Raikas smoothie bowl ja Foodin Ambassadorien kesäherkut e-kirja!

Huh, miten kiireistä viime aikoina on ollut! Juhlittiin reilu viikko sitten omia ylioppilasjuhliani, joten töiden jälkeen kaikki ylimääräinen aika kuluikin valmisteluihin. Juhlista tulossa postausta, joten pysykäähän kuulolla! ;)Tämä viikko onkin mennyt sitten lepäillessä, sillä onnistuin saamaan flunssan kylmien kelien takia. Tntuu hassulta, miten kaikkien niiden aurinkoisten ja lämpimien päivien jälkeen voi olla niin kylmä! Ihan kuin olisi syksy! 😀 Taisi Suomen kesä loppua aika lyhyeen, heh. Sateisissa päivissä on toisaalta omat hyvät puolensa, kun voi hyvällä omallatunnolla linnoittautua sisälle katsomaan lempisarjoja ja kokkailemaan kaikkia ihania terveysherkkuja. Olen myös käynyt läpi viime aikoina otettuja kuvia ja suunnitellut tulevia postausaiheita. Kirjoitettavaa ja asiaa on niin paljon, joten uskon, että postauksia tulee lähiviikkoina aika tiheään tahtiin! 🙂

Tällä kertaa halusin kuitenkin tulla jakamaan teille reseptin herkulliseen ja raikkaaseen smoothie bowliin. Tämä smoothie sopii täydellisesti lämpimiin kesäpäiviin ja sisältää paljon keholle hyvää tekeviä ravinteita. Itselleni maistuu kesäisin paljon paremmin kylmät ja raikkaat ruoat lämpimien sijasta, joten tämä smoothie on oiva vaihtoehto, jos tuhdimpi ruoka ei uppoa helteisinä kesäpäivinä. Teimme Foodin Ambassadorien kanssa Viileät kesäherkut e- kirjan, josta löytyy tämän smoothie bowlin lisäksi vaikka mitä ihania herkkuja kesäpäiviä varten! Kirjan voit ladata täysin ilmaiseksi tästä linkistä. Kaikki kirjan ladanneet saavat myös -20% alekoodin Foodinin verkkokauppaan. 🙂

img_4039.jpg

img_4042.jpg

 

Raikas smoothie bowl:

1/2 ananas

Kourallinen pakaste mangoa

Pieni jäinen banaani tai 1/2 avocado

Iso kourallinen pinaattia (tuore tai pakaste)

1 (luomu) sitruunan mehu

2rkl kookosmaidon paksua osaa

1 mitallinen Foodinin viherjauhetta

1rkl Foodinin vaniljan makuista herneproteiinijauhetta

1tl Foodinin bourbon vaniljauutejauhetta

1/2tl matchaa

Loraus kookosvettä

 

Valmistusohje:

Blendaa kaikki ainesosat sekaisin tasaiseksi smoothieksi. Nesteen määrää säätelemällä saat smoothiesta joko paksumpaa tai juoksevampaa. Kaada smoothie lempikulhoosi ja koristele esimerkiksi marjoilla ja hedelmillä, kookoslastuilla ja rouskuvalla silmusalaatilla. Nauti!<3

img_4040.jpg

 

<3 Varpu

 

Postaus toteutettu yhteistyössä Foodinin kanssa

 

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma