut vihannes- ja hedelmäsosekuutiot lihalla, kananmunankeltuaisilla ja puurolla höystettynä, ovat olleet terveellinen, helppo ja edullinen ruokamalli. Lisäksi omatekoisten, luomukamasta tehtyjen soseiden syöttäminen taitaa olla minun viiteryhmässäni melkeinpä itsestäänselvyys.

Reissuun, etenkin hygieniatasoltaan erilaiseen maahan matkatessa, en uhrannut ajatustakaan teollisten lastenruokien pahuudelle, vaan ostin suosiolla ison kasan valmisruokia. Alkuviikko onkin mennyt poikaa eri pussimakuihin totuttaessa ja herkkyyksiä testatessa.

Tälle matkalle kassit on lastattu (överikalliilla) Ella´s Kitchenin vihannes-, papu-, linssi- ja hedelmäsoseilla. Lisäksi ostin valmispuuroa ja pari purkkia liharuokaa. Ja nuo kaikki muka kolmen yön ja neljän päivän matkalle. Äidillä taisi vähän mopo karata lastenruokahyllyllä.

Maultaan Ellan keittiön pussit ovat hyviä jopa aikuiseen makuun, mutta miksi vihannessoseidenkin pitää sisältää suurimmaksi osaksi omenaa tai päärynää?

Ella´s.jpg

Ei se maailma kaadu, vaikka loppuviikko mentäisiinkin vähän hedelmäisemmällä ruokavaliolla, mutta en noita kyllä vakituisesti alkaisi lapselleni syöttämään. Karmiva hinta ja aikamoinen sokerimäärä, päteekö se Suomessakin kaikkiin (luomu)lastenruokiin?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *