Muistaako kukaan erään hampurilaisketjun mainoksen, jossa sanotaan että saat juoda kokista niin että napa ruskaa. Sitä sitten hoettiin eri tilanteissa samaan tapaan kuin legendaarista elämä on -lausahdusta. En tosin itse ymmärtänyt mitä navan ruskaaminen oikeastaan tarkoitti.

Sitten tulin raskaaksi ja mahastani tuli niin pinkeä että, no. Napa ruskasi ihan kunnolla.

Synnytyksen jälkeen pinkeys lähti ja tilalle tuli pehmeys.

Olen lähes aina pitänyt kehostani. Se toimii hyvin, on suhteellisen kivuton ja tarpeeksi voimakas. Se on myös itselleni kaunis. Pidän ihostani, pitkästä selästäni ja vahvoista käsivarsistani. Olen myös ylpeä siitä, että kehoni on kasvattanut ja ravinnut uuden elämän.

Nyt vartaloni on erilainen kuin ennen lasta. Se on enemmän. Enemmän muotoja, pehmeyttä, arpia.

Ajoittain muutoksen kohtaaminen on tuonut pintaan vaikeita tunteita. Muista olla armollinen ja hyvä ja hellä, sanon. Silitän vatsaani ja raskausarpiani, joita yritän ajatella tiikerinraitoina enkä kosmeettisina virheinä.

Kehomme ovat jatkuvassa muutoksessa. Lapsen saaminen muuttaa kehoa nopeammalla tahdilla, mutta kyllä se muuttuu väistämättä kuitenkin. Mutta siinä missä se ikääntyy, se myös viisastuu. Kaikki elämänkokemukset muistijälkinä, kuin tatuoituna vartaloidemme eri osiin.

Minun kehoni, se on edelleen minun ja minä. Se on tiikeriäidin keho.

Lähes jokaiseen Lontoon puiston penkkiin on taottu muistokirjoitus. Puolisoiden, lapsien ja ystävien viimeisiä tervehdyksiä niille, jotka ovat jo kulkeneet elämän toiselle puolelle.

Kirjoituksia haetaan kaupunginvaltuustosta ja niiden sisältöjä ja kohteita säädellään tarkasti.

Meidän lähipuistossamme säännöt ovat melko lepsut, ja siitä olen tosi mielissäni. Penkeissä saattaa lukea mitä tahansa, ja näitä omintakeisia kirjoituksia on ihana lukea. Miettiä, kenelle kirjoitus on omistettu ja kuka on laatinut tekstin. Olla hetken osallinen penkin rakkaustarinaa…

Allaoleva penkki tuli äskettäin vastaan ja kosketti.

Sen sijaan kuvan karvainen photobomberi rehotti eessuntaa ja piti huolen siitä, ettei tunnelmasta tullut liian harras. Ja niin mietin, miten täydellinen ote elämästä se olikaan.

Jotain merkityksellisen
suurta ja käsittämätöntä,

ja taustalla arkista sekoilua.