Kierros kansan parissa

Suomenruotsalaisena hurrina puhun kotona joskus svinskaa eli suomea ja ruotsia iloisesti sekaisin. Muun muassa seuraavia käytän: myysata (mysa, vrt. hygge/hyggeillä), spaanata (spana, tähystää/tiirailla), pikku loppani (loppa, kirppu).

Spaanailusta pidän semantiikan lisäksi myös aktiviteettina – 2020-lukulaisittain voisi puhua myös people watchingista.

Tänään spaanailin Hampstead Heathissa, Lontoon toiseksi parhaimmassa puistossa (paras on Richmond Park. Se on kaukana, mutta siellä asuu peuroja). Matkalla näimme seuraavat asiat, jotka ilahduttavat vieläkin:

• Jo harmaantunut mies, joka istui kahvilan terassilla. Hänellä oli päällään tummansininen trenssi ja pitkä ruudullinen kaulahuivi. Kaulahuivin sisään oli kääritty musta pieni terrieri, joka istui miehen sylissä ja tuijotti pöydällä olevaa rusinapullaa.
• Kaksi pientä lasta, joista toinen oli pukeutunut takkiin ja farkkuihin, ja toisella oli päällään punainen supersankariviitta.
• Moottoripyöräilijä, jonka tarakan laatikossa luki ”urgent blood delivery”. (Tämä ei varsinaisesti ilahduttanut mutta kiinnitti huomion. Monelta kannalta se toki on kaunis asia.)
• Puhelinkoppiin survottu pop-up kahvila, jota miehitti italiaa kovaäänisesti puhuva trio.
• Ihmisparvi, joka osoitteli kauluskaijojen parvea. (On muuten mysteeri, miten papukaijat ovat tänne päätyneet – huhupuheen mukaan Jimi Hendrix oli tähän syypää mutta tämä on sittemmin kumottu. Vaikka kaijoja on Lontoossa jo tuhansittain, herättävät ne usein ihmisten huomion.)

Takaisin tullessamme kävelymme saavutti huippunsa keskustelussa, jonka kävin naapurini kanssa:

• Naapuri: Hi, how are you? How’s the little baby?
• Minä: Good good thanks, how are you?
• Naapuri: He’s crying more isn’t he?
• Minä: Oh, I guess so. We’re trying to get him to sleep in his own bed…
• Naapuri: Ok. Bye.

Hämmennyin, enkä saanut sanotuksi hyvästejä. Se hävetti, ja se, että aloin jaarittelemaan. Naapuri halusi puhua vain kohteliaisuusfraasit, ei jäädä juttelemaan. Sitten ärsytti. Vauvan itkusta kysyminen ei tuntunut ystävälliseltä. Toisaalta naapurini on Albaniasta. Ehkä hänkin vain yritti navigoida parhaansa mukaan tässä brittien eriskummallisessa how do you do diskurssissa. Ehkä hänen kohteliaisuusfraasistoon tämä kuuluu. Äidithän rakastavat puhua lapsistaan! Ajatus liikutti. Sitten jo huvitti. Tämä koko skaala tunteita, ja vain muutamassa minuutissa! Mahtava kokemus.

Jokin tuossa keskustelun lopetuksessa myös kiehtoo. Ei korulauseita, ei keskustelun lopettamiseen tähtäämistä, ei toivotuksia. Tätä pelkistettyä tapaa aion kokeilla itsekin. Siis – heippa.