Kun Patagonian fleece ilon toi

Ostin itselleni viime kuussa Patagonian fleecetakin. Olen laittanut sen päälle oikeastaan joka aamu.

Paita oli käytetty, mutta merkin tyylille uskollisesti erittäin hyväkuntoinen. Puoliminimalistina olen siitä mielissäni, kun vaate

kestää,
kestää
ja kestää.

Vaatekaappini on länkkäristandardein melko tyhjä. Siellä on kahdet farkut, ehkä kymmenen paitaa, neljä neuletta ja muutama muu vaate. En pidä massiivista vaatevarastoa, sillä käytän kuitenkin aina samaa vaatetta (case fleecetakki).

Haaveilen silti jostain vielä yksinkertaisemmasta. Kaavussa tai kimonossa yhdistyy oikeastaan kaikki, mitä vaatteelta tarvitsee. Harmikseni ne eivät ole kulttuurisesti kovin neutraaleja.

Parempi olisi siis jos kaikki muutkin pukeutuisivat samoin. Mikä päätöksenteon helppous! Mikä tasa-arvon juhla! Mikä aatteellinen ekoteko! Samassa kaavussa voisi kitkeä takapihan vuohenputkea ja kreisibailata toimiston vuosijuhlissa (en ole koskaan tehnyt kumpaakaan. Mutta noin teoriassa). Esteettisesti ajatus on myös itseäni miellyttävä nykyisen sekamelskan sijaan, vaikka todellisuudessa se on tietysti yksilöllisyyttä ja luovuutta alistavaa.

Yksinkertaisuudessa on silti jotain puoleensavetävää.

Omille vaatteilleni olen asettanut seuraavat standardit: Kestävät ja laadukkaat, mielellään eettisesti tuotetut. Mieluiten käytettynä hankitut. Eivät saa puristaa tai hiertää, saumat eivät saa tuntua, ja mikään kankaan kaistale ei saa lepattaa kun kävelen. Jos ne vielä kestävät pesukonepesua, ovat Kolmen Koon käyttöön sopivat (Kävelylle, Kotiin ja Kahvilaan), siliävät itsestään ja näyttävät kivalta, ollaan aika valmista kauraa.

Patagonian fleeceni täyttää kaikki ehtoni, ja tuo vielä jotain uutta peliin. Se saa oloni hyväksi. Kondolaisittain voisi sanoa että fleece säkenöi elämääni iloa.

Se, jos mikä, on vaatteessa kaunista.