Viisi vinkkiä vauvan kanssa matkustamiseen
Kymmenen lentoa ja satoja autokilometrejä lapsen kanssa reissanneena sitä on saattanut oppia ottamaan jo vähän rennommin. Poikamme tuskin on saanut kovinkaan paljon irti tähänastisista matkostaan, mutta vanhempina olemme toivottavasti kehittyneet.
Mitä vinkkejä antaisin vauvan kanssa matkustavalle?
-
Ota rennosti ja nauti. Jos et nauti reissuista, pysy kotona. Stressaavat, kireät ja keskenään kinastelevat vanhemmat saavat varmasti myös vauvan hermostumaan, eikä kenelläkään ole enää kivaa.
-
Suunnittele ja ennakoi. Koko vauvantarvikearsenaalia ei voi raahata mukanaan, eikä vaihtovaatteitakaan voi olla loputtomiin, vaikka toisinaan ei mikään vaihtovaatemäärä olekaan tarpeeksi. On tärkeää miettiä tarkkaan, mitä kullakin matkalla todella tarvitsee. Ja vähemmälläkin usein pärjää tai sitten äiti ottaa viikonlopun reissulla vain yhdet vaihtovaatteet ja täyttää oman laukkunsa extravaipoilla (en tunnusta). Kannattaa myös miettiä etukäteen miten kohteessa tulee liikuttua ja käyttääkö perillä vaunuja, kantoreppua vai turvaistuinta. Omasta mielestäni paras kombo lentokentillä on kantoreppu, vaippakassi ja vetolaukku, matkarattaita työntäessä on hankalaa kuljettaa muita matkatavaroita.
-
Suosittelen lämpimästi hotellihuoneiden sijaan huoneistoja, vauvan kanssa hotellilla tulee väkisinkin vietettyä aiempaa enemmän aikaa, kun ei enää ollakaan yötä myöten kaupungilla riekkumassa. Myös se raahaamasi tavaramäärä vie melkoisesti tilaa ja pelkät hotellihuoneet eivät perinteisesti ole niitä kaikkein tilavimpia. Kovaa vauhtia keski-ikäistyvänä sitä on jo suosinut tasokkaampia majoitusvaihtoehtoja, eikä vauvan tulo tehnyt siinä poikkeusta. Paremmat hotellit tarjoavat lähes aina myös matkasängyn, joten olemme säästyneet yhden ylimääräisen kassin raahaamiselta.
-
Jos vauvasi nukkuu öisin, suosi yölentoja. Yhden helvetillisen seitsentuntisen päivälennon jälkeen ovat pitkät päivälennot meidän perheen osalta hetkeksi tauolla. Lapsi voi toki aina yllättää: teimme viime reissulla pari pitkää automatkaa, joista toisen päivällä. Ja kuinka ollakaan, päiväunia vieroksuva sankarimme vetelikin sikeitä suurimman osan matkasta, triplaten kaikki päiväuniennätyksensä.
-
Vielä kerran, ota rennosti. Vaikka paita olisikin puklussa ja hiukset kuolassa, on se kaikki silti vaihtelua arkeen. Kosteuspyyhkeillä saa puklut pois ja kuviollisissa vaatteissa tahrat eivät näy. Ja lennolla, vauvan viimein nukahdettua, ota lasi viiniä ja katso hyvä leffa, kerrankin kun siihen on aikaa.